Hyppää sisältöön

Näin pitkälle maailman parhaaksi pallonlyöjäksi tituleerattu Ben Hogan löi eri mailoilla 70 vuotta sitten – pelasi ihan eri välineillä kuin nykyhuiput

Ben Hogan voitti vuonna 1948 kaksi major-turnausta.

Ben Hogania on kutsuttu maailman kaikkien aikojen parhaaksi pallonlyöjäksi, mutta hän häviää merkittävästi keskivertoammattilaisille lyöntien pituudessa. Lyöntien pituuseroa selittää enemmän välineiden kehittyminen kuin mikään muu, sillä vauhtia Hoganin svingissä oli jo tuolloin enemmän kuin nykyajan keskivertoammattilaisella.

Ben Hogania on kuvattu kaikkien aikojen parhaaksi pallonlyöjäksi. Uransa aikana hän voitti yhdeksän majoria.

GolfTV julkaisi viikonloppuna mielenkiintoisen tiedon sosiaalisen median tileillään. Se oli kaivanut esiin tiedon Hoganin lyöntien pituudesta eri mailoilla sotien jälkeen vuonna 1948. Ero nykypelaajiin on suuri.

Esimerkiksi draiverilla Hogan löi keskimäärin 265 jaardin päähän, kun PGA Tourilla keskiverto pelaaja lyö nykyään 30 jaardia pidemmälle. Bryson DeChambeau lyö puolestaan keskimäärin 65 jaardia pidempiä draiveja kuin Hogan aikoinaan.

Ero selittyy kuitenkin pitkälti välineiden ja etenkin golfpallon kehittymisellä. Golf Digestin mukaan Hoganin mailanpäännopeus oli jo tuolloin noin 132 mailia tunnissa, kun Golf.comin mukaan PGA Tourin keskivertopelaajalla se oli pari vuotta sitten 113 mailia tunnissa ja kiertueen tuolloin pitkälyöntisimmällä pelaajalla Cameron Champilla 129 mailia tunnissa kisatilanteessa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että ero kasvaa, kun vertaillaan rautojen pituuksia keskenään. Esimerkiksi rauta 5:llä Hogan löi 155 jaardin päähän, kun keskivertopelaaja PGA Tourilla paukuttaa samalla raudalla 195–205 jaardin lyöntejä.

Tosin Hoganin käyttämässä mailassa saattoi hyvinkin olla yli 10 astetta enemmän nostokulmaa kuin nykystandardien mukaisessa ”rautafemmassa”.

73 vuotta sitten Hoganin bägiin kuului kahden puumailan lisäksi raudat ykkösestä yhdeksikköön sekä kaksi wedgeä. Nostokulmien vahventumisen sekä hybridien ja ns. driving ironien myötä rautaykkösiä tuskin enää edes valmistetaan, rautakakkoset ovat harvinaisia huippupelaajillakin ja pian saadaan heittää hyvästit myös rautakolmosille.

Esimerkiksi DeChambeaulla pisin rautamaila bägissä on nelonen, jolla hän muuten lyö pidemmälle kuin Hogan sotien jälkeen puukolmosellaan (255 jaardia). Lisäksi hänellä on bägissään kaksi wedgeä enemmän kuin Hoganilla.

Ben Hoganin mitat eri mailoilla vuonna 1948:

Maila Lyönnin pituus
Draiveri 265 jaardia
Puu 3 235 jaardia
Rauta 1 195 jaardia
Rauta 2 185 jaardia
Rauta 3 175 jaardia
Rauta 4 165 jaardia
Rauta 5 155 jaardia
Rauta 6 145 jaardia
Rauta 7 135 jaardia
Rauta 8 125 jaardia
Rauta 9 115 jaardia
PW 100 jaardia
SW 80 jaardia

Lähde: GolfTV

Etsi luettavaa