Hyppää sisältöön

Naisten olympiakarsinta loppusuoralla – Ursula Wikström tarvitsee voiton ohittaakseen Sanna Nuutisen

Sanna Nuutinen on tuoreimmalla maailmanlistalla 247.

Vahvasti kautensa aloittaneet Wikström ja Nuutinen lukeutuvat torstaina Ranskassa käynnistyvän kisan suosikkeihin.

LET:n kauden kolmas kilpailu käynnistyy torstaina Evian Resort Golf Clubilla Ranskassa.
Samassa paikassa pelataan myöhemmin kesällä yksi naisten viidestä majorista. 

Jabra Ladies Openin paras pelaaja jolla ei vielä ole kutsua Evian Championshipiin tulee sellaisen saamaan.
Torstaina käynnistyvässä 200 000 euron potin tarjoavassa kisassa suomalaisista ovat mukana Sanna Nuutinen, Ursula Wikström, Tiia Koivisto, Elina Nummenpää, Karina Kukkonen ja Krista Bakker.

Etelä-Afrikassa ja Italiassa jo pidetyissä LET:n kisoissa Nuutinen ja Wikström ovat nousseet otsikoihin. 
Nuutinen taisteli viimeisellä kierroksilla molemmissa kisoissa voitosta, mutta pullahti sijoille kahdeksas ja kymmenes.

Ursula Wikstöm puolestaan oli viimeisten päivien kuningatar. Etelä-Afrikassa hän pelasi päivän parhaan tuloksen päätyen sijalle 23.
Italiassa Wikström nousi viiden lyönnin takaa jakamaan toista sijaa, joka oli hänelle LET:n uran seitsemäs.

Matilda Castrén ja Sanna Nuutinen karkasivat muilta suomalaispelaajilta olympiakarsinnassa pitkän matkan päähän kauden 2020 toisella puoliskolla.

Teoriassa on mahdollista, että Castrén voisi jäädä karsinnassa vielä kolmanneksi, mutta mahdollisuus on langanohut.

Voitto Ranskassa nostaisi Ursula Wikströmin ohi Sanna Nuutisen

Ursula Wikströmille torstaina käynnistyvä kilpailu on 270:s pääkiertueella

Ursula Wikströmille torstaina käynnistyvä kilpailu on 270:s pääkiertueella

Tristan Jones / LET

Wikströmin jaettu toinen sija Italiassa herätti taistelun toisesta sijasta henkiin. 
Yksinkertaistettuna tilanne on sellainen, että Wikström nousisi Ranskassa, Ruotsissa tai Tsekissä voittaessaan reilusti yli Nuutisen tämän hetkisen pistekeskiarvon.

Mikäli tämä tapahtuisi Ranskassa, kahteen viimeiseen kisaan Ruotsissa ja Tsekissä  muodostuisi melkoista jännitettä.  
Loppuviikon kisaan Evian Resort Golf Clubilla Nuutinen ja Wikström lähtevät suosikkien joukossa.
Ykköstila lauantaina päättyvässä kisassa toisi varmuudella paikan majoriin, jossa suomalaisista ovat aiemmin pelanneet vain Minea Blomqvist-Kakko sekä Riikka Hakkarainen.

Tulospalvelu
 

 

Etsi luettavaa