Hyppää sisältöön

Neljäs päivä, osa 1: Vau-elämyksiä Virpiniemen rantaväylillä

Merenrannassa sijaitsevat väylät ovat Virpiniemen kentän tavaramerkki.

GoGolfin Jussi Miettinen ja Tuomas Tyry lähtivät maanantaina automatkalle kohti Leviä. Tien päällä oleva kaksikko kiertää golfkenttiä ja kirjoittaa matkakertomusta. Torstaiaamuna oli vuorossa Virpiniemen kenttä Oulussa.

TORSTAI OLI rankka päivä. Edessä oli kaksi 18 reiän kierrosta ja ajo yöksi Rovaniemelle. Tämä tiesi tietysti jälleen aikaista aamuherätystä.

Kävimme keskiviikkona illalla syömässä Oulun keskustassa OGK:n headcaddiemasterin Samu Rasilan kanssa. Hassu sattuma: Samu ja Tuomas ovat käyneen saman Danvillen-yliopiston Yhdysvalloissa, joten juttua pojilla riitti.

Ruokapaikkamme Puistola tarjosi napolilaistyyppisiä pitsoja lähellä Rotuaaria eli Oulun kuuluisaa kävelykatua. Sen jälkeen pistäydyimme satamatorilla ja ottamassa pakollisen yhteiskuvan Toripolliisin kanssa, ennen kuin painuimme pehkuihin.

Pakollinen kuva Oulun Torinrannalla sijaitsevan Toripolliisin kanssa.

Pakollinen kuva Oulun Torinrannalla sijaitsevan Toripolliisin kanssa.
Samu Rasila

VIRPINIEMI GOLF sijaitsee vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Oulun keskustasta pohjoiseen Haukiputaalla, joka kuuluu nykyään Ouluun.

Jo ajomatkalla maasto kertoi, että olemme lähestymässä merenrantaa. Hiekkapohjaisessa maastossa kasvoi matalia mäntyjä ja into aamun kierrosta kohtaan kasvoi.

Tiiausaika oli klo 8.10 ja vastassa meitä oli vastassa Pasi Voutilainen. Pasi on pitkän linjan virpiniemeläinen. Hän työskenteli pitkään kenttämestarina, kunnes pari vuotta sitten hän päätti ottaa vastaan hänelle tarjotun toimitusjohtajan pestin.

Pasi lähti meille myös paikallisoppaaksi kierrokselle mukaan.

Virpiniemi Golf avattiin vuonna 2006 eli se täyttää tänä syksynä 15 vuotta. Kentälle teki masterplanin ruotsalainen Jan Sederholm, jonka saattoi loppuun oululainen arkkitehti Matti Heikkinen.

Nykyään ykkösen tiille kävellään Matinpolkua pitkin. Polku nimettiin hänen mukaansa viime vuonna, kun arkkitehti täytti 80 vuotta.

Heikkisen piirrustuspöydältä on syntynyt myös tyylikäs ja toimiva klubirakennus, jonka terasseilta avautuu upeat näkymät merelle, rangelle ja osalle merenrantaa sijaitsevista väylistä. Aivan sen alla on 18. reiän griini.

Virpiniemen 18. reiän viheriö sijaitsee suoraan klubitalon terassin alla.

Virpiniemen 18. reiän viheriö sijaitsee suoraan klubitalon terassin alla.
Jussi Miettinen

MUTTA ENNEN KUIN päästää pelaamaan Virpiniemen kuuluisa merenrannalla sijaitseva takaysi, kierretään yhdeksän reiän harjureiät.

Hiekkapohjaisessa harjumaastossa pelattava etuysi toi itselleni mieleen hieman Porissa sijaitsevan Yyterin kentän.

Hyvin mielenkiintoinen reikä on kolmonen, joka on par 5. Tiiltä viheriölle voi edetä kahta eri väylää pitkin. Keskellä on nimittäin kaksi suurta vesiestettä, joiden molemmilla puolilla kulkee väylä.

Oikea vai vasempaa kautta. Ensikertalaisen pitää hieman miettiä, kumpaa väylää pitkin edetä tiiltä viheriölle Virpiniemen kolmannella reiällä.

Oikea vai vasempaa kautta. Ensikertalaisen pitää hieman miettiä, kumpaa väylää pitkin edetä tiiltä viheriölle Virpiniemen kolmannella reiällä.
Jussi Miettinen

Vasen puoli on pidempi ja hieman turvallisempi. Oikea puoli lyhentää matkaa, mutta alue, johon draivin pitäisi osua on pieni. Nämä vesiesteet ovat nielleet vuosien saatossa paljon palloja.

Harjulla on jonkin verran korkeuseroja, mutta se ei ole mitenkään rankka fyysisesti – varsinkin, jos sitä vertaa Muurame Golfiin.

Oulun leveysasteilla ollaan aina sään armoilla. Talvi on pitkä ja kuten eilen Sankivaarassa, täälläkin talvivauriot vielä hieman näkyivät joillakin viheriöillä, mutta pelaamiseen niillä ei juurikaan ollut vaikutusta.

Sen sijaan väylät olivat erinomaisessa kunnossa, sillä hiekkapohjainen maaperä ei roudi, eivätkä väylät ole yhtä alttiita tuhoille kuin herkät viheriöt.

Kohti merta. Virpiniemen takaysi on ainutlaatuinen Suomessa upeiden maisemiensa ansiosta.

Kohti merta. Virpiniemen takaysi on ainutlaatuinen Suomessa upeiden maisemiensa ansiosta.
Jussi Miettinen

TAKAYSILLÄ PELAAJILLE tarjotaan huikeita merimaisemia. Kymppireikä pelataan vielä harjun tuntumassa, mutta yhdennellätoista reiällä Perämeri alkaa jo häämöttää ja aukeaa todenteolla 12. reillä. Par 5 -reikä pelataan suoraan kohti rantaa.

Reiät 12–14 pelataan edestakaisin hieman ahtaasti, joten fore-huutoihin kannattaa suhtautua vakavasti. Sitten tullaankin kentän ns. signature-reiälle.

15. reikä on lyhyt par kolme aivan merenrannassa. Koska Perämerellä ei ole eteläisen Suomen kaltaista saaristoa, näkymät merelle ovat avarat. Suomessa tällaisiin paikkoihin rakennetut kentät ovat erittäin harvinaisia ja varmasti iso syy sille, miksi Virpiniemi Golf sijoittui edellisessä kenttärankingissa sijalle kuusi.

Tiillä teimme lyhyen videohaastattelun, jossa Voutilainen sai kertoa hieman Virpiniemi Golfista tilanteesta Oulun alueella, jossa asuu yhteensä yli 200 000 ihmistä, mutta kenttiä on vain kaksi: 18-reikäinen Virpiniemi ja 36-reikäinen Oulun Golf eli Sankivaara, jonka toisen kentän kiersimme keskiviikkona.

Tarvetta lisärei’ille voisi olla, mutta kysymys kuuluu, mistä rahoitus kentälle.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön GoGolf.fi (@gogolffi) jakama julkaisu

Vaikka kenttien omat pelaajat pelaavat ahkerasti, Voutilaisen mukaan vierailijat ovat Virpiniemeen tervetulleita.

Haastattelun lopuksi laitoimme Voutilaisen avaamaan 15. reiän. Suoritusta katsoessa kannattaa ottaa mallia Voutilaisesta siinä, kuinka epäonnistumisiin pitää suhtautua. Ei tämä golf niin vakavaa ole, vai mitä!

16. reikä pelataan vielä rannan tuntumassa, avaus lyödään meren poukaman yli, mutta kaksi viimeisestä kuljetaan takaisin kohti klubia.

Päätösreikä on harvinaisesti par 3, ja kuten aluksi kerroimme, se sijaitsee avain klubin tuntumassa.

Pilviselläkin säällä Virpiniemen rantaväylät tarjosivat vau-elämyksen.

Pilviselläkin säällä Virpiniemen rantaväylät tarjosivat vau-elämyksen.
Jussi Miettinen

Birdie-saldo karttui torstaiaamuna viidellä. Tuomas teki neljä ja Jussi yhden.

Tilanne Virpiniemen jälkeen:

  • Tuomas 12
  • Jussi 6

VIRPINIEMEN JA Sankivaaran vierailun jälkeen voidaan todeta, että oululaisilla golfareilla on todella hyvin asiat. Tosin mikäli buumi jatkuu yhtä vahvana, uuden 18-reikäisen kentän rakentaminen voi tulla tarpeeseen lähivuosina.

Vieraspelaajalle Oulu tarjoaa pelattavaa ainakin kolmeksi päiväksi. Oma aikataulumme oli kuitenkin sen verran tiukka, että meidän piti lähteä heti maittavan lounaan jälkeen eteenpäin.

Iltapäivällä oli vielä vuorossa kierros Tornio Golfissa ja edessä ensimmäinen vierailu Suomen rajojen ulkopuolella sitten syksyn 2019.

Tornio Golfista lisää myöhemmin. Seuraa päivityksiä myös GoGolfin Instassa: #draivipohjoiseen.

Etsi luettavaa