Hyppää sisältöön

Nimi alle ja Pumaa ylle – ”Kim sopii brändiimme täydellisesti”

Kim Koivu on jatkossa Puman miehiä.

Kim Koivu on tehnyt yhteistyösopimuksen Puma Golfin kanssa. Jatkossa suomalaistähti nähdään kisoissa Puman nuorekkaissa vaatteissa ja kengissä.

TaylorMade julkaisi viime viikolla virallisesti tiedon, että Kim Koivu pelaa jatkossa sen valmistamilla mailoilla. Tänään Puma Golf puolestaan tiedotti solmineensa yhteistyön helsinkiläisen kanssa. Viime vuonna sensaatiomaisesti kolmeen Challenge Tour -voittoon pelanneella Koivulla riittää vientiä.

Puma lähetti asiasta tiedotteen tänään illansuussa. Siinä olleiden kommenttien perusteella kyse vaikuttaisi olevan yksivuotisesta sopimuksesta. Molemmat tahot vaikuttivat olevan enemmän kuin tyytyväisiä toisiinsa yhteistyön alkaessa, kuten tapana on.

”Olemme iloisia siitä, että saamme mahdollisuuden tehdä töitä Kimin kanssa, kun hän pelaa tulokaskauttaan European Tourilla”, sanoi Puma Golfin brändipäällikkö Joe Folker tiedotteessa. ”Kim sopii brändiimme täydellisesti, ja olemme ylpeitä siitä, että hän on osa tiimiämme vuonna 2019.”

”Olen iloinen, että voin edustaa Pumaa tällä kaudella European Tourilla. Olen jo pitkään ollut tämän uskomattoman brändin fani ja odotan innolla työskentelyä Puman golftiimin kanssa”, Koivu totesi.

Koivu on Race-to-Dubai-rankingissa sijalla 101. Suomalaisista hänen edellään on vain Kalle Samooja. Koivu on pelannut alkukaudella eniten kilpailuja European Tourilla. Hänellä on takanaan jo 12 starttia eli yhtä monta kuin jo kaksi kilpailua voittaneella Yhdysvaltain Kurt Kitaymalla.

Tällä viikolla Koivu ei kuitenkaan ole tulessa Delhissä pelattavassa Hero Indian Openissa, vaan pelaa seuraavan kerran huhtikuussa Marokossa. Suomalaisista Indian Openissa ovat mukana Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja.

Etsi luettavaa