Hyppää pääsisältöön
Oliver Lindell sai toisen perättäisen loistostartin CT:n kisaan. Edellisvuonna hän teki ensimmäisellä lyönnillään holarin GoGolf Isosaaressa, josta kuva.
Oscar Lindell

Oliver Lindell (68,-4) kuudentena Espanjassa – edellisvuonna samalla kentällä viides

Kahdeksasta CT-kisaan osallistuvasta suomalaisesta Lindellin lisäksi cut-rajan oikealla puolella ovat Roope Kakko (-1) ja Ilari Saulo (par).

Challenge Tourin k Espanjan Aurinkorannikon Cadizissa pelataan edellisvuoden malliin Iberostar Real Club de Golf Novo Sancti Petri Resortissa kaksi kisaa peräkkäin. 
Tahtia on Kenian ET-kisojen tavoin kiristetty, 72-reikäisten kisojen välissä on vain yksi lepopäivä tulevana maanantaina. Rahaa on molemmmissa jaossa 200 000 euroa, joten terävä kuntopiikki nostaa molemmissa menestyvien asemia hetkessä.

Suomalaisista aloitti parhaiten Oliver Lindell (68,-4) joka edellissyksyn ensimmäisessä kisassa oli viides.

"Minulla on hyvä pelisuunnitelma tälle kentälle. Sillä jatketaan huomenna. Ei mitään erikoista ollut, takaysillä sain muutaman hyvän putin upotettua", Lindell sanaili.

Kokonaisuutena suomalaisten  tulokset olivat kaksijakoisia .
Oliver LindellRoope Kakko (-1) ja  Ilari Saulo (par) pelasivat yhteensä kuusi alle. 

Viiden muun tulokset painuivat erikseen ja yhteenlaskettuina (+27)  hämmästyttävän paljon paljon ihannetuloksen päälle.
Alex Hietala (75,+3), Lauri Ruuska (77,+5), Matias Honkala (78,+6), Kim Koivu (78,+6) ja Antti Ahokas (79,+7) ovat todella kovan paikan edessä jatkoon pääsyn osalta.

Seitsemässä ensimmäisessä kisassa suomalaisilla on yhteensä 24 starttia, yhdeksän jatkoon pääsyä, ja toistaiseksi vain yksi top 10-sijoitus, jonka saavutti edellisviikolla Roope Kakko (4.).
Samassa kisassa avauspäivän jälkeen Lindell ja Saulo johtivat avauspäivän jälkeen, mutta putosivat kauas kärjestä lopullisella listalla. 

Tulospalvelu