Hyppää sisältöön

Oliver Lindell teki eaglen 135 metrin matkalta – johtaa Ilari Saulon(-5) kanssa Tsekin CT-kisaa

Oliver Lindell on sijoittunut kahdeksan kertaa kymmenen joukkoon Challenge Tourin kisoissa

Vasta toista Challenge Tourin kisaansa pelaava Saulo oli aamupäivän yllättäjä. Suomalaismenestystä täydensi Roope Kakko (-2)

Kauden neljässä ensimmäisessä kilpailussaan CT:lla vain kerran jatkoon päässyt Oliver Lindell oli mainiossa iskussa Golf & Spa Kunětická Horan kentällä pelattavassa kilpailussa.

Yhdeksällä ensimmäisellä hän teki neljä birdietä ja siirtyi toisella puoliskolla johtooan upotettuaan lähestymisensä 135 metrin matkalta PW:lla.

”Etuysi oli vakuuttavaa tekemistä. Toisella puoliskolla oli tiiltä vähän vaikeuksia. Hyvin pysyi kuitenkin kasassa, vaikka pistin lopussa pari lyhyttä puttia ohi. Hyvä päivä”, Lindell kiteytti.

Amatöörikentillä kovaa jälkeä tehnyt Ilari Saulo osallistuu ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella CT:n kisaan. Avaus oli vankka, seitsemän birdietä ja kaksi bogia. Saulo jakaa Lindellin ja kahden muun pelaajan kisan johtopaikkaa aamupäivän jälkeen.

Roope Kakon tulos oli -2, Alex Hietalan -1, ja Kim Koivun +3. Antti Ahokas pelaa iltapäivällä.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa