Hyppää sisältöön

Oliver Lindellilla hurja startti Etelä-Afrikassa

Oliver Lindell on ollut CT:n kisoissa sijoilla 4-5 yhteensä neljä kertaa

Roope Kakko (-4) ja Oliver Lindell (-2) starttasivat Challenge Tourin viikonloppuun mainioista asemista. Johdossa on hurjavireinen isäntämaan Daniel van Tonder (-10).

Oliver Lindell (73-69,-2) antoi kahdella ensimmäisellä kierroksella kärjelle siimaa kentän ensimmäiselä par-viitosella tekemällä sille tuplan ja bogeyn. 
Lauantaina hän starttasi kierrokselleen sijalta 37:s,  ja pisti heti tuulemaan kolmella perättäisellä birdiellä.

Nousua tuli kolmessa vartissa 25 sijaa. Viisi reikää pelattuaan hän oli viisi lyöntiä Daniel van Tonderia jäljessä, toiseen sijaan eroa on kolme lyöntiä.

Roope Kakko (71-69,-4) oli kuusi reikää pelatttuaan 19. (-4)

Daniel van Tonder voitti Keniassa pidetyn jälkimmäisen ET:n kisan. Voittajana hän olisi voinut lähteä heti mukaan pääkiertueen kisoihin, mutta jättäytyi ainakin tässä vaiheess kotimantereelleen.
30-vuotias van Tonder on tehnyt 2,5 vuoden aikana selvää jälkeä pääasiallisesti Afrikassa. 

Hän on voittanut 42:sta kisastaan kuusi,  ja ollut yhteensä 20 kertaa kymmenen joukossa.
Maailmanlistalla van Tonder on 80:s. joten toukokuussa on edessä valtameren ylitys, PGA Championship pelataan Etelä-Carolinassa 20.-23.5

Tulospalvelu

Etsi luettavaa