Hyppää sisältöön

Onko ET:n ikonista ison kisan voittajaksi USA:ssa – Lee Westwood ottaa mittaa Bryson DeChambeausta

Lee Weswood saa sunnuntaina parikseen Bryson DeChambeaun

Englantilaislegendalle sunnuntai on suuri mahdollisuus saada balsamia lukuisiin haavoihin, joita hän on USA:ssa niukoilla tappioillaan niskaansa kerännyt.

Huhtikuussa 48-vuotta täyttävä Lee Westwood  (-11) kipusi kuin vaivihkaa Arnold Palmer Invitationalissa kärkeeen lauantain tuloksellaan 65,-7.

Kisa ja kenttä ovat hänelle tuttuja, ensimmäisen kerran ”Westy” osallistui Orlandossa pelattavaan kilpailuun jo 1998.

Menestys on kiertänyt Bay Hillissa kaukaa, plakkarissa on 14:n osallistumiskerran jälkeen vain yksi sijoitus kymmenen joukkoon.

”Olen aina pitänyt  Bay Hillista. Erityisesti lay-outista, jossa  lyöntejä, avauksia saa taivutella vasemmalta oikealle ja toisinpäin. En enää lukeudu pitkälyöntisimpiin, joten tämä sopii minulle”, hän antoi selitystä uransa parhaalle kierrokselle Palmerin kutsukisassa.

Merkittävä tekijä Westwoodin  uuden tulemisen taustalla on hänen naisystävänsä, 43-vuotias Helen Storey, joka on jo parin vuoden ajan ollut suurimmassa osassa kilpailusta puolisonsa caddienä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Helen Storey (@helenstorey_10) jakama julkaisu

Storey on Westwoodin sponsorin ja hyvän ystävän Graham Wylien vaimon sisko ja ammatiltaan liikunnanohjaaja / personal trainer. 

”Helen tuntee minut ja erityisesti psyykkeeni. Hän on oppinut tulkitsemaan minua myös kentälä ja osaa ottaa roolinsa. Koen, että kykenen tällä kokemuksella keräämään riittävästi informaatiota lyöntejäni varten ja tekemään päätökset. Niihin en en tarvitse Heleniä avukseni”, Westwood on useaan otteeseen medialle perustellut kentällä tapahtuvaa yhteistyötä.

European Tourilla 25 kertaa voittanut, ja kolmasti rahalistan / pistelistan ykköseksi yltänyt Westwood on USA:sa yltänyt useaan otteeseen isoissa kisoissa, etenkin majoreissa perintöprinssiksi päätöspäivänä. Hänen tilillään on vain kahden pienen kisan voitto.

USA:ssa pelatuissa majoreissa kakkostiloja on kaksi, kolmansia tiloja peräti neljä.

Westwood on seniori-iän kynnyksellä noussut pelinsä kanssa uuteen kukoistukseen. Sunnuntai on iso mittari, tasaisessa kisassa tilanteet ovat vaihdelleet kolmen ensimmäisen päivän aikana kuin hedelmäpelissä.

Bryson DeChambeau: ”Olin hermostunut ennen kuutosen draivia”

Bryson DeChambeau sytytti lauantaina yleisön ja median par-viitosella tekemällään historiallisella ”oikomisella”. Hän otti lyöntilinjan ennnätyksellisesti vain muutama kymmenen metriä viheriöstä oikealle ja paukautti pallonsa veden yli 337 metrin päähän lipun ja viheriön tasollle.

”En ole koskaan kokenut tiiauspaikalla vastaavaa tunnelmaa yleisön osalta. Se sai minut hermostuneeksi”, DeChambeau kertoi kierroksensa jälkeen. Oma-aloitteisesti hän myös kertoi halustaan toistaa temppunsa sunnuntaina.

Riittääkö Westwoodin usein ailahteleva lähipeli pitämään Bryson DeChambeaun (-10), Corey Connersin (-10), Jordan Spiethin (-9), Rory McIlroyn (-7), ja muut tähdet hänen takanaan? 

Helpompi veikkauksista on, että ei pidä. On hyvä kuitenkin muistaa, että Westwoodin kaksi viimeistä ykköstilaa, Etelä-Afrikassa (2018) ja Abu Dhabissa (2020) ovat tulleet todella kivikovissa kisoissa.

Mikäl Westwood voittaisi, ottaisi hän maailmanlistan pisteiden kautta jo nyt valtavan ison loikan kohden paikkaa Euroopan Ryder Cup -joukkueessa, sekä Tokion olympialaisissa.

Tulospalvelu, Arnold Palmer Invitational

Etsi luettavaa