Hyppää sisältöön

Pääsponsori yllätti kisan aattona – Women’s Openissa on nyt suurin palkintopotti naisten kisoissa koskaan

Women's Open käynnistyi tänään aamulla Carnoustien kentällä.

Järjestäjät ilmoittivat eilen nostaneensa Women’s British Openin palkintopottia yli miljoonalla dollarilla. Palkintorahat naisten turnauksissa ovat kuitenkin edelleen paljon miesten summia pienemmät.

Women’s British Openin voittamisesta tuli eilen huomattavasti kannattavampaan  taloudellisesti kuin vielä toissapäivänä. Kilpailun pääsponsori, vakuutusyhtiö AIG, kohotti nimittäin palkintopottia peräti 1,3 miljoonalla dollarilla. Yhteensä tänä vuonna kisassa on jaossa 5,8 miljoonaa dollaria.

Eikä siinä vielä kaikki.

Samaan syssyyn R&A ja AIG kertoivat panostavansa palkintopottiin ensi vuonna vielä lisämiljoonan, joten vuonna 2022 kisassa jaetaan pelaajille peräti 6,8 miljoonaa dollaria.

Aiemmin palkintoarvotaan suurin naisten golfturnaus tällä kaudella oli US Open, jossa pelaajille jaettiin 5,5 miljoonaa dollaria.

British Openin järjestämisestä vastaa R&A, jonka pääsihteeri Martin Slumbers kertoi, että potin kasvattamisella on tarkoitus nostaa naisten golfin merkitystä ja kiinnostusta.

”Meillä on nyt uusi virstanpylväs palkintorahassa naisten major-turnauksissa tällä viikolla. Ja kiitos AIG:n, me jatkamme sen kasvattamista ensi vuonna. Toivomme, että tämä insipiroi muita tapahtumia seuraamaan meidän esimerkkiä ja ottamaan yhdessä harppauksen naisten golfille”, Slumbers kertoi tiedotteessa.

Naisten palkintopotit ovat edelleen rutkasti miesten golfia perässä. LPGA:lla tavallisessa kilpailussa palkintopotit vaihtelevat 1,1–3 miljoonan dollarin välillä, kun esimerkiksi miesten kiertueella palkintopotit vaihtelevat 4,5–9 miljoonan dollarin välillä.

Majorit, WGC-kisat ja The Players Championship ovat sitten oman lukunsa. Suurin palkintopotti miehissä on peräti 15 miljoonaa dollaria (The Players). Miesten The Open Championshipin palkintosumma tänä vuonna oli 11,5 miljoonaa dollaria eli noin tuplasti enemmän kuin naisten vastaavassa kisassa.

Myös miesten European Tourilla on keskimäärin suuremmat palkintopotit kuin naisten LPGA-kiertueella.

”Palkkatasa-arvoon pyrkiminen ja menestyvien naisten saavutusten korostaminen ovat tämän sitoumuksen kriittisiä osatekijöitä ja osa AIG:n perusarvoja. Olemme erittäin tyytyväisiä tämän päivän ilmoitukseen, koska se on tärkeä askel eteenpäin naisten golfin näkyvyyden ja AIG Women’s Openin aseman nostamisessa”, sanoo AIG:n toimitusjohtaja Peter Zaffino sanoi tiedotteessa.

Ladies European Tourin palkintorahoihin verrattuna British Openin palkintosumma on suorastaan tähtitieteellinen. Tyypillisessä LET-kisassa potissa on 200 000 euroa eli vain vähän enemmän kuin British Openin kuudenneksi sijoittuneelle jaetaan. 

Voittajan osuus LET-kisassa on  30 000 euroa eli suurin piirtein yhtä paljon kuin British Openin 36:nneksi sijoittunut tienaa.

Tänään aamulla käynnistyneessä British Openissa ovat Suomesta mukana Matilda Castrén, Sanna Nuutinen ja Ursula Wikström.

Näin palkintorahat pelaajille jakautuvat:

Sijoitus Summa ($) Sijoitus Summa ($)
1. 870 000 39. 31 597
2. 572 750 40. 30 339
3. 414 828 41. 29 082
4. 320 356 42. 27 824
5. 257 382 43. 26 560
6. 210 146 44. 25 302
7. 175 507 45. 24 357
8. 153 567 46. 23 412
9. 137 721 47. 22 467
10. 125 124 48. 21 522
11. 115 674 49. 20 577
12. 107 802 50. 19 632
13. 100 874 51. 19 006
14. 94 578 52. 18 374
15. 88 909 53. 17 742
16. 83 871 54. 17 116
17. 79 465 55. 16 484
18. 75 685 56. 15 852
19. 72 537 57. 15 226
20. 70 015 58. 14 594
21. 67 500 59. 13 968
22. 64 978 60. 13 336
23. 62 462 61. 13 023
24. 59 940 62. 12 704
25. 57 737 63. 12 391
26. 55 534 64. 12 078
27. 53 325 65. 11 759
28. 51 122 66. 11 446
29. 48 920 67. 11 133
30. 47 030 68. 10 814
31. 45 140 69. 10 501
32. 43 250 70. 10 189
33. 41 360 71. 7 604
34. 39 470 72. 7 428
35. 37 899 73. 7 252
36. 36 322 74. 7 076
37. 34 751 75. 6 900
38. 33 174 76. 6 725

Tulospalvelu

Women’s British Open on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplay -palvelussa

Etsi luettavaa