Hyppää sisältöön

Pallo päätyy puuhun – miten peli jatkuu?

Siellä se taitaa olla

Kun pallo päätyy puuhun, on kolme tapaa, kuinka peli voi jatkua.

1. Ensinnäkin pallon voi pelata puusta

Pallon voi yrittää lyödä pois puusta maasta käsin tai sitten kiivetä puuhun ja lyödä pallon alas, kuten Sergio Garcia teki vuonna 2013 Bay Hill Invitational -kisassa.

Tässä video Sergion taiturimaisesta suorituksesta yhdellä kädellä selkä lyöntisuuntaan päin oksalla seisten.

Tässä tapauksessa ei tietenkään seurauksena ole rankkaria.

2. Pallon voi julistaa olevan pelaamattomassa paikassa.

Pallon voi julistaa olevan pelaamattomassa paikassa ja jatkaa peliä rankkarilla.

Tässä tapauksessa pallon voi dropata kolmeen paikkaan: kahden mailanmitan päähän pallon löytökohdasta, reiän ja pallon löytökohdan suunnassa niin paljon taaksepäin kuin haluaa pelialueen sisällä ja aina voi palata alkuperäiselle lyöntipaikalle.

Ns. löytökohta tässä tapauksessa tarkoittaa suoraa linjaa pallosta alaspäin kohti maata. Muista, että palloa ei missään tilanteessa saa kuitenkana dropata lähemmäksi reikää.

Pallo pitää tunnistaa ensin omaksi. Vasta sen jälkeen sen voi todeta olevan pelaamattomassa paikassa.

Pallo pitää tunnistaa ensin omaksi. Vasta sen jälkeen sen voi todeta olevan pelaamattomassa paikassa.

Getty Images

Pelaamattoman paikan sääntöä käyttäessä pallo pitää ensin löytää ja tunnistaa omaksi. Ei siis riitä, että puun yläoksissa näkyy jokin pallo ja vain olettaa sen olevan oma pallo.

Vaihtoehtona on tällöin joko kiivetä ylös hakemaan pallo tai sitten heiluttaa puuta niin, että pallo putoaa maahan.

Ennen kuin toimit näin, muista kertoa pelikaverillesi, mitä olet tekemässä ja että pallo on pelaamattomassa paikassa. Muussa tapauksessa säännöistä tarkka pelikaverisi voi antaa sinulle rankkarin, minkä jälkeen pallo pitää asettaa takaisin puuhun.

Mikäli pallon asettaminen puuhun ei onnistu, tästäkin seuraa myös rangaistuslyönti.

Ennen kuin pudotat pallon puusta, kerro pelikaverillesi, mitä olet tekemässä.

Ennen kuin pudotat pallon puusta, kerro pelikaverillesi, mitä olet tekemässä.

Getty Images

3. Julista pallo olevan pelaamattomassa paikassa

Jos näet selvästi, että pallo päätyy puuhun, mutta et kuitenkaan löydä sitä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin julistaa pallo kadonneeksi ja ottaa suosiolla rangaistuslyönti.

Uusi lyönti lähtee tällöin alkuperäisestä lyöntipaikasta, joten menetät tällöin myös puuhun päätyneen lyönnin matkan.

 

Etsi luettavaa