Hyppää sisältöön

Patrick Cantlay jyrää Las Vegasissa – Brooks Koepka katsomoon

väliaikainen kuva

Loistavasti draivaavalla Cantlaylla on potentiaalia maailman ykköspelaajaksi.

PGA Tourin viikonlopun kilpailun Las Vegasissa on helppo veikata kulkevan TPC Summerlin-kentällä kahdella aiemmalla kerralla voiton ja kakkossijan napanneen 27-vuotiaan Patrick Cantlayn tahtiin.

Helpolla ja viheriöiden osalta mielikuvituksettomilla, harrastajapelaajille suunnitelluilla alustoilla kisa on pysynyt tasaisena. Cantlay jakaa johtopaikkaa kolmen muun pelaajan kanssa tuloksella 12 alle parin.Viikonlopppuun lähdettäessä hän on  ylivertainen ykkössuosikki.

”Avauslyönnit tällä kentällä ovat isossa roolissa, se osanen on vahvuuteni. Hyvien avausten jälkeen täällä on tarjolla paljon wedgellä lyötäviä lähestymisiä, Cantlay kertasi  menestyksensä avaimen.

Loukkaantumisten vuoksi Cantlay menetti 3-4 vuotta urastaan. Tervehdyttyään tahti on ollut hurja, josta kertovat sijoitukset maailmanlistalla kalenterivuoden päättyessä:

2014  697.

2017  38.

2018. 18.

Ja nousu on jatkunut entistäin vakuuttavampana. Ennen Las Vegasin kisaa Cantlay on noussut seitsemänneksi. Mahdollinen voitto voi nostaa hänet ohi Justin Thomasin,  Jon Rahmin ja Justin Rosen neljänneksi. 

Vaikka voittoja PGA Tourilla on tilillä vain kaksi, ällistyttävä tasaisuus tekee hänestä paitsi potentiaalisen major-voittajan lähitulevaisuudessa, myös kandidaatin tulevaksi maailmanlistan ykköseksi.

Kotikaupungissaan pelaava Kevin Na  upotti perjantaina putteja yhteensä  61 metrin matkalta, reikää kohden keskiarvoksi tulee  lähes 3,5 metriä! Hän on ennen kahta viimeistä kierrosta Cantlayn rinnalla.

Brooks Koepkan tuska jatkuu , Chase Koepka nousi parrasvaloihin

Maailmanlistan ykkönen Brooks Koepka ei saanut tulosta aikaa Las Vegasissa, vaan karsiutui selvällä marginaalilla. Tavallisten kilpailujen voitoton sarja USA:ssa on hänen kohdaltaan jo 4,5 vuoden mittainen.

”En ole huolissani (karsiutumisesta) . Olen tehnyt paljon töitä saadakseni lähestymisiini parempaa kontrollia. Se osanen toimi, mutta puttaamiseni ei ollut kohdillaan. Palasin virheisiin, joista olen pääasiallisesti päässyt irti”, Koepka totesi.

Hänen nuorempi veljensä, Challenge Tourilla kaksi kautta pelannut Chase Koepka pelaa kisaa villillä kortilla. Chase on yhteistuloksessa seitsemän alle, viisi lyöntiä kärjestä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun Chase Koepka selvitti cutin PGA Tourilla. Ensimmäinen kausi CT:lla oli lupaava, toinen täydellinen pannukakku menestyksen osalta. 

Nuorempi Koepka tähyää karsintojen kautta kakkoskiertueelle, Korn Ferry Tourille.

”Luonnollisesti olen iloinen hänen menestyksestään. Ja mikäli Chase voittaa viikonloppuna, olen ensimmäisenä viheriön vieressä onnittelemassa häntä”, Brooks Koepka lupasi.

Kilpailun tulosseurannan löydät täältä.

Etsi luettavaa