Hyppää sisältöön

Petteri Nykky liputtaa Matilda Castrénin poikkeavan otteen puolesta: ”Rohkaisen pelaajia valitsemaan mieluisimman gripin”

Matilda Castren on lyönyt golfpalloa 4

Maailmalla on tällä hetkellä Matilda Castrénin lisäksi ainakin kolme muuta maailmanluokan pelaajaa, joilla on yläkäden peukaloa lukuunottamatta muut sormet kiinni mailassa.

Matilda Castrén aloitti golfin New Yorkissa vanhempiensa ja isoveljensä Klausin kanssa harjoitusalueella ja 9-reikäisellä kentällä lyöden palloa muita lyhyemmiltä matkoilta. Kun Castrénit muuttivat Suomeen Matildan ollessa kuusivuotias, tuleva tähtipelaaja pääsi Sarfvikissa Ville Kallialan opetukseen.

”Hänellä oli, kuten useimmilla varhain aloittaneilla lapsilla, luonteva tapa tarttua mailaan, kymmensormiote”, Kalliala muistelee. ”Käydessämme läpi perusasioita, nuoren tytön ensimmäisiin kysymyksiin kuului: Pitäisikö minun pistää sormeni jotenkin ristiin?”

Kalliala ei nähnyt tähän mitään syytä, päinvastoin. Castrén onkin lyönyt palloa kesästä 1999 alkaen kymmensormiotteella.

”Matildan kädet olivat varsin pienet, ja mailan kokonaispaino vähintäänkin riittävä hänen voimilleen. Kun molemmat kädet ovat kiinni mailassa, ote on tukevampi ja olo vahvempi, mikä on etenkin lapselle eduksi. Nostin kymmensormiotteelle isosti peukkua, eikä siihen tämän jälkeen enää palattu”, Castrénia syksyyn 2011 asti valmentanut Kalliala sanoo.

”Isoveli Klaus oli Matildalle paitsi peli- ja harjoituskaveri, myös mielipidevaikuttaja, jonka tavat ja välinevalinnat kiinnostivat. Matilda sai vaikutteensa ja perusopit perhepiiristä sekä ympäristöään, muita pelaajia tarkkailemalla”,  taustoittaa äiti, Anne Castrén-Wasastjerna USA:n vuosia.

Tähän oletettavasti liittyi toinen Matildan Kallialalle esittämä kysymys: ”Pitäisikö minun hankkia wedgejä, joissa on kirjainten (PW, SW) sijasta numeroita (52, 56)”, Kalliala muistelee Matildan pohtineen viitaten kaiketi veljensä silloiseen mailarepertuaariin. 

Matilda Castrén on vuosikausia pelannut Titleistin mailoilla. Nykyään bägissä on Vokey SM8 sarjan 53-asteinen ja 58-asteinen wedge.

”Pelaajalle mieluisin ote kunniaan”

Petteri Nykyllä on valmennuksessaan Matilda Castrénin lisäksi muun muassa Ursula Wikström, Noora Komulainen ja Emilia Tukiainen

Petteri Nykyllä on valmennuksessaan Matilda Castrénin lisäksi muun muassa Ursula Wikström, Noora Komulainen ja Emilia Tukiainen

Teemu Tyry

Kallialan jälkeen 16-vuotiaan junioritähden valmentajaksi tuli hänen kanssaan nyt  kymmenen vuoden ajan yhteistyötä tehnyt Petteri Nykky.

Anne Castrén-Wasastjernan muistikuviin on jäänyt tyttärensä lausahdus siitä, että Nykky olisi halunnut muuttaa otteen.

”Matildan mielipide asian suhteen oli kotona käydyissä keskusteluissamme selvä. Hän sanoi, että kahta asiaa hän ei missään nimessä halua vaihtaa, ja toinen näistä oli grippi.”

Valtaosa pelaajista ja huipuista käyttäää joko intelock-grippiä, jossa oikean pikkusormi on vasemman keskisormen ja etusormen välissä ”ristissä”, tai Vardon-grippiä, jossa pikkusormi on keskisormen ja etusormen päällä.

”Kävimme varmasti keskustelua, mutta en painostanut Matildaa vaihtamaan”, muistaa Nykky kartoitustilanteen.

”Kymmensormiotteen etuna näen sen, että molempien käsien ollessa kiinni mailassa, se on vahvempi ja pitävämpi läpi suorituksen. Tällä otteella ranne myös taipuu erittäin luontevasti ja helpommin. Matildan tapauksessa näen saavutettuja etuja gripin kautta etenkin lähipelissä.”

Filosofistisen keskustelun aiheesta käynnistäessään Nykky siirtyy pelaajan luontaisiin ominaisuuksiin ja valintoihin lyömiseensä liittyen.

”Pelaajan on hyvä tiedostaa, miksi hän pitää mailasta kiinni, kuten pitää. Tuntuuko ote omalta, vai onko se ’opittua avuttomuutta’, joka on omaksuttu ulkopuolelta kannettuna kokeilematta muita vaihtoehtoja”, Nykky pohtii.

Nykky innostuu rohkaisemaan pelaajia rikkomaan rajojaan gripin kehittämisessä, vaikka pelivuosia olisi takana enemmänkin.

”Mielestäni on nurinkurista, että golfareilla on tapana kokeilla ja vaihtaa puttigrippiä lähes yhtä usein kuin sukkia, mutta muilla mailoilla otteen kokeiluun suhtaudutaan hyvin pidättyväisesti. ”

”Haluan ehdottomasti rohkaista pelaajia kehittämäään, muokkaamaan ja kokeilemaan eri otevaihtoehtoja. Suositeltavin malli on tietysti tehdä se yhdessä valmentajan kanssa”, Nykky painottaa.

 Kymmensormiotetta käyttää ainakin kolme muuta tähteä

Madelene Sagström jäI Women´s Openissa lyönnin päähän voittaja Anna Nordqvistista ja oli Euroopan vahvoja lenkkejä Solheim Cupissa

Madelene Sagström jäI Women´s Openissa lyönnin päähän voittaja Anna Nordqvistista ja oli Euroopan vahvoja lenkkejä Solheim Cupissa

GETTY IMAGES

Täydellistä ja luotettavaa listausta huipuista, joilla on käytössään ”Ten Finger Grip” on lähes mahdotonta tehdä.

Matilda Castrénin lisäksi Euroopan Solheim Cup -joukkueessa myös Madelene Sagströmillä on vasemman käden peukaloa lukuunottamatta muut yhdeksän sormea peräkkäin kiinni mailassa.

PGA Tourilla pelaavista Scott Piercy on voittanut neljä kertaa ja sijoittunut US Openissa (2016) toiseksi kymmensormiotteella. Venezuelan Jhonattan Vegasilla on kolme ykköstilaa samanlaisella gripillä.

Kymmensormiotteen historia on yhtä pitkä kuin koko lajin. Aloittelijoiden ja harrastajien keskuudesssa sen käyttö on yleisen arvion mukaan huomattavasti huippugolfia yleisempää.

Artikkelin kirjoittaja, joka on pelannut yli 50 vuotta, ja tehnyt pitkän uran myös valmentajana, innostui Matilda Castrénin käyttämästä gripistä perehdyttyään rangella vertailemaan kolmen eri otevaihtoehdon tuomia tuntemuksia ja pallon lentoa.

Interlockista kymmensormiotteeseen siirtyminen sujui harjoitusalueella niin jouhevasti, että kokeilut jatkuvat kentällä. Tunne mailaan on näin radikaalia kokeilua tehdessä toki erilainen, mutta se herättää uusia aistimuksia.

Etenkin analyyttiselle ja kokeilunhaluiselle pelaajalle eri grippiavaihtoehtojen kokeilu ja muuntaminen antavat ahaa-elämyksiä, jotka paitsi piristävät harjoittelua, voivat avata uusia polkuja svingin kehittämiseen, vaikka otetta ei lopulta toiseen vaihtaisikaan.

Tulospalvelu

LPGA-kiertueen kilpailut on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplaystä ja V Sport Golf -kanavalta

Etsi luettavaa