Hyppää sisältöön

PGA Championship: 7 faktaa kisakentästä

Baltusrol Golf Club perustettiin 1800-luvun lopussa.

Baltusrol Golf Club on 36 reiän yksityiskenttä, joka sijaitsee New Jerseyssä. Tällä viikolla se isännöi PGA Championshipia eli kauden neljättä major-turnausta. Kokosimme kymmenen mielenkiintoista faktaa kentästä.

1. Klubin nimen takana ryöstömurha

Baltusrolin kentälle on antanut nimensä Baltus Roll -niminen maahanmuuttaja Skotlannista. Hän viljeli tiluksiaan nykyisen kentän mailla, mutta joutui ryöstömurhan kohteeksi 1830-luvulla. Klubilla on edelleen muistolaatta maanviljelijän muistolle.

2. Par 70 mutta pituutta riittää

Upper-kentän par on normaalisti 72, mutta PGA Championshipissä kaksi par 5 -reikää muutetaan par -4 -rei’iksi, joten par onkin enää 70. Kentän pituus tulee kuitenkin olemaan yli 6,7 kilometriä eli huiput saavat lyödä palloa tosissaan.

3. Arvokisat pidetty 17 kertaa

Kun mukaan lasketaan myös amatöörien ja naisten arvokilpailut, huomenna alkava PGA Championship on Baltusrolin 17. arvokilpailu. Viimeksi Baltusrolissa pelattiin major-turnaus 11 vuotta sitten, kun PGA-mestaruudesta kamppailtiin ensimmäisen kerran newjerseyläiskentällä. Tuolloin tälläkin hetkellä kovassa kunnossa oleva Phil Mickelson, 46, voitti kisan.

4. Kentät syntyneet kuuluisan Tillinghastin kynästä

Baltusrol perustettiin vuonna 1895. A.W. Tillinghastin suunnittelemat kentät avattiin vuonna 1918. Tillinghast on tunnustettu suunnittelija, joka on suunnitellut monta huippukenttää, kuten Bethpagen Blackin ja Winged Footin. Sittemmin kenttää ovat rukanneet ajanmukaisemmiksi ensin Robert Trent Jones ja sitten Rees Jones, isä ja poika.

5. Arvokisoja naisille ja miehille

Baltusrolin molemmilla kentillä on isännöity sekä miesten että naisten US Open. PGA Championship pelataan Lower-kentällä. Toisen kentän nimi on tietysti Upper-kenttä.

6. Seitsemästoista reikä pitää hyvin pintansa

Nykyiset par 5 -reiät ovat usein helppoa kauraa huippuammattilaisille, mutta Baltusrolin 17. reikä on toista maata. Tiettävästi John Daly on ainoa pelaaja, joka on onnistunut lyömään sen kahdella päälle. Reiällä on pituutta lähes 600 metriä. Tosin vuonna 2005 PGA Championshipissä Tiger Woods löi toisen lyöntinsä pitkäksi.

7. Ensimmäinen lähetys valtakunnalliseen telkkariin

Vuonna 1954 Baltusrol isännöi US Openia. Historialliseksi kisan tekee se, että kisa oli ensimmäinen, josta tehtiin lähetys valtakunnalliseen televisioon Yhdysvalloissa.


Eikö golf vielä näy kotona? Hanki Viasat Sport tai Viaplay ja katso tänään alkava PGA Championship kotisohvalta. Kun tilaat Viasat Sportin täältä, saat kaupan päälle GoGolf-lehden vuosikerran.


 

 

Etsi luettavaa