Hyppää sisältöön

Polttoainevarkaat aiheuttivat Vierumäellä ympäristövahingon – pilaantunutta maata jouduttiin viemään pois 50 tonnia

Polttoainevarkaat aiheuttivat Vierumäellä ympäristövahingon.

Vierumäki Golfin polttoainesäiliöstä kähvellettiin viikonloppuna satoja litroja polttoainetta ja maahan pääsi samassa rytäkässä valumaan kymmeniä litroja öljyä. Vahingot nousevat tuhansiin euroihin.

Polttoainevarkaat olivat liikkeellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Vierumäellä aiheuttaen vahinkoa myös ympäristölle.

Hämärämiehet olivat murtaneet yön pimeydessä polttoainesäiliön lukon auki ja vohkineet kentänhoitokoneiden käyttöön tarkoitetusta tankista noin 350 litraa polttoainetta.

Isompaa vahinkoa vorot saivat kuitenkin aikaa sillä, että varkauden yhteydessä maahan pääsi valumaan Vierumäki Golfin toimitusjohtaja Jan Ruohon arvion mukaan 30–50 litraa polttoöljyä. 

”Aika tyhjäksi oli tankki vedetty”, Ruoho harmitteli.

Polttoainevarkauden huomasi aamulla kentälle saapunut kentänhoitohenkilökunta. Pian paikalla olivat myös poliisi ja palokunta. Ruoholle jobin postin välitti sunnuntaiaamuna Vierumäen kenttämestari.

Ympäristövahingon lisäksi varkaat aiheuttivat Vierumäki Golfille taloudellista haittaa. Rikkoontunutta lukkoa ja vohkittua polttoainetta enemmän vahinkoa syntyi pilaantuneen maan poistamisesta.

Polttoöljyä imeytyi laajalle alueelle. Maan kaivoi kuorma-auton lavalle sunnuntaiaamuna Vierumäki Golfin käyttämä maansiirtourakoitsija, joka on aiemmin tehnyt kentälle muun muassa viheriöiden muotoiluja.

Ihan pienestä kuopasta ei ole kyse, sillä maata kuljetettiin Ruohon mukaan pois 50 tonnia. Polttoainesäiliön edessä onkin nyt iso kuoppa.

”Puhutaan joistakin tuhansista euroista, tarkkaan en ole asiaa vielä kalkyloinyt”, Ruoho kertoi. ”Rikosilmoitus on tehty, vahinkoilmoituksen aika on huomenna.”

Ruoho kertoi, että jatkossa alueella lisätään kameravalvontaa.

”Meillä on siellä nyt yksi kamera on ollut, niitä on tilattu kameroita. Eiväthän ne mitään estä, mutta saadaan jatkossa paremmin tekijät kiinni”, Ruoho totesi. ”Harmaita hiuksiahan se aina aiheuttaa, kun toisen omaisuutta tärvellään. Olishan tässä muutakin tekemistä.”

Ruoho lupaa palkkion tekijöiden vastuuseen saattamiseen johtavasta vinkistä.

Etsi luettavaa