Hyppää sisältöön

Prinssi Andrew potkittiin ulos Royal Portrush Golf Clubilta – siirrettiin syrjään St Andrewsin kunniatehtävistä

Miten tässä nyt näin pääsi käymään

Innokkaana golfarina ja nimeään kantavan juniorikilpailun järjestäjänä tunnettu prinssi riisutaan rooleistaan myös golfyhteisöissä hänen joutuessaan vastaamaan seksuaalirikosepäilyihin tuomioistumessa USA:ssa.

Prinssi Andrew on käytännössä koko aikuisikänsä ajan ollut Yhdistyneen kuningaskunnan näkyvimpiä edustajia etenkin urheiluun liittyvissä tapahtumissa.
Golfia singeltasoituksella pelannut Andrew on linkittynyt etenkin The Openiin sekä saarivaltakunnan maineikkaimpiin golfklubeihin kunniajäsenyyksien kautta.
Kysyntää on riittänyt ympäri maailman golftapahtumiin, joille prinssin tuoma näkyvyys on ollut erittäin merkittävää.

Sheikki Sultaan Bin Tahnoon Al Nahyan (vas.), voittaja Chris DiMarco ja prinssi Andrew vuoden 2006 palkintojenjaossa Abu Dhabi Championshipissa

Sheikki Sultaan Bin Tahnoon Al Nahyan (vas.), voittaja Chris DiMarco ja prinssi Andrew vuoden 2006 palkintojenjaossa Abu Dhabi Championshipissa

GETTY IMAGES

Prinssin maine on kuitenkin kolhiintunut pahasti, kun hän joutui 2015 hyvin kiusallisella tavalla liitetyksi oikeudenkäynnissä liikemies Jeffrey Epsteinin järjestämiin lukuisiin juhliin.
Andrew´n väitettiin käyttäneen hyväkseen alaikäistä henkilöä 2000-luvun alussa Epsteinin järjestämissä tilaisuuksissa.  

Oikeudenkäynnin edetessä syksyllä 2019 Buckinghamin palatsi teki ilmoituksen, että prinssi Andrew vetäytyy kaikista julkisista tehtävistään toistaiseksi.
Köysi prinssin kurkulla kiristyi äärimmilleen tasan viikko sitten, kun yhdysvaltalaistuomioistuin päätti, että kanne prinssiä vastaan voi edetä tulevassa oikeudenkäynnissä.

Oikeusistuimen päätöksen jälkeen Andrew´n asema kuninkaallisena rajattiin niin vähäiseksi kuin nopealla aikataululla oli mahdollista.
Hänen ilmoitettiin jatkavan syytöksiin vastaamista yksityishenkilönä.

Kunniajäsenyydet poistetaan – amatööritähtien kilpailu lopetettiin

61-vuotias  Prinssi Andrew on ollut golfissa todella näkyvä ja vaikuttava persoona.

Omaa pelaamista ovat helpottaneet hänen saamansa kutsut maineikkaimpien golfkerhojen kunniajäseneksi. Arvion mukaan kunniajäsenyyksiä pelkästään golfklubeilla on reilut 20. Näiden päälle tulevat lukuisat lajin järjestöt, säätiöt ja hyväntekeväisyystapahtumat.

Golfseuroista merkityksellisin jäsenyys on The Royal and Ancient Golf Club of St Andrews, jossa hänelle on auennut lukuisa määrä kunniatehtäviä ja pelejä St.Andrewsissa järjestettyjen kinkereiden yhteydessä.

Välittömästi uutisen oikeuteen joutumisesta tultua julkiseksi, Pohjois-Irlannin maineikkaimpiin kuuluvat klubit, Royal County Down, Royal Belfast ja Royal Portrush ilmoittivat ottaneensa prinssiltä pois kunniajäsenyyden.

Royal Portrush isännöi The Openia vuonna 2019 toisen kerran, ja ainoana pohjois-irlantilaisen klubina kautta aikojen. Prinssi Andrew oli luonnollisesti narujen sisällä.
Saarivaltakunnassa nousi mediassa melkoinen kohu siitä, että prinssi seurueineen matkasi tapahtumaan veronmaksajien laskuun helikopterilla. Kuluja kertyi kahteen suuntaan 16 000 puntaa.

Prinssi Andrew ja Amateur Championshipin vuoden 2004 sankari Stuart Wilson hymyilevät kilpaa St Andrewsin klubitalon portailla

Prinssi Andrew ja Amateur Championshipin vuoden 2004 sankari Stuart Wilson hymyilevät kilpaa St Andrewsin klubitalon portailla

GETTY IMAGES

R&A ei ole ilmoittanut kunniajäsenyyden mitätöimisestä, mutta käytännössä on selvää, että oikeuskäsittelyä odottava prinssi Andrew ei ole heinäkuussa golfin pyhimmällä kentällä The Openin yhteydessä palkintojenjakotilaisuudessa esillä tai muissa virallisissa tehtävissä.

Andrew´n henkilökohtaisesti tärkein golftapahtuma ja l oli The Duke of York Young Champions Trophy.  Se keräsi nuoret maailmanhuiput parhaille kentille Englantiin, Skotlantiin, Irlantiin ja Pohjois-Irlantiin vuosina 2001-2019.
Kilpailu syntyi prinssin ja hänen läheisten golfystäviensä ideoinnin pohjalta. R&A oli alusta alkaen tapahtuman järjestelyissä mukana, siitä sai myös pisteitä amatöörien maailmanlistalle.

Osallistujien ja voittajien lista on todella komea.  
Anna Nordqvist voitti kahdesti tyttöjen sarjan, ykköseksi ylsi myös Leona Maguire.
Moriya Jutanugarn kukisti myös pojat syksyllä 2009. Pääkisan parhaana palkittiin sukupuolesta riippumatta parhaan tuloksen tehnyt pelaaja.

Oliver Lindell on parhaillaan harjoitusleirillä Espanjassa

Oliver Lindell on parhaillaan harjoitusleirillä Espanjassa

Teemu Tyry

Pojat (18-v) sarjan ykkösiksi ovat yltäneet pääkiertueilla pärjänneistä Rikard Karlberg, Oliver Fisher, sekä Oliver Lindell huippukautensa 2015 viimeisenä kruununa.

”Oli hienosti järjestetty kisa ja merkittävä voitto. Prinssi Andrew oli seuraamassa kisaa. Ainakin palkintojenjaossa käteltiin”, Challenge Touria viimeiset kaudet kiertänyt Oliver muistaa seitsemän vuoden takaisen voittonsa.

Lindellin voittaessa kolmanneksi sijoittui Etelä-Amerikan nykyinen ykköspelaaja, Chilen Joaquin Niemann.
Rory McIlroy sijoittui 2004 kakkoseksi.
Toinen sija jäi myös amatöörien maailmanlistan nykyisen ykkösen, Keita Nakajiman parhaaksi saavutukseksi 2017.

Kilpailun isäntä nousi Englannissa median huomion kohteeksi kauden 2010 kisan aikana.

Tällöin hänen bongattiin käyttäneen matkaansa Windsorin linnasta Royal St Georgesin kentälle ja takaisin lähinnä kuningattaren, sekä kuningasperheen virkatehtäviin käytössä olevaa helikopteria.

Juniorikilpailu lopetettiin 2019 prinssin toimintaan liittyneiden epäilyjen johdosta. Tammikuun ilmoitus asian etenemisestä oikeuteen on saanut  oman imagonsa takia useimmat kentät ja järjestöt ottamaan yhteyttä aiempaan luottoratsuunsa.

Kuningatar Elizabethin suosikkipojaksi neljästä lapsestaan usein nostettu Andrew on elämänsä haastavimman tilanteen edessä. 
Ensimmäistä kertaa hän joutuu vastaamaan tekemisistään yksityishenkilönä. 

Saarivaltakunnassa odotetaan jo kuumeisesti oikeudenkäynnin seuraavaa vaihetta.

Prinssillä riittää pohtimista golfin osalta siinä, millä kentillä hän parhaiten kykenisi nauttimaan pelistä joutumatta toimittajien, kuvaajien ja muiden uteliaiden huomion keskipisteeksi.

Etsi luettavaa