Hyppää sisältöön

Putkosella kaksi lyöntiä liikaa – Challenge Tourin kakkonen kärjessä Mauritiuksella

Calum Hill on kahden kierroksen jälkeen tuloksessa -12.

Suomalaispelaajien taival Mauritiuksella jäi kahden kierroksen mittaiseksi.

Teemu Putkonen ja Janne Kaske putosivat jatkosta perjantaina Mauritiuksella, vaikka paransivat eilisestä kierroksesta lyönnillä. Putkonen jäi cut-rajasta kaksi lyöntiä, Kaske kahdeksan.

Putkonen päätyi tulokseen -1 (72-71) ja Kaske +5 (77-75). Putkoselle kisa oli uran ensimmäinen European Tourilla.

Kisan kärkeen nousi viime kaudella Challenge Tourilla pelannut Calum Hill. Skotti nousi johtoon pelattuaan huippukierroksen 64 (-8). Hänen yhteistuloksensa on -12, mikä riittää lyönnin johtoon.

Viime kaudella Hill sijoittui Challenge Tourin rankingissa toiseksi. Kauden ensimmäisessä kisassa hän sijoittui 11:nneksi, joten uusi kausi on alkanut siitä, mihin hän edellinen jäi.

Kakkospaikkaa jakavat Matthieu Pavon, Thomas Detry ja Brandon Stone.

Eilen kärjessä ollut Rasmus Højgaard putosi sijalle yhdeksän tehtyään kaksi bogia loppuun. Hän on tuloksessa -9, joten 18-vuotias on vielä tiukasti mukana kilpailun kärkikamppailussa samoin kuin hänen kanssaan eilen johtopaikkaa jakanut Benjamin Hebert, joka on tuloksessa -10.

Kyseessä on kauden toinen European Tourin kilpailu.

Tulospalvelu

European Tourin kilpailut näyttää suorana Viasat ja Viaplay

Etsi luettavaa