Hyppää sisältöön

Ranking-tilasto, jota kelpaa ihastella – kolme suomalaista LET:llä 11 parhaan joukossa

Sanna Nuutinen

Ladies European Tourin tuore ranking-tilasto on suomalaisittain varsin mukavaa katsottavaa, kun 11 parhaan pelaajan joukosta löytyy peräti kolme suomalaista.

Matilda Castrén, Sanna Nuutinen ja Ursula Wikström ovat tarjonneet tänä vuonna suomalaisille golffaneille kosolti jännitettävää ja onnistumisia. Tämä näkyy mukavalla tavalla myös Ladies European Tourin rankingissa.

Tämänhetkisen tilanteen perusteella Suomea voi pitää jopa kiertueen kovimpana golfmaana, kun koko kolmikko mahtuu rankingissa 11 parhaan joukkoon.

Parhaana suomalaisena tilastossa on Nuutinen, joka on Race to Costa del Sol -rankingissa upeasti toisena. Nuutinen on ansainnut yhdeksässä kilpailussa 1 016 pistettä. Kertaalleen toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi sijoittunut Nuutinen hakee kuitenkin edelleen uransa ensimmäistä voittoa kiertueella.

Kymmenenneksi tilastossa nousi Wikström, vaikka putosikin Pohjois-Irlannissa pelatussa LPGA:n ja LET:n yhteiskisassa heikosti sujuneen lopun jälkeen 25:nneksi.

Wikström pelaa pitkän ammattilaisuransa parhaan kautensa, mikäli jatkaa vähänkin yhtä hyviä pelejä kuin tähän asti. Hän on sijoittunut tänä vuonna kaksi kertaa toiseksi, ne ovat myös Wikströmin ainoat top 10 -sijoitukset tällä kaudella.

Parhaimmillaan Wikströn on ollut rankingissa kauden päätteeksi 17:ntenä (2019).

11:ntenä rankingissa on Castrén, joka ansaitsi kortin kiertueelle voitettuaan Gant Ladies Openin heinäkuussa Turussa. Sen jälkeen hän pelasi vielä Evian Championshipin, joten Suomen ykkösgolfarilla on tältä kaudelta vain kaksi kilpailua takana. 

Huomattavasti kovempitasoisella LPGA:lla Castrén on rankingissa 20:ntenä ja menossa vahvasti Solheim Cupiin. Suora paikka kisassa tulisi, mikäli Castrén onnistuisi nousemaan neljänneksi parhaaksi eurooppalaiseksi maailmanlistalla. Nyt hänen edellään on kuusi pelaajaa. Ero maailmanlistan neljänneksi parhaaseen eurooppalaiseen Melissa Reidiin on kuitenkin vain 0,21 pistettä.


Ladies European Tourin ranking

Suomi on ainoa maa, jolla on 15 parhaan joukossa kolme pelaaja. Kaksi pelaajaa 15 parhaan joukkoon mahtuu Saksalla ja Intialla.

  1. Atthaya Thitikul (THA) 1 693
  2. Sanna Nuutinen (FIN) 1 016
  3. Stephanie Kyriacou (AUS) 984
  4. Marianne Skarpnord (NOR) 800
  5. Pia Babnik (SLO) 773
  6. Olivia Cowan (GER) 772
  7. Lee-Anne Pace (RSA) 746
  8. Alice Hewson (ENG) 718
  9. Leonie Harm (GER) 701
  10. Ursula Wikstrom (FIN) 697
  11. Matilda Castren (FIN) 557
  12. Tvesa Malik (IND) 493
  13. Christine Wolf (AUT) 476
  14. Nuria Iturrioz (ESP) 416
  15. Diksha Dagar (IND) 384

Kapteeni Catriona Matthew’llä on lisäksi kuusi villiä korttia käytettävään, joten häneltä vaadittaisiin todella paljon pokkaa jättää huippukunnossa oleva Castrén pois joukkueesta, vaikka hän ei ehtisikään nousta maailmanlistalla neljän parhaan joukkoon 22. elokuuta mennessä.

Tällä viikolla Castrénilla on hyvä mahdollisuus kohentaa sijoitustaan Tokion olympiakisoissa.

Myös Nuutisella on edelleen toinen jalka Solheim Cup -joukkueessa, sillä hän on LET:n viimeisimmässä Solheim Cup -rankingissa toisena, kun kaksi parasta pääsee mukaan joukkueeseen. Taistelu toisesta LET-paikasta joukkueessa on kuitenkin erittäin tasainen.

Nuutinen on Suomen olympiajoukkueen toinen lenkki.

Kuusi pelaajaa 60 parhaan joukossa

Hyvää suomalaismenestystä LET:llä täydentää Tiia Koivisto, jonka tuorein sijoitus rankingissa on 38:s sekä Elina Nummenpää (59:s) ja Krista Bakker (60:s).

Suomalaiset ovat nostaneet tasoaan myös naisten golfissa huomattavasti viime vuosina, sillä neljän edellisen vuoden aikana ainoastaan kerran on kolme suomalaista naista mahtunut 60 parhaan joukkoon kiertueen rankingissa.

Viime vuonna Nuutinen sijoittui LET:n rankingissa viidenneksi, mikä on kaikkien aikojen paras suomalaissijoitus kiertueella.

Ladies European Tourin ranking | LPGA:n ranking

Etsi luettavaa