Hyppää sisältöön

Rickie Fowlerille kutsu PGA Championshipiin – voitto Teneriffalla nostaisi Kalle Samoojan mukaan majoriin

Rickie Fowler on tuloskunnon perusteella syvällä suossa

Reilusti alle normitasonsa kahden vuoden ajan pelannnut Fowler pääsee Kiawah Islandillla 20.-23.5 .samaa reittiä pitkin kuin Sami Välimäki.

Kuten useimmat muistavat, Rickie Fowlerin pitkä, St.Andrewissa 2010 pelatusta Open Championshipista käynnistynyt osallistumisten sarja (41 kisaa) majoreihin päättyi huhtikuussa The Mastersiin, johon paikkaa ei auennut. 
Yleinen arvio (USA:ssa) oli se, että Fowleria ei nähtäisi myöskään PGA Championshipissa toukokuun toisella puoliskolla.

Fowler on yleisön, median sekä kilpailunjärjestäjien suosikkeja valtavan kansansuosionsa johdosta. Majoreissa hänellä on ollut useita mahdollisuuksia pelata itsensä historian kirjoihin voitolla. Peräti kahdeksan kertaa hän on ollut sijoilla 2-5.

Spekulaatiot  Fowlerin jääisestä ulos PGA:sta voimistuivat sen johdosta, että  edellisen Ryder Cupin pelaajat pääsevät PGA Championshipiin, mikäli ovat maailmanlistalla toukokuun 9. päivän jälkeen sadan joukossa.
Fowler on syöksynyt alkukesän 2019 kymmeneletä sijalle 111, joten heikolta näytti siltäkin osin.

Kaikkien muiden kriteerien osalta hänen nimensä päällä oli jo ruksit.

PGA of America joka järjestää kauden toisen majorin, vahvisti kuitenkin  Fowlerin olevan jo listoilla. Järjestö täydentää osallistumislistaa varsinaisten kategorioiden lisäksi maailmanlistan perusteella. Sekavaksi tilanteen tekee se, että tätä tapahtuu talven ja kevään aikana useaan eri otteeseen.Tiedottaminen ”sisäänottojen” päivämääristä on puutteellista.

Sami Välimäki kertoi saaneensa tiedon omasta kutsustaan pian WGC:n helmikuun lopulla pelatun kisan jälkeen.
Tuolloin hän oli listalla 74. Fowler oli viikkoa aiemmin 65., joka antaa syyn uskoa, että hän on ollut ”samassa kutsunnassa” mukana. Medialle Fowlerin paikka PGA Championshipissa aukeni vasta alkuviikosta 

Pelaajien lista tulee vielä maailmanlistan kautta täydentymään. Kalle Samooja ilmoitti ennen kolmea Kanarian saarten kisaa tavoittelevansa paikkaa uransa ensimmäiseen majoriin menestymällä Gran Canarian (MC) ja Tenerriffan kisojen kautta. 
Samooja oli ennen Gran Canarian kisaa kahden vaiheilla sen suhteen, pelaako hän Teneriffalla vain ensimmäisen, vai molemmat kisat. 
Ykköstila tänään käynnistyvässa kisassa sinkauttaisi turkulaisen (131.) syvälle sadan joukkoon ja Kiawah Islandille.

Etsi luettavaa