Hyppää pääsisältöön
Kiira Riihijärvi läpäisi karsintafinaalin ensimmäisen vaiheen kuudella lyönnillä.
Getty Images

Riihijärvi ja Nuutinen läpäisivät finaalikarsinnan ensimmäisen vaiheen selvästi

Mikäli Kiira Riihijärvi ja Sanna Nuutinen onnistuvat pitämään asemansa, ensi vuonna LPGA:lla pelaa kolme suomalaista.

Kiira Riihijärvi ja Sanna Nuutinen etenevät ensi viikolla pelattavaan LPGA-kiertueen karsintafinaalin toiseen vaiheeseen.

Riihijärvi jatkaa LPGA-jahtia tuloksesta -5 (69-71-70-71). Nuutinen lähtee neljän kierroksen toiseen vaiheeseen kaksi lyöntiä Riihijärveä perässä tilanteessa -3 (72-67-72-72).

Karsintafinaalin ensimmäinen vaihe on vielä kesken, joten suomalaiskaksikon sijoitukset eivät ole vielä lopullisia. Tässä vaiheessa Riihijärvi on sijalla 29 ja Nuutinen 40, joten on selvää, että kaksikko tulee mahtumaan 70 parhaan joukkoon.

Kun kahdeksan kierroksen mittainen karsintafinaali on ohi, 45 parasta ja samassa tuloksessa olevat läpäisevät karsintaseulan.

Jos suomalaisduo onnistuu pitämään paikkansa, ensi kaudella LPGA:lla pelaa peräti kolme suomalaista!

Riihijärvi pelasi tänään tuloskorttinsa perusteella perusvarman kierroksen, joka piti sisällään kolme birdieä ja kaksi bogia. Samoin teki Nuutinen, jonka tuloskortissa oli parien lisäksi kaksi birdieä ja yhtä monta bogia, tulos siis par.

Kummatkin suomalaiset pelasivat tänään Magnolia Grove -resortin Crossings Coursen.

Finaalin ensimmäisestä vaiheesta 9.12. alkavaan toiseen vaiheeseen selviää 70 parasta pelaajaa. Todennäköisesti cut-raja asettuu tulokseen +1.

Riihijärvi sai paikan karsintafinaalissa niukasti toisen vaiheen karsinnoista. Nuutinen puolestaan sijoittumalla LET:n rankingissa viiden parhaan joukkoon.

LET:n kautta tulleista Australian Stephanie Kyriacou ja Thaimaan Atthaya Thitikul mahtuvat tässä vaiheessa neljän parhaan joukkoon. Myös Saksan Olivia Cowan jatkaa finaalin toiseen vaiheeseen.

Slovenian nuori Pia Babnik jätti LPGA:n karsinnat väliin.

Karsintafinaalin toinen vaihe pelataan Alabamassa aivan kuten ensimmäinenkin vaihe, mutta eri kentällä eli Highland Oaks Golf Clubilla.

Tulospalvelu