Hyppää sisältöön

Roope Kakolla yhdeksän lyöntiä kärkeen Cape Town Openissa – Oliver Lindell karsiutui

Roope Kakolle Etelä-Afrikan kisa on CT:lla 206:s

Roope Kakko (73-71,par) selviytyi viimeisellä tuloksella kahdelle viimeiselle kierrokselle Etelä-Afrikan vanhimmalla kentällä pelattavassa kisassa.

Roope Kakko pääsi myös kauden toisessa CT:n kisassaan jatkoon parannettuaan perjantaina tulostaan kahdella avauspäivästä.  Pelaajista suuri osa on Sunshine Tourin edustajia, jotka edellisviikon kisassa valtasivat kaikki kärkisijat.
Meneillään olevasssa Cape Town Openissa kärkikymmenikössä on pelaajia seitsemästä maasta, näiden joukossa kaksi tanskalaista ja yksi ruotsalainen.
 

Kakolla on kisan kärkipariin Jasques Blaauw ja Jeong Weon Ko (-9) yhdeksän lyöntiä, kärkikymmenikön viimeisiinkin pelaajin kuusi.
Terävimpään kärkeen on sijaluvutlta 54:s varsin pitkä matka, mutta viikonlopun kierrokset ovat myös hyvää valmistautumista Etelä-Afrikan retken kolmanteen ja palkintopotiltaan suurimpaan kisaan, Dimension Data Pro-Amiin.

Oliver Lindell (74-71,+1) kuittasi avauspäivänä korttiinsa 17 paria ja tuplan. Perjantaina tulosjakauma oli normaalimpi. Birkkuja syntyi neljä, bogeja kolme.
Lindell jäi lyönnillä cut-rajan taakse.

Kakko lähtee kolmannelle kierrokselleen kello 10.41 Suomen aikaa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa