Hyppää pääsisältöön
Rory McIlroy palasi Tigerin kutsukilpailuun ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen
GETTY IMAGES

Rory McIlroy: "En näe mitään syytä, miksi PGA Tourin tähdet eivät voisi pelata Asian Tourin kisaa Saudi-Arabiassa"

Rory McIlroy jakaa avauspäivän jälkeen johtopaikka Hero World Challengessa Daniel Bergerin ja Abraham Ancerin kanssa.

Bahamalla pelattavassa Tiger Woodsin 20 miehen kutsukilpailussa tulostaso nousi odotetusti varsin kovaksi. Tuuli oli normaaliolosuhteita vaisumpaa.

Voittoa puolustavaa Henrik Stensonia (par) ja Harris Englishia (+3) lukuunottamatta 18 muuta pelaajaa pelasivat alle parin.

Kärkipaikka vaihtui varsin tiiviisti, ja viimeiset kaksi reikää ottivat maailmanhuipuista uhreikseen 18:nnella tuplan tehneet Justin Thomasin (-5) ja Bryson Dechambeun (-3).

DeChambeun sekä hänet The Matchissa tyrmänneen Brooks Koepkan uusintaottelu näytti mahdolliselta toisella kierroksella vielä ennen viimeistä reikää, jolle perätttäisissä ryhmissä pelanneet miehet lähtivät tasatuloksesta.

Tuloksen 66 (-6) tehneistä nimekkäin on ensimmäistä kertaa Albany Clubilla pelaava Rory McIlroy, jonka peliseurana oli DP World Tour Championshipin pari viikkoa sitten voittanut Collin Morikawa (-4), joka Bahamalla voittaessaan nousisi maailmanlistan kärkeen.

Yhteensä 12 pelaajaa on kolmen lyönnin sisällä, mikä enteilee edellisvuosien tapaista tasaista loppuratkaisua sekä voittotulosta, joka painunee samoille luvuille kuin kuuden aiemman vuoden keskiarvo (-19,8)

McIlroy setvii juridiikkaa

PGA Tourilla pelaajien yhdistyksen puheenjohtajana toimiva McIlroy on muiden huippujen tavoin kääntänyt peukun alas henkilökohtaisen sopimuksen tekemiselle Saudi-Arabian valtiojohtoa lähellä olevan säätiön ja Greg Normanin vetämän yrityksen kanssa. 

Suunnitteilla olevan kilpailevan kiertueen aikeista ei ole konkreettisia palasia vielä irronnut.

Kolmena perättäisenä vuotena European Tourin osasena ollut ja PGA Tourin tähtiä kerännyt Saudi International -kilpailu on kymmenvuotisella sopimuksella tulevasta vuodesta alkaen osa Asian Touria ja kiertueen lippulaivakilpailu.

Alkuviikosta järjestäjät julkaisivat pitkän listan kisaan sopimuksen osallistumisestaan tehneistä maailmantähdistä sekä PGA Tourilta kuin myös DP World Tourilta.

PGA Tourin normikäytännön mukaan kiertueella on oikeus myöntää pelaajille vierailulupa muiden kiertueiden kisoihin osallistumiseen – tai evätä sellainen.

PGA Tourin lisäksi myös nykyisen DP World Tourin edeltäjä European Tour on heristellyt sormeaan tähtiään kohden uhaten näitä ankarillakin rangaistuksilla, mikäli he osallistuvat vakavaksi kilpailijaksi hetkessä muuttuneen Asian Tourin kilpailuun.

McIlroy otti Bahamalla varsin suoran suhtautumistavan edessä olevaan tilanteen selvittelyyn, jossa arvatenkin jo nyt on kaikilla osapuolilla juristien armeija selvittämässä sitä, millaisia käänteitä episodi voisi pitää sisällään.

"Saudi International on Asian Tourin tapahtuma, jossa on normaaliin tapaan jaossa maailmanlistan pisteitä. En näe mitään syytä sille, miksi PGA Tourin pelaajat eivät voisi kisaan osallistua", oli McIlroyn avausrepliikki vastauksena hänelle esitettyyn kysymykseen.

Hän jatkoi asian puimista vastauksessaan esittäen varsin luonnollisia kysymyksiä haluamatta ajaa itseään mielipiteillään nurkkaan.

"Mielestäni golfammattilaisten  on kyettävä selvittämään suhteensa kiertueisiin. Olemmeko me (kiertueen) yksityisyrittäjiä ja alihankkijoita vai työntekijöitä (kiertueella)?"

"Ammattilaisgolfin ympärillä on paljon määrittelmätöntä, harmaata aluetta. Näitä asioita on kyettävä selventämään", McIlroy määritteli viitaten yksittäistä tulevaa kisaa laajemminkin yhteentörmäyksiiin, joita on näköpiirissä.

"Mielestäni pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi tilanteessa, jossa maailmanlaajuisesti kisataan reviireistä huippugolfin osalta", McIlroy pyöritteli ajatuksiaan.

Saudi-Arabian kisaan ilmoittautuneiden pelaajien lista on USA:n, Euroopan ja muun maailmanman huippujen osalta niin kattava ja tasokas, että edessä on varmasti hurja sarvien kalistelu jo ensimmäisessä varsinaisessa erässä, jota jo kulisseissa käydään.

Tulospalvelu