Hyppää sisältöön

Ruuhikoski löytämässä yleisönsä: ”Monelle on ollut valtava yllätys, kuinka hieno kenttä meillä täällä on”

Ruuhikoskella paukkuvat tänä vuonna kierrosennätykset, mikäli säät pysyvät vähintäänkin kohtuullisina. Näin uskoo toimitusjohtaja Jyri Sarvikas.

Kun mietitään aliarvostettuja kenttiä Suomessa, Ruuhikosken eli Etelä-Pohjanmaan Golfin nimi usein esille. Seinäjoen kupeessa, Nurmossa sijaitseva kenttä ei nimittäin jostain syystä ole vuosiin saanut ansaitsemaansa arvostusta.

Yksi syy tähän voi olla se, että Ruuhikoski sijaitsee hieman syrjässä eteläisestä Suomesta katsottuna, eivätkä eteläpohjalaiset ole pitäneet aiemmin kovin suurta meteliä helmestään. Tosiasia kuitenkin on, että amerikkalaisen huippusuunnittelijan Robert Trent Jonesin piirtämä kenttä on mielenkiintoinen tuttavuus, jonne kannattaa matkustaa kauempaakin.

Kentän toimitusjohtaja Jyri Sarvikas kertoo, että tilanne on onneksi pikkuhiljaa muuttumassa, sillä esimerkiksi vieraspelaajien määrä on lisääntynyt merkittävästi. Esimerkiksi tänä vuonna green feen maksaneita hieman yli 300 enemmän kuin viime kaudella.

”Monelle heistä on ollut valtavan suurin yllätys, kuinka hieno kenttä meillä täällä on”, Sarvikas sanoo.

Ruuhikosken klubitalolla vallitsee iloinen tunnelma.

Ruuhikosken klubitalolla vallitsee iloinen tunnelma.

Jussi Miettinen

Vieraspelaajien lisäksi Ruuhikoskella ovat viihtyneet ahkerasti myös omat pelaajat. 

”Olemme tekemässä ennätystä kierrosmäärässä, jos säät pysyvät suotuisana. Meillä oli juuri maanantaina hallituksen kokous, ja silloin jo olimme 200 starttia ennätysvuoden vastaavaa ajankohtaa edellä”, Sarvikas iloitsee.

”Meidän tunnettuus on parantunut paljon. Olemme nyt olleet kaksi kertaa Golfmessuilla mukana, ja tänä se on näkynyt vieraspelaajien määrässä. GoGolf-yhteistyön myötä nimemme on ollut aiempaa paremmin näkyvillä”, hän iloitsee.

Otollisen sään ja markkinointiin satsauksen lisäksi mahdolliseen ennätysvuoteen on kolmaskin syy: kenttä on ollut alkukaudesta lähtien loistavassa kunnossa. Muutamana aiempana vuotena talvi ei kohdellut kenttää suopeasti, mutta tänä kesänä Ruuhikoskella on päästy lyömään ja puttaamaan palloa loistavilla alustoilla heti alkukaudesta lähtien.

Lisäksi kentän prona talvella aloittanut Samuli Kivimäki on osoittautunut mieheksi paikallaan. Sarvikas sanoi, että talvella he olivat hieman pulassa, kun edellinen pro Mika Sormunen ilmoitti lähdöstään, mutta Kivimäki on ottanut uuden tehtävän een hienosti haltuun.

”Kävi ilmi, että Samuli, joka on meidän omia huippupelaajia, oli myymässä yritystään ja häntä voisi kiinnostaa opetushommat. Päästiin nopeasti sopimukseen, ja meille on tullut selkeästi yli sata uutta pelaajaa hänen kauttaan. Paljon enemmän kuin moneen vuoteen”, Sarvikas kiittelee.

Suunnittelijan vierailu kauden kokokohtia

Ne, jotka ovat vierailleet Ruuhikoskella, ovat voineet tehdä kaksi johtopäätöstä, jotka rikkovat vallitsevaa käsitystä Pohjanmaasta ja pohjalaisista.

Ensinnäkin kaikki pohjalaiset eivät ole jäyhiä, vaan Ruuhikoskella vallitsee suorastaan rento ja iloinen ilmapiiri. Toisekseen Pohjanmaa ei ole yhtä lakeutta, vaan siellä on myös mäkiä. Sen huomaa viimeistään silloin, kun puuskuttaa takaysillä sijaitsevia mäkiä ylös ja alas.

Toimitusjohtaja Jyri Sarvikas ja kenttäsuunnitttelija Robert Trent Jones kesällä Ruuhiikoskella.

Toimitusjohtaja Jyri Sarvikas ja kenttäsuunnitttelija Robert Trent Jones kesällä Ruuhiikoskella.

Ruuhikoski Golf

Tänä kesänä Ruuhikoskella nähtiin myös arvovieras, kun Robert Trent Jones jr vieraili suunnittelemallaan kentällä juhannuksen alla pitkästä aikaa. Aamulla suunnittelijalegenda ja Sarvikas kiersivät kentän golfautolla pohtien kehitys- ja korjausideoita. Illalla oli vuorossa juhannuskisa, jonka pelaamisesta Trent Jones oli Sarvikkaan mukaan haaveillut jo kauan.

”Hän oli erittäin iloinen siitä, että kenttää on pidetty hyvin ja että metsiä on harvennettu. Erityisen tyytyväinen hän oli siitä, että hän näki meidän iloisen meiningin ja aktiivisen golfyhteisön.”

Sarvikas sanoo, että Trent Jones ei ehdottanut mitään dramaattisia muutoksia kenttää. Muutama vuosi sitten Ruuhikoskella uusittiin onnistuneesti bunkkerointi, ja sitä mestari piti onnistuneena.

Ruuhikoskella muutama vuosi sitten toteutettu bunkkeriuudistus oli onnistunut.

Ruuhikoskella muutama vuosi sitten toteutettu bunkkeriuudistus oli onnistunut.

Jussi Miettinen

Ruuhikoski on kunnostautunut myös kilpailujen järjestäjänä. Ensi kesänä kentällä pelataan lyöntipelin SM-kilpailut, jotka on vuonna 1992 avatun kentän historian toiset. Tänä vuonna se isännöi kenraaliharjoituksena 70-vuotiaiden SM-kisoja.

Ensi viikolla kentällä pidetään puolestaan Olympic Trainging Center Charity Golf, jossa kerätään tukieuroja eteläpohjanmaalaisille yksilöurheilijoille. Kilpailun pelimuotona on shamble eli ryhmä valitsee parhaan avauksen, josta kaikki pelaavat reiän loppuun. Jokaiseen ryhmään arvotaan mukaan yksi olympiaurheilija.

”Kyseessä on amerikkalaistyylinen hyväntekeväisyystapahtuma, johon otetaan mukaan 25 joukkuetta. Meillä on jo 21 ilmoittautunutta, joten jos vielä haluaa osallistua, niin lämpimästi tervetuloa. Tonnilla pääsee mukaan”, Sarvikas vinkkaa.

Etsi luettavaa