Hyppää sisältöön

Ruuska jatkaa Katalonian-kisan kärjessä – lähtee päätöskierrokselle kolminkertaisen ET-voittajan kanssa

Lauri Ruuska pelaa huomenna voitosta Espanjassa.

Lauri Ruuska lähtee huomenna yhden lyönnin johtoasemassa Espanjassa pelattavan Nordic Leaguen kisan päätöskierrokselle.

Lauri Ruuska johtaa PGA Catalunya Resort Championshipiä kahden kierroksen jälkeen. Kisa kuuluu Nordic Leagueen, jonka rankingissa Ruuska sijoittui viime vuonna neljänneksi, kun kolme parasta pelaajaa nousi täksi kaudeksi Challenge Tourille.

Harmillinen juttu, mutta nyt Ruuska jatkaa top 3 -sijoituksen metsästystä kovat piipussa.

Parhaillaan on käynnissä jo Nordic Leaguen kauden toinen osakilpailu. Kauden avauksessa Ruuska sijoittui viime viikolla seitsemänneksi. Pohjoismaisessa Nordic Leaguessa pelataan  perinteisesti kauden ensimmäiset kilpailut Espanjassa.

Ruuska johti kilpailua jo avauskierroksen jälkeen. Hän pelasi ensimmäisenä PGA Catalunya -kentän kahdesta kentästä helpomman eli Tour-kentän peräti seitsemän alle parin. Tänään hän pelasi Stadium Coursen  kaksi alle. Yhteistulos on -9 (64-70).

Eroa toisena olevaan Ruotsin Mikael Lundbergiin on yksi lyönti. Huomenna Ruuska saakin kärkiryhmään kovan takaa-ajajan, sillä kokeneella ruotsalaisella on vyöllään peräti kolme European Tour -voittoa, joista viimeisin on vuodelta 2014.

Kauden 2015 jälkeen Lundberg putosi pääkiertueelta ja on sittemmin pelannut enimmäkseen Challenge Tourilla. Tänään 47-vuotias Lundberg oli huippuiskussa, sillä hän pelasi Stadium-kentän päivän parhaaseen tulokseen: 66 lyöntiä.

Kolmatta sijaa jakavat Tanskan Peter Launer Bæek ja Ruotsin Jesper Kennegård.

Kisassa on mukana 13 suomalaista, joista viimeiselle kierrokselle jatkavat myös Ilari Saulo (73-68) tuloksella -2 sekä avauskierroksen yhteistulokseen par pelanneet Aleksi Myllymäki (68-75), Casper Simberg (72-71) ja Juhana Kukkonen (72-71).

Tulospalvelu

Etsi luettavaa