Hyppää sisältöön

Ruuska toiseksi PGA Catalunyassa – kokenut ruotsalainen voittoon playoffin jälkeen

Lauri Ruuska lähtee päätöspäivään selvässä johdossa.

Lauri Ruuskalle olisi riittänyt par viimeiselle reiälle yltääkseen voittoon PGA Catalunyassa pelatussa Nordic Leaguen kisassa. Hän teki kuitekin bogin ja jäi uusinnassa toiseksi.

Lauri Ruuska on sijoittunut toiseksi Nordic Leaguen kauden toisessa osakilpailussa PGA Catalunya Resort Championshipissä. Voittotaistelu oli tiukka, sillä voitto ratkesi vasta uusinnan jälkeen.

Kisan voitti Ruotsin kokenut Mikael Lundberg, joka oli etevin kolmen pelaajan äkkikuolema-periaatteella ratkaistussa uusinnassa. 47-vuotias Lundberg on kolminkertainen European Tour -voittaja. Näistä voitoista kaksi Lundberg on napannut uusinnan jälkeen.

Kisa pelattiin Barcelonan pohjoispuolella sijaitsevan golfresortin molemmilla kentillä siten, että Stadium-kentällä pelattiin kaksi kierrosta ja Tour-kentällä yksi.

Ruuska johti kisaa ensimmäisen ja toisen kierroksen jälkeen. Hän pelasi sunnuntaina Tour-kentän tulokseen 64 lyöntiä eli seitsemän alle kentän parin. Maanantaina Ruuska selvitti kentistä vaikeamman Stadiumin 70 lyönnillä eli kaksi alle parin.

Päätöspäivänä Ruuskan tulos oli 71 lyöntiä (-1). Hänellä oli mahdollisuus varmistaa voitto jo ennen uusintaa tekemällä par viimeiselle reiälle. Harmittavasti hän teki kuitenkin bogin ja ratkaisu venyi jatkorei’ille.

Kisan voittanut Lundberg pelasi Ruuskan kanssa samassa ryhmässä päätöspäivänä. Hän teki viimeiselle reiälle birdien ja onnistui nousemaan kahden lyönnin takaa-ajoasemasta Ruuskan rinnalle ja uusinnassa ohi.

Yhteistulokseen kymmenen alle parin päätyi Ruuskan ja Lundbergin lisäksi myös Ruotsin Jesper Kennegård (65-72-68).

Ruuska aloitti päätöspäivän erinomaisesti. Hän siirtyi oli kierrosta viiden reiän jälkeen tuloksessa kaksi alle parin. Tilanne kuitenkin nollautui rei’illä kahdeksan ja yhdeksän, joille Ruuska teki bogit.

Takaysillä Ruuska teki birdiet molemmille par 5 -rei’ille (12 ja 15) sekä 17. reiälle, joka on par 4. Päätösreiän harmittavan bogin lisäksi hän teki takaysillä bogin myös 14. reiälle.

Ruuska noussee Nordic Leaguen rankingissa neljänneksi.

Kisan toiseksi paras suomalainen oli ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaava Ilari Saulo, jonka tulos -3 (73-68-71) riitti jaettuun 13. sijaan. Aleksi Myllymäki sijoittui 37:nneksi, Casper Simberg 42:nneksi ja Juhana Kukkonen 45:nneksi. Cutin selvitti kaikkiaan 48 pelaajaa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa