Hyppää sisältöön

Sami Välimäellä yhdeksän lyöntiä kärkeen: ”Kahdella hyvällä kierroksella avautuu mahdollisuus”

Sami Välimäki tavoittelee viikonloppuna vahvaa nousua Kasumigaseki Country Clubilla

Sami Välimäki (70-70,-2) on 34:na, Kalle Samooja (75-68,+1) sijalla 49. Xander Schauffele (-11) kipusi kärkeen pelattuaan viisi viimeistä viisi alle parin.

Sami Välimäki pelasi perjantaina saman tuloksen kuin avauskierroksella. Avauksissa  7/13 ja viheriöosumissa 10/18 hän iski samat numerot tauluun molempina päivinä.

Perjantaina toivomisen varaa jäi Strokes Gained -tilastoissa lähestymisten ja viheriön ympärillä. Avaukset eivät saattaneet häntä edellispäivän tapaan pulaan. Vastaavasti vahvuuntena torstaina ollut puttipeli oli piirun heikompaa.

Eroa päivien välillä oli kierrosten kestossa, sillä perjantaina Välimäki joutui pitämään ukkosen johdosta taukoa 2,5 tuntia. Ennen taukoa hän oli kaksi alle, yhteistuloksessa -3.

Kolmen putin bogey katkaisi lennon

Kentälle palattuaan pirkkalainen teki vielä birdien 13:lla, mutta otti  kolme putin bogeyn 14:lla, kentän helpoimpiin lukeutuvalla par-viitosella.
”Se oli tyhmä kolmeputtinen.  Vei henkeä alas. Löin loppupätkällä kolme huonoa lähestymistä, en päässyt enää paikoille”, tulokseensa TV-haastattelussa selvästi pettynyt Välimäki manaili.
 
Taistelutahtooan Välimäki ei menettänyt, vaan näki viikonlopun kahdella viimeisellä kierroksella paljon mahdollisuuksia. ”Tavoite on edelleen korkealla. 8-9 lyöntiä kärkeen on otettavissa kiinni hyvällä pelillä”, hän muistutti.

Xander Schauffelella hurja kiri

Kisan supertähdistä asemiaan kohensivat asemiaan etenkin Shane Lowry (-7), Rory McIlroy (-7) ja Hideki Matsuyama (-8/16). Aivan omassa luokasssaan oli tuloksen 63,-8 tehnyt Xander Schauffele (-11).

Hän teki viiden viimeisen reiän aikana kolme birdietä ja eaglen, voittaen Sami Välimäkeä tällä pätkällä seitsemän lyöntiä. 

Viikonloppuna pelataan luonnollisesti käännetyssä paremmuusjärjestyksessä. 

Meksikossa jännitetään lauantaina. Carlos Ortiz (-10) on lyönnin päässä kärjestä.

Meksikossa jännitetään lauantaina. Carlos Ortiz (-10) on lyönnin päässä kärjestä.

GETTY IMAGES

Tulospalvelu

Yle näyttää suoraa kuvaa kanavillaan klo 01.25.-10.00. 
Selostuksesta vastaa Juha Valvio, kommentoinnista Timo Rauhala

Etsi luettavaa