Hyppää sisältöön

Sami Välimäella vahva startti Tokiossa – superyllättäjä Itävallasta kärjessä

Sami Välimäki aloitti ja lopetti kierroksensa birdiellä

Sami Välimäen (70,-1) putteri oli aamukierroksella lämpimänä, avausten ja lähestymisten epätasaisuus vei mahdollisuudet huippukierrokselta.

Sami Välimäki sai  kahdella ensimmäisellä reiällä loistavan startin kisalleen tekemillään birdeillä. 
Ensimmäisellä hän osui avauksellaan väylään, löi lähestymisensä vajaaseen kymmeneen metriin ja upotti birdieputtinsa.

Toisella avaus oli semiraffissa, lähestyminen 134 metrin matkalta tuli upeasti 1,8 metrin päähän, josta Välimäki upotti toisen birdiensä.

Lunta tuli tupaan kuudennella (par-3) jossa Välimäki teki bunkkerin kautta bogin.
Kierroksen kaksi muuta bogia (12&16) käynnistyivät karheikoon menneistä avauksista.

Pirkkalainen pusersi tuloksensa alle parin tekemällä 13:lla birdien 60 sentin matkalta ja viimeisellä reilusta kuudesta metristä.

Tulos 70  jäi seitsemän lyönnin päähän kisaa johtavasta Itävallan Sepp Strakasta. Kierroksen ollessa vielä keskesn sijaluku on 60:n pelaajan joukossa 26:s.

Samoojalla lupaavan alun jälkeen synkkä jakso

Kalle Samooja aloitti Välimäen tavoin birdiellä, mutta teki toisella bogeyn.  Kahdeksannella hän sai toisen birdiensä.
Tämän jälkeen turkulainen teki neljä perättäistä bogia, birdien sekä tuplan. Kuuden reiän jakso pudotti Samoojan 14:n reiän jälkeen kisassa viimeiseksi yhteistuloksella +4.

Putit upposivat – avauksissa ja lähestymisissä vaikeuksia

Loistavan starttinsa jälkeen Välimäen haasteeksi nousivat kohteesta oikealla painuneet lähestymiset, sekä avausten epävarmuus. 
Strokes Gained -tilastossa Välimäki oli kierroksensa lopetettuaan toiseksi viimeinen (-1,591) takanaan vain kisan suursuosikkeihin lukeutuva Hideki Matsuayma.

Myös lähestymisissä (-0,5) tilasto on kisan keskivertoa heikompi. Viheriöosumien vähyyteen nähden (10/18) Välimäki raapi kasaan hyvän tuloksen.
Putti oli pelin osa-alueista paras (+1,7 lyöntiä), Välimäki tilastoissa kärkikymmenikössä.

Ensimmäiset väylät lupasivat Välimäen osalta paljon, kenttäpeli ei kuitenkaan antanut mahdollisuuksia kärjen uhkaamiseen. 

Sami Välimäki: ”Nautin, kenttä on yksi parhaista pelaamistani”

”Alku oli jees, nautin pelaamisesta. Välissä vähän tökki, rytmin kanssa oli ongelmia mutta sain siitä lopussa taas kiinni. Haetaan tämän päivän onnistumisista voimaa huomiseen”, hyväntuulinen Sami Välimäki summasi avauskierrostaan.

Pieni jännitys olympiadebyytistä jäi rangelle, ja ykköstiillä Välimäki oli valmis. Kasumigasekin East Course -kenttää hän kehui vuolaasti, ja piti sitä yhtenä parhaimmista pelaamistaan.

”Griinit ovat upeat, pallo kyllä uppoaa reikään jos sen sinne päin laittaa rullaamaan. Väylillä ei tullut juuri rullia, mikä pidentää lähestymisiä”

Torstaina lämpötila ja kosteus olivat Tokiossa tukalat, ja hautova ukkonen leijui ilmassa. Iltapäivä kuumeni entisestään, ja peli keskeytettiinkin vajaaksi pariksi tunniksi ukkosen takia. Välimäki pelasi aamun toisessa ryhmässä, ja pääsi hieman viileämpään olosuhteeseen.

”Kuumaa on. Mutta eikun juomaa koneeseen ja haetaan varjoa jos löytyy”, nokialainen veisteli.

Sepp Straka ja Thomas Pieters hyvässä vauhdissa

Ensimmäisesssä kolmikossa pelanneet Itävallan Sepp Straka (63,-8) ja Belgian Thomas Pieters (65,-6) etenivät  Kasumigaseki Country Clubin kenttää ripeää vauhtia.
Kokonaisajaksi tuli 4 tuntia ja kahdeksan minuuttia. Thomas Pieters on väläytellyt ja menestynyt suurkisoissa useasti aiemminkin.

28-vuotias Straka puolestaan on tehnyt hissiliikettä PGA Tourin ja KFT Tourin väliä. Yksi ykköstila kakkoskiertueelta ja muutama sijoitus kärkikymmenikköön PGA Tourilta koko uralla ovat jättäneet hänet  maailmanlistalla parhaimmillaankin kauas 100:n ulkopuolelle.

Olympialaisiin itävaltalainen lähti taustanaan seitsemästä viimeisestä kisasta kuusi karsiutumista selässään. Kärkipaikka on valtava yllätys.
Isäntämaan Hideki Matsuyama (69,-2) ei kyennyt avauskierroksella lunastamaan suuria odotuksia, joita häneen Japanissa kohdistuu.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa