Hyppää sisältöön

Sami Välimäki nauttii taas pelaamisesta: ”Yleisön kannustus tuntuu tosi kivalta”

Sami Välimäki osaa arvostaa Valderraman kentän haastavuutta ja kimurantteja viheriöitä

Sami Välimäki (72-72,+2) on edellisvuoden malliin kärjen tuntumassa Valderramassa pelattavassa Andalucia Mastersissa. Tapio Pulkkasen (-1) sijoitus on kymmenes, kisaa johtaa Ranskan Romain Langasque (-4)

Sami Välimäki kertoi syyskuun puolivälin haastattelussa odottavansa syksyn kisoista erityisen paljon kolmen miljoonan euron kokonaispotin tarjoavaa Andalucia Mastersia Valderramassa. Edellisen vuoden kisassa hän oli kymmenes annettuaaan viimeisillä viidellä reiällä kevyen oloisesti lyöntejä ja sijoituksia pois.

”Pidän erityisesti Valderraman kentän  selkeydestä. Tiedät hyvin selvästi minne palloa pitää kussakin tilanteessa lyödä. Jollei onnistu, tulee hankaluuksia. Viheriöt ja niiden ympäristöt teettävät myös haasteita. Siitäkin pidän”, Välimäki luetteli ”tykkäämisensä” perusteita.

Vaikeaksi muodostuneella toisella kaudella kahden ensimmäisen päivän tulokset sekä sijaluku 26. ovat suorituksina parhaasta päästä.
”Avaukset ovat olleet hyviä, lähestymisiin jäänyt toivomisen varaa. Lähipeliin ja puttaamiseen voin olla oikein tyytyväinen. Kierrokset ovat sikäli rakentuneet tuloksia myöten toistensa kaltaisiksi (72+72)”, hän  analysoi kahden ensimmäisen päivän tekemisiään.

Viikonloppuun pirkkalainen lähtee kuuden lyönnin päässä kisaa johtavasta Romain Langasgquesta (-4). Tuloslista tulee elämään hyvinkin paljon kahden viimeisen päivän aikana.
Mikko Korhonen (+11) ja Kalle Samooja (+7) karsiutuivat. 

Mikko Korhonen myönsi tiedotteessaan olleensa melkoisen kujalla pelin kanssa.

”Oli vaikea viikko, peli jotenkin ihan hakusessa. Näitä tulee välillä ja sitten kun sattuu tällainen kenttä, niin tulos on aika rumaa. Ei ole kovin kivaa myöskään pelata tätä kenttää, kun ei tiedä minne lyönti lähtee, kiva että pääsi maaliin asti. Ei kai siinä, pari viikkoa lomaa ja Portugalissa uutta matoa koukkuun”, hän kommentoi.

Kalle Samoojalla oli mielestään enemmän annettavaa kisaan, kuin mitä kierrostulokset 77-72,+7 kertovat.

”Muutama virhe maksoi liikaa tällä viikolla. Peli oli muuten kyllä ihan hyvällä mallilla ja viikonlopun peleille olisi pitänyt päästä pelaamaan, Samooja ynnäsi.
sompaa lukemaa korttiin tuli avauspäivänä tupla- ja triplabogin muodossa.
”Putteri oli vähän kylmä, kun en oikein saanut keskimatkan putteja sisään. Oli kyllä enemmän annettavaa tällä viikolla”, hän harmitteli.

Sami Välimäki, mitä odotat viikonlopulta?

”Tavoite on pelata pitkälti samalla tavalla kuin tähän asti. Olen nauttinut pelaamisesta ja haasteista. Näitä fiiliksiä haen, samoin tietysti sitä, että pystyisin puristamaan lyöntejä pois tuloksista.”

Torstaina ja etenkin perjantaina Sami Välimäellä on ollut paljon suomalaiskatsojia, faneja perässään. Samaa on odotettavissa Tapio Pulkkasen ja Välimäen ryhmille lauantaina.
”Koko kierroksen ajan perjantaina oli kotimaisia katsojia  varsin paljon mukana. He kannustivat ja se kyllä lämmitti, nosti henkeä. Tosi kiva fiilis syntyi senkin johdosta”, Välimäki kiitteli.

Lauantaina hän lähtee kierrokselleen kello 12.00 yhdessä Hollannin Wil Besselingin ja Ashley Chestersin  kanssa.
Tapio Pulkkasen starttiaikaa on 13.22, peliseuraksi tulevat Renato Paratore ja Jason Scrivener.

Mikä vaivaa Jon Rahmia?

Kilpailun varsinainen shokki oli Jon Rahmin kolmas perättäinen konttaaminen lyöntipelikisassa. PGA Tourin Tour Championshipissa hän teki parhaan 72 reiän  tuloksen, vaikka Patrick Cantlay voitti Fedex Cupin kisaan saamallaan hyvityksellä muihin pelaajiin nähden.

Tämän jälkeen Rahm karsiutui ennen Ryder Cupia pelaamassaan PGA Tourin kisassa, putosi kaksi kertaa peräkkäin voittamassaan Espanjan avoimissa viikonloppuna kärkitaistosta nolosti 17:ksi ja hämmästytti Valderramassa yleisöä ja mediaa häkellyttävän vaappuvalla pelillään. Sekä torstaina (+6) että perjantaina (+4) hän lyyhistyi ensimmäisellä yhdeksiköllään, pelaten toiset puoliskot yhteenlaskettuna pariin.
Cut-rajan ylittämiseen jäi matkaa peräti viisi lyöntiä.

Perheessa on toki reilun kuuden kuukauden ikäinen lapsi, joka saattaa sotkea rutiineja. Tästäkin huolimatta Seve Ballesteroksen manttelinperijäksi Espanjan golfissa maailmanlistan ykkösenä ja ensimmäisenä US Openin voittajana nostettu Rahm on ottanut niin pahasti kolmasti siipeensä, että tämä paikallisten mieleen isona tahrana seuraavaan Espanjassa saavutettuun ykköstilaan asti.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät kolmannen päivän suorana kello 14.30-19.30

Tulospalvelu

Etsi luettavaa