Hyppää sisältöön

Sanna Nuutinen lähtee tekemään ”omaa hiihtoaan” Tokiossa – valmentajat toimivat suomalaisnaisten caddieina olympiagolfissa

Sanna Nuutinen ja Matilda Castrén lähtevät pelaamaan omaa peliä Kasumikasegin kentällä.

Sanna Nuutinen ja Matilda Castrén lähtevät luottavaisin mielin yöllä alkavaan olympiagolfiin. Fokus on vahvasti omassa tekemisessä.

Olympiagolfin katseet Suomessa ovat kääntyneet pitkälti huippukuntoiseen Matilda Castréniin. Samaan aikaan Suomen joukkueen toinen edustaja Sanna Nuutinen on saanut valmistautua ensi yönä Suomen aikaa käynnistyvään kilpailuun melko rauhassa.

Onnistuessaan Nuutinen voi kuitenkin olla kova luu myös olympialaisissa. Tällä kaudella hän on vakiinnuttanut paikkansa Ladies European Tourin kärjessä. Hän on tuoreimmassa rankingissa toisena. Eilen illalla päivittyneellä maailmanlistalla hän on  sijalla 223.

Mitaleille nousu tuolta sijalta olisi melkoinen sensaatio, mutta golfissa kaikki on mahdollista.

Lepoviikko tuli varmasti tarpeeseen

Nuutinen on kilpaillut ahkerasti kesän aikana, mutta viime viikon hän piti taukoa keskittyen pian alkavaan koitokseen. Nuutinen käytti väliviikon treenaamiseen ja lepäämiseen. Olympiagolfia hän lähtee pelaamaan ihan samalla tavalla kuin muutakin ammattilaiskisaa, vaikka myönsikin Golfliiton tiedotteessa, että pientä ekstrajännitystä olympiarenkaiden alla pelaaminen tuottaakin.

”Tavoitteet on asetettu korkealle – oma hiihto vaan. En voi vaikuttaa muiden tekemiseen. Kenttä sopii kuten muutkin, vähän tylsästi sanottu mutta perustekemisen kautta homma rullaa”, Nuutinen kertoo.

Nuutisen rutiinipeli LET:llä on riittänyt korkealle. Jos mukaan ei lasketa kahden viikon takaisita Evian Championshipiä, jossa hän putosi cutista, hän on sijoittunut kiertueen osakilpailuissa sijoille 2–25. Kolmossijoja on kaksi.

Nuutinen on vahva kilpailija, joka pelasi ennen viikon kisatauko todella ahkerasti. Toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin Nuutinen pelasi peräti yhdeksän kilpailua. Treeni- ja lepoviikko ennen olympialaisia tuli varmasti tarpeeseen.

Myös Castrén uskoo Nuutisen mahdollisuuksiin.

”Ehdottomasti aistii sen, että toivotaan menestystä ja on hienoa että meihin uskotaan. Molempien peli on sellaisessa tilanteessa, että kaikki on mahdollista”, Castrén sanoi Golfliiton tiedotteessa.

Valmentajat caddieinä

Pelaajien lisäksi Suomen joukkueeseen kuuluvat pelaajien caddiet ja valmentajat. Nuutisen toinen valmentaja Niklas Dahlgren toimii myös hänen caddienään. Castrénin valmentajana toimii puolestaan poikkeuksellisesti Jussi Pitkänen, joka on Castrénin valmentajan Petteri Nykyn valmentaja-aisapari golfmaajoukkueessa.

”Jussi on loistava apu, hyvä veto caddieksi tähän kisaan. On ihana mennä Suomi-joukkueella ja Suomi-jutuilla. En muista milloin olisin puhunut näin pitkään pelkästään suomea”, Castrén toteaa.

”Joukkuehenki on ollut mahtava, tulee mieleen amatööriaikojen EM- ja MM-kisat, kun liikutaan joukkueena kaikkialle. Kaikkien neljän herrasmiehen kanssa ollaan samalla sivulla ja läppä lentää”, Nuutinen jatkaa.

Castrénilla on mahdollisuus ottaa Tokiossa lopullinen kiinnitys Solheim Cupiin eli nousta maailmanlistalla vankasti neljän parhaan eurooppalaispelaajan joukkoon, vaikka villin kortin saaminen hänen näytöillään on vain muodollisuus. Tätä Suomen ykköspelaaja ei kuitenkaan ajattele kilpailun alla.

”Haluan pelata omaa peliäni, ja se lähtee siitä että lyönti on kunnossa. Motivaatio ja tavoitteet olympialaissa ovat korkealla, haluan pärjätä täällä. Täytyy vain tehdä pienet asiat oikein. Sama resepti aina, ei voi mennä asioiden edelle”, 26-vuotias Castrén kertoi.

Suomalaisten lähtöajat keskiviikkona 4.8.

1.52 Matilda Castren – Leona Maguire (IRL) – Bianca Pagdanganan (PHI)

2.52. Sanna Nuutinen – Tiffany Chan (HKG) – Maria Torres (PUR)

Etsi luettavaa