Hyppää sisältöön

Sanna Nuutinen tavoittelee Ranskan mestaruutta – Ursula Wikstöm saa pelikaverikseen Solheim Cupin sankarin

Sanna Nuutisen paras sijoitus kuluvalta kaudelta on toinen tila Hollannista – voiton vei Stephanie Kyriacou

Golf du Medocin kentällä juhlakaluina ovat USA:ta kurittaneessa joukkueessa pelanneet Celine Boutier sekä Emily Kristen Pedersen.

Ranskan avoimet kuuluu myös LET:lla klassikkokisoihin. Siitäkin huolimatta, että se pelataan tällä kerralla kolmen kierroksen mittaisena, palkintopotin ollessa 1,5 kertainen (300 000 €) minimipottiin verrattuna.
Juhlan tuntua tapahtumaan tuovat Ohiossa, USA:ssa Euroopan voittoisassa Solheim Cup -joukkueessa pelanneet Tanskan Emily Kristen Pedersen, sekä Ranskan Celine Boutier.

Boutier saa tietty erikoishuomion. Hän voitti kaksinpelinsä Inverness Clubilla, ja oli myös 2018 kisassa avainpelaaja voittaen kaikki neljä otteluaan.

Suomalaisittain iloinen asia on se, että Ursula Wikström on sijoitettu Boutierin kanssa samaan kolmikkoon, jossa kolmantena on Caroline Hedwall. Ruotsalaistähti ei mahtunut viimeiseen kisaan, mutta hän on ainoa eurooppalainen, joka on (2013) voittanut viisi peliä Solheim Cupissa. Tuolloin Hedwallin henkilökohtainen saldo käytännössä käänsi pelin Euroopalle. 

Vahvan kauden LET:lla pelannut Wikström on menestynyt Ranskan avoimissa, hän oli 2009 kilpailun kakkonen.

Solheim Cup -tähtien lisäksi suosikkeihin lukeutuvat LET:n pistelistan kakkonen Stephanie Cyriacou, hänen kintereillään koputteleva Sanna Nuutinen, sekä Ruotsissa perättäisilä viikoilla LET:N kisan voittaneet tuoreet ammattilaiset Pauline Roussin Bouchard ja Maja Stark.

Suomalaisista ovat mukana Nuutisen ja Wikströmin lisäksi Tiia Koivisto, Krista Bakker sekä Elina Nummenpää.

Kilpailu käynnistyy torstaina ja päättyy lauantaina.

LET, Ranskan avoimet

Etsi luettavaa