Hyppää sisältöön

Sanna Nuutisen nousu jatkui Tokiossa – Matilda Castrénilla vaikea startti

Matilda Castrén otti torstain kierroksen ensimmäisellä puoliskolla takapakkia tuloslistalla

Sanna Nuutinen (-4/25 ) pelasi yhdeksän reiän jakson kuusi alle parin. Matilda Castrénin (-2/28reikää) peli takkuili ensimmäisellä yhdeksiköllä.

Tokion olympialaissa tulostaso on noussut helpoitetun ja lyhennetyn kentän johdosta noussut torstaina huomattavasti avaupäivää paremmaksi.

Toisen kierroksen loppuun pelanneista yhteistuloksen -9 ovat jo tehneet Intian Adati Ashok sekä Tanskan Nanna Koertz Madsen, jonka toisen päivän tulos oli 64,-7. 

Oletettavaa on, että päivän päättyessä kärkikymmenikköön yltäminen vaatii tuloksen joka on välillä -7-9. Kärkitulos voi olla jopa parempi kuin kymmenen alle parin.

Keskiviikkona kierroksensa kolmeen birdieen lopettanut Sanna Nuutinen oli kuusi reikää toista kierrosta pelattuaan viimeisen yhdeksän reiän kuntopuntarissa kärjessä. Hän teki kuudennella eaglen ja oli pelannut tässä vaiheessa yhdeksän edellistä reikää kuusi alle parin.

Yhteistuloksella -4 Nuutinen oli kolmasosan kisasta pelattuaan kymmenentenä

Matilda Castrén (-2/27reikää) pelasi  kierroksensa ensimmäisen yhdeksikön yhden yli parin jääden jo seitsemän lyönnin päähän kärjestä. Castrénin haasteet käynnistyivät avauksista, neljästä ensimmäisestä kolme meni karheikkoon.

Hän ei onnistunut tekemään birdietä ulosmenon kummallakaan par-viitosella ja missasi putit 1,14 ja 1,37 metrin matkoilta. 

Ensimmäisen yhdeksikön tulos Castrénilla oli 37,+1. 

Tulospalvelu

Etsi luettavaa