Hyppää sisältöön

Santa Clausin talvikentällä ei pakkasia pelätä – helmikuun viimeisellä viikolla lämpenee

Mikko Rahkola pelaa Santa Clausin talvikenttää 20-30 kierrosta kauden aikana

Lumikentällä pelattiin keskiviikkona 27 asteen pakkasessa. Parhaat kelit ovat odotettavissa maaliskuun aikana jolloin kentällä järjestetään kolme avointa kilpailua.

Mikäli reitin varrelle osuu Rovaniemi, on Santa Claus Golf syytä käydä bongaamassa. Pelikausi kestää yleensä helmikuun alusta marraskuulle.

Mikäli reitin varrelle osuu Rovaniemi, on Santa Claus Golf syytä käydä bongaamassa. Pelikausi kestää yleensä helmikuun alusta marraskuulle.

Pia Lillberg

Santa Clausin talvikentällä Rovaniemellä kausi käynnistyi 4. helmikuuta. Viikon suunniteltua myöhemmin, mutta samoihin aikoihin kuin keskimäärin.

Muistaa sopii sekin, että Rovaniemellä golfin pelaaminen aloitettiin Kemijoen jäällä jo 1980-luvulla. 

Normipäivinä yhdeksän reikäistä kenttää on kierretty noin 60 kertaa. 

”Keskiviikkona pakkasta oli 27 astetta, silloinkin seitsemän pelaajaa oli nauttimasssa hyväkuntoisesta kentästä ja liikunnan riemusta”, kertoi golfyhtiön toimitusjohtaja Pia Lillberg.

Meri-Lapin Golfklubilla Torniossa kesäkaudet golfia harrastava Mikko Rahkolalle Santa Clausin talvikenttä on hyvin tuttu, kierroksia tulee vuosittain 20-30.  

Lumi narskui jalkojen alla torstainakin kipakalla tavalla, vaikka miinusasteita oli vain 15.

Alkavalle viikolle Rovaniemelle on luvattu kovia pakkasia, helmikuun viimeisellä elohopean ennakoidaan nousevan varsin kohtuullisiin lukuihin.

Kilpailukausi Santa Claus Golfissa käynnistyyy 6. maaliskuuta, kolmena peräkkäisenä viikonloppuna käytäviin kisoihin ovat tervetulleita myös vieraspelaajat.

Kenttä ja klubitalo ravintoloineen ovat avoinna seitsemän päivää viikossa. Koko päivän pelaamiseen oikeuttava White Fee maksaa 40 euroa.

Lauri Tyry

USGA:n pääsihteeri Mike Davis ihastui ikihyviksi lumigolfista

Suurimman osan talvikentän kierroksista pelaavat paikalliset harrastajat. Kotimaisten vierailijoiden lisäksi ulkomaisia turisteja lumella golfaaminen kiinnostaa oheisohjelmana. 

Vaikka heidän määränsä on toistaiseksi vielä pieni, siinä piilee merkittävä kasvun mahdollisuus. Profiloituminen joulupukin viralliseksi kentäksi on luonnollinen tapa markkinoida koko Rovaniemen matkailua.

USGA:n pääsihteeri Mike Davis oli talvella 2017 yksityisluontoisella matkalla Suomessa. Golfliiton pitkäaikaisen puheenjohtajan Antti Peltoniemen ei ollut vaikeaa houkutella ystäväänsä Santa Claus Golfiin. 

Santa Claus Golf

Santa Claus Golf, talvikisojen aikataulu

Etsi luettavaa