Hyppää sisältöön

Smart Golf – Helsingin ainoa golfin kivijalkamyymälä

Smart Golfin myymälä sijaitsee Helsingin Roihupellossa.

Smart Golf on monille nimenä tuttu netistä, sillä se aukesi verkkokauppana jo vuonna 2008. Reilu vuosi sitten Smart Golf avasi kivijalkamyymälän Helsingin Roihupellon teollisuusalueelle.

Smart Golfin myymälä täydentää hyvin kohta kymmenen vuotta jatkunutta verkkokauppaa. Suurin osa myynnistä edelleen tapahtuu, mutta kun kilpailijat ovat muuttaneet tai lopettaneet Helsingistä, huomasi Smart Golfin yrittäjä Leif Karlsson pyörittävänsä kaupungin ainoaa kivijalkamyymälää. 

”Kun aloitimme vuonna 2008, olimme pelkästään verkkokauppa. Kivijalkamyymälätoiminta oli meille aina pientä, mutta sekin on lähtenyt vahvaan kasvuun. Peltomäki Golfin poistuttua välinemarkkinoilta, olemme nyt ainoa golfin kivijalkamyymälä Helsingissä”, Karlsson sanoo.

Smart Golfin myymälä sijaitsee Helsingin Roihupellossa.

Smart Golfin myymälä sijaitsee Helsingin Roihupellossa.

Smart Golf on kerryttänyt oman vahvan asiakaspohjansa, johon kuuluu tuhansia tyytyväisiä asiakkaita. Tuotteet lähtevät aina nopeasti eteenpäin Matkahuollon tai Postin välityksellä. Verkkokaupassa kaiken a ja o on luottamus, ja sen Smart Golf on asiakkailtaan saavuttanut. Lisäksi palautusoikeudet ja pitkät takuut ovat olleet asiakkaiden mieleen. 

”Alalla kuin alalla asiakasluottamuksen saavuttaminen on avainasemassa. Olemme aina pyrkineet lähettämään toimitukset niin nopeasti kuin mahdollista ja tarjoamaan kilpailukykyisten hintojen lisäksi mielenkiintoisen valikoiman ja mahtavan asiakaspalvelun. Suurin osa asiakkaistamme on aloittelevia tai klubigolfareita, emme ole lähteneet kilpailuun fittauksen ja kuumimpien uutuksien saralla”, Karlsson sanoo.

Smartgolf.fi -sivuilta löytyvät asiakaspalautteet kertovat, että asiakkaat ovat tyyväisiä siihen, että yritys toimittaa tuotteet tilaajilleen tunnollisesti. Tuotteet eivät jää lojumaan postijonoihin, vaan ampaisevat kohti uutta omistajaansa ennätysajoissa:

Uusi maila saapui tänään, paljon kiitoksia. Loistavaa palvelua Smartgolfilta, jota olen jo pelikaveripiireissä ehtinyt ylistämään. Ja pelionnea loppukaudelle!

Kiitos loistavasta palvelusta, suosittelen yritystäsi omille asiakkailleni, kun heidän kanssa pelaan golfia.

Tarvitsee vain sanoa että kiitos hyvästä ja nopeasta palvelusta. On varmaan Suomen nopein toimitus!

Leif Karlsson

Leif Karlsson

Leif Karlsson on pitkän linjan golfalan yrittäjä. Suuruudenhulluus ei ole kuitenkaan iskenyt, vaan Smart Golf aikoo jatkossakin tehdä maltillista kasvua itse valitsemallaan tiellä. 

”Mitään 1500 neliön suur-myymälöitä ei ole tulossa. Toivottavasti saamme hyvää kasvua jatkossakin ja tuotevalikoimaa entistä laajemmaksi. Se riittää meille erittäin hyvin”, hän toteaa.

Smart Golfin verkkosivusto on selkeä ja helppokäyttöinen. Valikoima on laaja ja alennustuotteet on päivitetty erikseen omaan outlet-kategoriaan. Maksaminen onnistuu kätevästi eri maksutavoilla, ja kun tilattavaa tuotetta on varastossa, se saapuu jopa seuraavana arkipäivänä lähimpään pisteeseen.

Verkkokaupoissa on aina myös vaihto- ja palautusoikeus, Smart Golfilla se on 14 päivää.

GoGolf suosittelee tutustumaan Smart Golfin toimintaan osoitteessa Smartgolf.fi

Etsi luettavaa