Hyppää sisältöön

St. Laurence Golf ratkaisi, kuinka päästä osakkeesta eroon – yhden osakkaan vaatimus voi kuitenkin estää monen toivoman muutoksen

St. Laurence Golfiin kuuluu kahden 18-reikäisen kentän lisäksi myös par 3 -kenttä.

St. Laurence Golfin hanke vastaanottaa omia osakkeita on vastatuulessa. Eräs osakas vaatii patentti- ja rekisterihallitukselta, että yhtiöjärjestyksen muutosta ei rekisteröidä, koska yhtiöjärjestyksen muutos rikkoo hänen mukaansa osakkaiden yhdenvertaisuusperiaatetta.

KUINKA GOLFOSAKKEESTA voi päästä eroon? Se on iso kysymys monelle ikääntyvälle golfarille tai golfosakkeen perineelle.

Lohjalainen St. Laurence Golf lähti ratkomaan asiaa yhtiöjärjestyksen muutoksella. Uuteen yhtiöjärjestykseen kirjattiin, että kenttä voisi ottaa lahjoituksena vastaan tietyn määrän osakkeita vuodessa.

Esimerkiksi tänä vuonna se ottaisi vastaan enintään 50 osaketta ja sitä seuraavina korkeintaan kymmenen. Mikäli halukkaita lahjoittajia olisi vuodessa ennalta määriteltyä kiintiötä enemmän, lahjoittajat arvottaisiin.

Hallitus esitti yhtiöjärjestysmuutosta marraskuussa yhtiökokouksessa, joka hyväksyi sen yksimielisesti. Yhtiöjärjestyksen muutos on nyt tältä osin kuitenkin vaarassa kariutua. Syynä on parikymmentä St. Laurence Golfin osaketta sijoitusyhtiönsä kautta omistavan henkilön lähettämä vaatimus patentti- ja rekisterihallitukseen.

Osakkaan mukaan uutta yhtiöjärjestystä ei saisi rekisteröidä, koska se sotii osakeyhtiölakiin kirjattua osakkaiden yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan.

”On olemassa riski siitä, että yhtiökokouksen hyväksymä yhtiöjärjestysmuutos, siltä osin kuin se koskee omien osakkeiden vastaanottamista lahjoituksena, ei tule rekisteröidyksi. Jos näin kävisi, merkitsisi se sitä, että hallituksen suunnittelema ja yhtiökokouksen yksimielisesti hyväksymä hanke omien osakkeiden vastaanottamisesta lahjoituksena kariutuisi”, St. Laurence Golfin tiedotteessa kerrotaan.

 

”Ne ihmiset, jotka yksimielisesti päätöksen tekivät, eivät varmasti ole innoissaan asiasta”

– Mecki Kåhre

 

Patentti- ja rekisterihallitus pyytää nyt St. Laurence Golf Oy:ltä vastinetta asiaan. Vastine on jätettävä 30. tammikuuta mennessä. Toimitusjohtaja Mecki Kåhre ei ole asian uudesta käänteestä ja osakkaan vaatimuksesta tietenkään mielissään.

”Hän on tuttu kaveri siinä mielessä, että ollaan käyty käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa eri asioista”, Kåhre sanoi tänään GoGolfille. ”Ne ihmiset, jotka yksimielisesti päätöksen yhtiökokouksessa tekivät, eivät varmasti ole innoissaan asiasta.”

 

GOGOLF TAVOITTI vaatimuksen jättäneen osakkaan lomamatkaltaan Thaimaasta, mutta hän ei halunnut lähteä sieltä käsin kommentoimaan kimuranttia asiaa.

St. Laurence Golfin julkaiseman tiedotteen mukaan osakas vaatii yhtiöjärjestyksen rekisteröimisen perumista sillä perusteella, että yhtiöjärjestyksen muutos rikkoo osakkaiden yhdenvertaisuusperiaatteita, koska yhtiöjärjestysmuutokset voivat kasvattaa osakkeenomistajien maksuvelvollisuutta yhtiötä kohtaan. Kun vastikkeen maksajien määrä vähenee, paineet nostaa vastiketta muiden osalta kasvavat.

”Yhdenvertaisuusperiaate on veteen piirretty viiva, kuten moni tällainen juridinen asia. Ei meillä ole ollut tarkoitus nostaa sen takia (yhtiöjärjestyksen muutos) vastiketta. Meillä on talous hyvin balanssissa ja vahva kassa. Pärjättäisiin hyvin ilman näitä vastiketuottoja, kun se on loppujen lopuksi aika pieni määrä osakkeita, joita ottaisimme vastaan”, Kåhre sanoo.

St. Laurence Golfilla on aikaa jättää vastine asiassa 30. tammikuuta mennessä. Sen jälkeen asia ratkennee melko nopeasti. Kåhren mukaan muut kentät ovat seuranneet St. Laurencen hankkeen etenemistä mielenkiinnolla, mutta nyt hän suosittelee kenttiä ottamaan asiassa aikalisän.

”Meillä oli yhtiökokouksen jälkeen toimialapäivät. Moni oli asiasta innoissaan, jos tämä toteutuisi”, hän sanoo.

 

Etsi luettavaa