Hyppää sisältöön

Ålands Golfklubb hakee uutta toiminnanjohtajaa – uutiskynnys ylittyi Ruotsissa

ÅGK:n Slottsbanan aukeaa täysin uusittuna ensi kesänä. Uuden toiminnanjohtajan työt alkavat nopeasti avaamisen jälkeen.

ÅGK etsii uutta toiminnanjohtajaa, jonka tehtävänä on luotsata klubi yhdeksi Pohjoismaiden parhaista. Parhaillaan käynnissä oleva kenttäremontti helpottaa uuden vetäjän työtä.

Harvoin jos koskaan suomalaisen golfkentän toimitusjohtajan hakuilmoitus ylittää uutiskynnyksen vieraalla maaperällä. Näin kävi kuitenkin kävi tänään, kun Ruotsin suurin golfsivusto Svensk Golf julkaisi uutisen Ahvenanmaalla sijaitsevan Ålands Golfklubbin avoimesta työpaikasta.

Sivusto on otsikoinut uutisen seuraavasti: Drömjobbet: Klubbdirektör sökes eli Unelmatyö: Toiminnanjohtajaa haetaan.

Paikka erilaisia muutoksia läpikäyvällä ÅGK:lla aukeaa, kun nykyinen toiminnanjohtaja Åsa Nordström jää eläkkeelle. Tosin siihen on vielä tovi aikaa, sillä Nordström päättää pestinsä vasta sen jälkeen, kun parhaillaan käynnissä oleva kenttäremontti on valmis ja uusittu Slottsbanan aukeaa

Ahvenanmaan ykköskentän pitäisi aueta ensi kesänä. Suunnitelmat saarella ovat hurjia, sillä hakuilmoituksessa todetaan seuraavaa: Jos saat työpaikan, yksi tärkeimmistä tehtävistäsi on saavuttaa klubin tavoite tulla yhdeksi Pohjoismaiden parhaimmista golfkentistä.

Miljoonia maksavassa peruskorjauksessa laitetaan käytännössä koko kenttä uuteen uskoon, ja se on herättänyt kosolti kiinnostusta.Uuden Slottsbananin suunnittelusta on vastannut nuori tanskalainen kenttäarkkitehti Philip Spogárd, joka on luonut nimeä muun muassa European Tourilta tutun Himmerlandin kentän suunnittelijana. 

Mitä uudelta toiminnanjohtajalta sitten edellytetään? Hakuilmoituksen mukaan hänen pitäisi olla hyvä tiimien rakentaja sekä jo ansioitunut johtaja, jonka luonteenpiirteisiin kuuluvat muun muassa uteliaisuus ja luovuus.

Valittavan henkilön odotetaan olevan kiinnostunut myös myymisestä ja markkinoimisesta samoin kuin siitä, miten hän voi kehittää klubia ja kentän taloutta. Luonnollisesti uuden toiminnanjohtajan tulee toimia hyvänä esimerkkinä työntekijöille, jäsenille ja muille sidosryhmille.

Kielitaitovaatimuksena ovat sujuva englanti ja ruotsi – suomen kielestä saa plussaa.

Täältä löytyy ÅGK:n hakuilmoitus kokonaisuudessaan. Ei muuta kuin hakuilmoitusta vetämään!

Etsi luettavaa