Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen (28,-7) liekeissä Walesissa : ”Paras ysi jonka olen pelannut”

Tapio Pulkkanen on kovassa pelivireessä.

Hattu-Tapio otti toistamiseen hurjan kirin. Celtic Manor Resortissa hän teki viimeisellä yhdeksällä reiällä viisi birdietä ja yhden eaglen.

Tapio Pulkkanen (69-73-71-66,-5 ) teki suomalaisen huippugolfin historiaa pelaamalla pääkiertueella yhdeksän reikää tulokseen 28, seitsemän alle parin.
Sijaluvuksi tuli lopulta 25:s, joka jatkoi Kymen Golfin edustuspelaajan erinomaista jatkoonpääsyjen ja menestysten sarjaa.
Edellisessä kisassaan Skotlannissa Pulkkanen yli tuplasi ansionsa viimeisen päivän kirin johdosta.

Nyt hurja ysi nosti häntä 37 sijaa siita. mitä pariin pelaaminen olisi samalle pätkälle tuonut.
Ansiotkin triplaantuivat ( 12 322 €) tilanteeseen joka oli ennen viimeistä ysiä.

”On varmaan paras ysi mitä on tullut pelattua. Pysyin kärsivällisenä, vaikka etuysillä ei kulkenut oikein mikään (+2).”
”Toisella puoliskolla sai lähestymiset raudoilla lähemmäs reikää. Puttikin alkoi kolista. Hyvä fiilis tullla Suomeen”, Pulkkanen kiteytti tuntemuksensa.

Kisan suomalaistähti oli Mikko Korhonen, joka sijoittui kolmanneksi. Hänen tuloksensa väylillä 10-18 oli sekin erinomainen, 32 lyöntiä. 
Pulkkanen jätti toiseksi parhaan tuloksen väylillä 10-18 tehneitä sunnuntaina kolmella lyönnillä (28-31.)

Tulospalvelu

Etsi luettavaa