Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen kolmas Teneriffalla: ”Kärkipäähän sijoittuminen tuntuu huikealta pitkän rämpimisen jälkeen”

Tapio Pulkkanen kyykkäsi tehokkaasti puttilinjoja etsiessään.

Tapio Pulkkanen sivusi uransa parasta sijoitusta European Tourilla ja ansaitsi yli 86 000 euroa. Garrick Higgo oli täysin suvereeni voittotuloksellaan -27.

Tapio Pulkkanen (66-71-61-66,-20) pelasi fantasisen kilpailun Golf Costa Adejessa Teneriffalla. Avauspäivänä hän johti hetken aikaa tuloksella -6.

Toisellakin kierroksella peli sujui mainiosti, kunnes seitsemän viimeistä menivät neljä yli parin.

Hattu-Tapiolla oli vaikeaa etenkin avaustensa kanssa, jonka takia hän vaihtoi kolmannelle kierrokselle aiemin käyttämänsä TSi3-draiverin.

Kolmannella kierroksella avaukset osuivat väyliin huomattavasti paremmin, kuumalla draiverilla Pulkkanen sivusi kenttäennätystä 61 (-10) ja nousi jaetulle neljännelle sijalle.

Neljännen päivän alku oli myös lupaava. Kun kierrosta oli pelattu viisi reikää, Pulkkanen oli kierrostaan kolme alle ja viikonloppua 13 alle 23 reiän jälkeen.

Vastaavaa kyytiä ei ET:lta muistu mieleen, ja tuskin on pelattukaan.

Sisääntulossa Pulkkanen oli pitkään jaetulla toisella sijalla, kunnes hän otti 14. reiällä kohtuullisen helposta paikasta kolmen putin bogeyn.

Viimeiselle reiälle Hattu-Tapio lähti jaetulta kolmannelta sijalta, pelikaveri Maverick Antcliff oli lyönnin edellä. Molemmat tekivät birdien ja aussi kuittasi kakkostilan yhteistuloksella -21.

Pulkkasen birkku nosti hänet ohi viiden pelaajan jotka olivat tuloksessa -19.

Garrick Higgo voitti jo kolmannen kerran ET:n kisan, joka oli hänelle uran 26:s. Fyysisesti ja henkisesti itseään kypsemmän oloisessa 21-vuotiaassa nuorukaisessa on ainesta todelliseksi superäthdeksi. 

Ensimmäiseen kovaan testiin hän pääsee puolentoista viikon kuluttua käynnistyvässsä PGA Championshpissa. 

Kaikki pelin osa-alueet hallussa

Tapio Pulkkanen oli kolmannen perättäisen Kanariansaarten kisan jälkeen erittäin tyytyväisen oloinen.

”Hyvä viimeinen kierros. Oli levollinen olo. Kaikki osa-alueet ovat suhteellisen hyvin hallussa tällä hetkellä. Pitkän rämpimisen jälkeen kärkikolmikkoon pelaaminen tuntuu huikealta. Hyvin fiiliksin lähdet seuraavan viikon kisaan Englannin Belfryyn”, Pulkkanen viestitti.

Rahaa Pulkkanen kuittasi kisasta yli 86 000 euroa. 

Suurempia shekkejä hän on saanut  St.Andrewsin Alfred Dunhill Linksista (208 000) sekä Turkin Race to Dubai -finaalista (110 000) vuonna 2018.

Race to Dubai -listalla Kymen Golfin pelaaja nousee 37 sijaa 57:nneksi.

Kotkalainen sijoittui jo joulukuussa 2017 CT:n kautta ET:n kortin saatuaan Johannesburgissa kolmanneksi. Epäonnea tapauksessa oli sikäli, että kolme parasta sai paikan seuraavan vuoden Open Championshipiin.

Hattu-Tapio jäi ulos saman tuloksen pelanneen Shaun Norrisin oltua maailmanlistalla korkeammalla. Se uran ensimmäinen major on edelleen pelaamatta.

Kausilla 2018–2020 Tapio Pulkkasen menestys on jäänyt odotettua huomattavasti heikommaksi ja sijoitukset Race to Dubai -listalla ja maailmanlistalla ovat menneet vääräään suuntaan. 

Kauden 2021 avauskisasssa Pulkkanen pääsi jatkoon. Sen jälkeen tuli kuusi perättäistä karsiutumista ja edellisviikolla neljältä kierrokselta sijaluku 72.

Ennen viikonloppua Pulkkasen nimi löytyy sijalta 629. Kolmas tila tuo reilun parannuksen ja toivottavasti aloittaa parempien menestysten sarjan.

Belfryssa tarvitaan tarkkuutta ja taisteluhenkeä

Tätä taustaa vasten kolmas sija on jopa jättimäinen yllätys pelaajalta, joka viimeisellä CT-kaudellaan nousi maailmanlistalla sijalle 167. Hän oli ammattilaisuransa ensimmäisinä vuosina Nordic Leaguessa parhaimmillaan pitelemättömän hyvä. 

Kanarian kolme kisaa pelattiin kahdella turistikentillä, jossa lyömistä ei mitattu etenkään avausten tarkkuuden osalta kovin tiukalla seulalla. Tämä ei vähennä Pulkkasen ja  Kalle Samoojan suoritusten arvoa. 

Pulkkanen pelaa seuraavalla viikolla Mikko Korhosen ja Sami Välimäen tavoin British Mastersin arvostetulla Ryder Cupia usein isännöineellä The Belfrylla. Janne Kaske oli sunnuntaina seitsemäs varamies.

Mukaan tulee huomattavasi kovempi katras ET:n tähtiä ja runkopelaajia kuin Gran Canarian ja Teneriffan kisoissa

”Belfyssa kenttä on tosiaan hyvin erilainen, sateista keliäkin on tiedossa. Tarkkuutta tarvitaan ja taisteluhenkeä”, Pulkkanen muistutti itseään kisasta, joka on hänelle siis neljäs peräkkäinen.

Kalle Samooja jäi pari lyöntiä tavoitteestaan

Kalle Samooja päätti kilpailunsa Teneriffalla tulokseen -6. Seitsemän birdien ja yhden bogin kierros siivitti hänet kokonaistulokseen -18,  ja lopullisella tuloslistalla jaetulle yhdeksännelle sijalle.

Ykköstavoite turkulaiselle oli sijoittua viiden joukkoon, jonka laskettiin riittävän nousuun maailmanlistan sadan parhaan joukkoon ja PGA Championshipiin.

Neljättä sijaa jakoi viisi pelaajaa Kallea lyönnin paremmalla tuloksella. Kahden lyönnin parannus ja jaettu kolmas tila Pulkkasen kanssa olisi varmuudella tuonut kutsun Kiawah Islandilla pelattavaaan majoriin.

Vaikka viimeinen päivä (65-68-68-65,-18) oli tuloksellisesti erinomainen, jossiteltavaa jäi sisääntulon kolmesta par-viitosesta. Näistä kahdella ensimmäisellä Samoojalta jäi birdiet tekemättä. 18:lla hänen eagle-puttinsa livahti niukasti ohi.

”Tänään oli hyvä päivä ja kaikkeni annoin. Kiva lopettaa kisa toki tuollaiseen kierrokseen. Kaksi keskimmäistä (molemmat -3) olivat vaan liian huonoja menestyäkseen tässä kisassa”, Samooja summasi tiedotteessa.

”Lyöminen ei ole sillä tasolla, mihin olen tottunut. Vähän johtuu varmaan siitä, etten ole päässyt kunnolla vielä ulos treenaamaan. Tänne tullaan kuitenkin pelaamaan, eikä hinkkaamaan. Nyt kun kentät aukeavat ja saadaan Piltzin (valmentaja-Mika) kanssa vähän treeniä, niin kyllä se siitä nousee omalle tasolle.”

Lähipelissä Samooja oli rautaa. Hän nosti esiin puttaamiseen.

”Putti on ollut kyllä todella hyvää. Greenejä tuli luettua kuin Turun Sanomia konsanaan”, hän heitti.

Alustavan suunnitelman mukaan Samooja palaa kilpailemaan Tanskassa, jossa pelataan 27.–30. toukokuuta.

Sami Välimäki (-14) oli 27:s. Hän nousi jo kahden pelaamansa reiän jälkeen Tapio Pulkkasen rinnalle birkuillaan. Seuraavalla (par 5) Välimäki teki tuplabogeyn, eikä ET:n tulokas 2020 saanut otteesta kiinni ennen viimeisiä reikiä.

Janne Kaske (-8/56. ) pääsi vaillinnaisella pelioikeudellaan mukaan paitsi Itävallan kisaan myös kaikkiin kolmeen tapahtumaan Kanariansaarilla. Viimeisellä hän pääsi jatkoon, teki kaiklla kierroksilla reilusti birkkuja ja pelasi kierroksensa alle 70:n lyönnin.

Kaskella on jalka oven väliin myös Belfryn kisaan, jonne hän on seitsemäs varamies.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa