Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen missasi väylät – Rory McIlroyn ohi nousi kolme haastajaa

Rory McIlroyn (vas.) maila osoittaa suunnan

Tapio Pulkkanen teki birdien jokaisella reiällä, jolla osui väylään. Rory McIlroyn edelle nousivat Shane Lowry, Sam Horsfield sekä John Catlin.

Tapio Pulkkasen (67-74,-3) historiallinen kierros Rory McIlroyn parina DP World Tour Championshipissa käynnistyi vahvasti, mutta paras vire hävisi jo ensimmäisillä väylillä yksinkertaisiin virheisiin.

Torstain jälkeen kilpailussa jaetulla toisella sijalla ollut Tapio Pulkkanen aloitti kierroksensa Emirates Estatesin Earth Coursella upealla draivilla, joka päätyi 124 metrin päähän lipusta väylän keskellä olleeseen bunkkeriin.
Tuskin Hattu-Tapio tietoisesti bunkkeriin tähtäsi, mutta mailavalintansa tehtyään tiedosti sen, että tasaiselta pohjalta pääsee vaivatta griinille.

Lähestyminen olikin täyden kympin arvoinen.

Pallo päätyi 1,5 metrin päähän reiästä. Birdieputin Pulkkanen kuitenkin käsikirjoituksen vastaisesti missasi.
Kakkosella (par-5) avaus suuntautui väylän vasemmalle puolelle lyhyeen karheikkoon. Toinen ja kolmas lyönti olivat varsin hyviä, birdieätä suomalainen pääsi puttaamaan alle kolmesta metristä. Tämäkään ei uponnut.

Pelikaveri MciIlroy oli kahdella ensimmäisellä väylällä alakynnessä, mutta hän scramblasi näillä upeilla nostoilla parhaat mahdolliset tulokset (par+birdie) kasvattaen eron kolmeen.

Kolme väyläosumaa koko kierrokseen

Missatut putit eivät varmasti suomalaisen selkärankaa taivuttaneet, mutta kolmannen avauksesta käynnistyivät pelilliset haasteet. Oikealle puiden katveeseen menneen avauksen jälkeen Pulkkanen joutui lyömään poikittain tehden bogin. Seuraavalla (par-3) lähestyminen suuntautui vasemmalle nostaen tuloksen päivän osalta jo kaksi yli parin.

Päivän parasta antia Pulkkanen tarjoili muutamalla lähestymisellä, jollaiseksi voi toki laskea ykkösen bunkkerilyönninkin. Viidennellä hän loisti iskien lyhyellä raudalla väylältä lipun viereen tehden päivän ensimmäisen birdiensä.

Kylmää suihkua tuli reiillä 7-10. Ensimäinen näistä on birdieväylä, jonka Pulkkanen missasi, tulokseksi kuitenkin par. Seuraavilla kolmella peli jatkui niinikään avauksen jälkeen karheikosta, tuloksena bogey. 
Toinen kierroksen neljästä birdiestä tuli 11:lla. Pulkkanen rakensi birdien myös 14:lla, jossa avaus oli vasemmalla bunkkerissa, sekä 15:lla päivän kolmannesta väyläosumasta.

Kahdella viimeisellä reiällä hän oli torstain tapaan bunkkerissa. 17:lla Pulkkanen teki hienon sandsaven. 18:lla avaus oli pelilinjasta tuntuvasti vasemmalla bunkkerissa. Siirtolyönnin jälkeen hän osui samaan hiekkaan viheriön vieressä, josta avauspäivänä upotti kolmannen lyöntinsä.

Nyt bunkkerilyönti oli neljäs, se toi pallon reilun metrin päähän, josta Tapio Pulkkanen missasi tehden päivän kuudennen boginsa.
Birdejä syntyi siis neljä. Pulkkanen hyödynsi näiden tekemisessä kaikki päivän kolme väyläosumaansa, neljäs  tuli 14:lla avauksen mentyä päivän moodin mukaisesti vasemmalle.

Avauksissa avauspäivänä (-1,26) kolmanneksi viimeisenä ollut Kymen Golfin kasvatti oli perjantaina viimeinen (-2,26), joka on sijoitus myös kahden päivän keskiarvossa (-1,76).

Sijaluku kisan puolivälissä on 26:s, eroa kärkeen on seitsemän lyöntiä.
Pelikaveriksi Pulkkanen saa torstain tavoin Ruotsin Joakim Lagergrenin.

Rory McIlroy ottaa mittaa Collin Morikawasta

Kilpailun kärkeen nousivat lyönnin erolla McIlroyihin tuloksen 65,-7 pelanneet USA:n John Catlin sekä Irlannin Shane Lowry. Samassa tuloksessa (-10) on myös Sam Horsfield.

Rory McIlroy scoorasi kahdella ensimmäisellä terävästi, paransi kenttäpeliään ja vaikutti valmiilta mieheltä karkumatkalle oltuaan seitsemännen jälkeen yhteensä kymmenen alle. Päivän ainoa bogi kymmenennellä tasoitti kisaa, viimeiselle hän pääsi lyönnin johdossa. 

Pulkkasen tavoin bunkkeriin lyönyt pohjois-irlantilainen pulautti kolmannen lyöntinsä rinteen kautta vesiesteeseen. Korttiin tuli tupla, sijaluvuksi jaettu neljäs.
Järjestäjät, katsojat ja TV:n katselijat kiittävät, sillä pelikaveriksi tulee lauantaina Collin Morikawa
Race to Dubai -listaa johtava Morikawa on vahvasti kiinni koko kauden kuninkaan tittelissä, pahimmat uhkaajat ovat kaukana takana, eikä McIlroy voitollakaan pääse ohi.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät kolmannen päivän pelit suorana klo 09.00-15.30
 

  • Tapio Pulkkanen ja Joakim Lagergren lähtevät kierrokselleen kello 8.25.
  • Kärkipari John Catlin ja Shane Lowry starttaavat kello 10.45

Tulospalvelu

Etsi luettavaa