Hyppää sisältöön

Tawast Golfin toimitusjohtajaksi nimitettiin Vesa Rontu

Tawast Golfissa pelataan naisten EM-kisat vuonna 2023.

Naapuriseura AGK:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Rontu siirtyy johtamaan Tawast Golfia.

Vankkaa osaamista toimialaan, johtamiseen ja sidosryhmätyöhön omaava Vesa Rontu on nimitetty Tawastia Golf & Country Club Oy:n toimitusjohtajaksi.

Rontu toimii jatkossa myös Tawast Golf Ry:n toiminnanjohtajana. Hän siirtyy Tawastille IT4B Partners Oy:n aluepäällikön tehtävästä huhtikuun aikana.
Rontu on toiminut Aulanko Golf Oy:n hallituksen puheenjohtajana sekä pelannut golfia kilpatasolla. 

Rontu saa johdettavakseen taloudellisesti vakaan, hyvän hengen ja vahvan kulttuurin omaavan golfseuran. Tawastissa on vahva ambitio kehittää kenttää, vahvistaa asiakaskokemusta edelleen ja olla hyvä kumppani sidosryhmille.

”Haluamme jatkossakin pitää huolta siitä, että yrittäjähenki, paikallinen ote ja ihmislähtöinen yhteys osakkaisiin, jäseniin sekä asiakkaisiin säilyy. Vesa Ronnun kokemus ja ote tukee näitä tavoitteita erinomaisesti”, hallituksen puheenjohtaja Aki Kiiliäinen sanoo.

”Rontu tulee ensi töikseen päivittämään strategiaa yhdessä Tawast Golfin hallitusten kanssa, sekä kuulemaan osakkaiden ja jäsenten ajatuksia. Luonnollisesti Vesa joukkoineen varmistaa meille turvallisen ja antoisan golfkesän 2021.”

”On hienoa päästä isoksi osaksi Tawastin joukkuetta. Golf on monimuotoinen laji, jokaa tarjoaa pelaajille upeita kokemuksia, joita voimme edelleen vahvistaa ja tuottaa elämyksiä pelaajille. Tawastissa on hieno, ihmisläheinen ja yhdessä tekemisen kulttuuri. Sen pidämme avainasemassa myös jatkossa”, Vesa Rontu linjaa.

Tawast Golfin edellinen toimitusjohtaja Lauri Manninen siirtyy 11 vuoden palveluksen jälkeen toiselle toimialalle.

Lähde: Tawast Golfin tiedote

Tawast Golf

Etsi luettavaa