Hyppää sisältöön

Tiger Woods palasi rangelle – seurasi poikansa Charlien valmistautumista kilpailuun

Charlie ja Tiger Woods osallistuivat joulukuussa 2020  Floridassa tähtipelaajien ja heidän jälkikasvunsa isä & poika -kilpailuun

Helmikuussa vakavassa auto-onnettomuudessa loukkaantunut Tiger Woods on tämän viikonlopun aikana 12-vuotiaan poikansa Charlien tukena Floridassa järjestettävässä kilpailussa.

Tiger Woodsin toipumisen edistymisestä helmikuun lopulla  Kaliforniassa tapahtuneesta ulosajosta ei ole suurelle yleisölle tarjottu informaatiota kuin tipoittain somepäivityksinä, sekä hänen pelaaajakaveriensa kertomina. Matkaa mahdolliseen kentille palaamiseen, kilpaileemiseenkin on vielä arveltu olevan runsaasti.
Woodsin lähimpiin kavereihin kuuluva Ryder Cup -joukkueen kapteeni Steve Stricker totesi ykskantaan kilpailun alla, että Woods ei ollut vielä liikkumisensa osalta valmis apulaiskapteenin rooliin syyskuun lopun kisassa.

Launtaina Tiger Woodsista saatiin kuitenkin someen kuvaa maila kädessä. Tigerin 12-vuotias poika Charlie lämmitteli omaa kisaansa varten, isä sekä hänen avovaimonsa  Erica Herman seuraavat silmä tarkkana edellisvuonna joulun alla järjestetyn isä & poika -kilpailun sensaation lyömistä.

BACK ON THE COURSE — Tiger Woods was seen this weekend in Florida watching his son compete at a junior event. TW was wearing a sleeve on his right leg & golf clothes on the range with a club in hand. First sighting in quite some time. (Post credit: Mack Williams / Facebook) pic.twitter.com/U7Ie42ZxOE

Tiger Woods nojaa mailaan, paino on terveemmällä vasemmalla jalalla. Kolarissa pahemmin loukkaantuneen oikean jalan suojana on tukisukan näköinen lämmike.
Kuvasta pistää silmään erityisesti se, kuinka paljon nyt 12-vuotias Charlie Woods on kasvanut pituutta ja vankistunut joulukuun lopulla 2020 televisioidusta kilpailusta.
Tuolloin Charlie Woods sulatti yleisön ja tv-katselijoiden sydämet reippaalla svingaamisellaan ja isänsä kehonkieltä ja eleitä muistutttavalla etenemisellään kentällä.

Parivaljakkko pelasi kaksi viimeistä kierrosta tuloksin 62-62 ja sijoittui muutaman lyönnin kisan voittajille Justin Thomasille ja hänen isälleen jääneinä seitsemänneksi.

Tiger Woods pelasi toistaiseksi viimeisen henkilökohtaisen kilpailunsa marraskuussa 2020, jolloin hän sijoittui The Mastersissa 38:ksi.
Kaudella 2018 hän teki loistavan paluun huipulle taistellen useaan otteeseen kisojen voitosta. Tour Championshipissa hän vihdoin saavutti ensimmäisen ykköstilan yli viiteen vuoteen. 
The Mastersin voitto 2019 ja Japanissa saman vuoden syksynä juhlimansa PGA Tourin kisan ykköstila nostivat hänet jo Sam Sneadin rinnalle voittojen määrässä (82.)

Etsi luettavaa