Hyppää sisältöön

Tiia Koivisto 12:na – olympiavoittaja Linnea Strömin johto pitää Kenya Ladies Openissa

Tiia Koivisto putosi kärjestä kärkiviisikon ulkopuolelle, mutta omaa mainiot mahdollisuude sunnuntaina parantaa omia ennätyksiään KUVA: LET, Tristan Jones

Suomalaiset ottivat kolmannella kierroksella tuloksissa ja lyönneissä takapakkia. Tiia Koivistolla on vain lyönti eroa kahdeksanteen sijaan, Elina Nummenpäällä kolme lyöntiä kymmenen ensimmäisen joukkoon nousemiseksi.

Ruotsin rutinoitunut ja menestystä läpi uransa saavuttanut LPGA:lla sekä LET:lla pelaava Linnea Ström (68-73-72,-3) on johtanut Kenya Ladies Openia torstaista asti.

Luna Sobron Galmes (-1) nousi hänen seurakseen kärkiryhmään sunnuntaille. Kovimman vastuksen Strömin ennakoidaan kuitenkin saavan edellisvuoden voittajalta Esther Henseleitilta (par), jonka lauantain kierrostulos 69-,-3 ei sisältänyt yhtään paria suurempaa tulosta.

Ström on tottunut voittoihin jo amatööriurallaan, jolta kirkkaimpina saavutuksina ovat nuorten olympialaisten kultamitali sekaparien kisassa yhdessä Marcus Kinhultin kanssa, sekä osallistumiset juniori-ikäisten Solheim Cupiin ja Ryder Cupiin.

Plakkkarissa on myös tyttöjuniorien EM-kultaa kahdesta joukkuekisasta, sekä yksi voitto ammattilaisena Symetra Tourilta 2018, jolloin hän oli koko kiertueen ykkönen pistelistalla.

LPGA:lla ja LET:lla voittotili on vielä avaamatta, joten sunnuntai on 25-vuotiaalle göteborgilaiselle merkittävä ja jännittävä päivä.

Edellisvuoden voittajan ja LPGA:lla mainiosti pelanneen Esther Henseleitin asettuminen samaan kärkikolmikkoon tuo varmasti lisää haastetta sekä painetta Strömille.

Linnea Ström jätti opiskelut Arizonassa 2,5 vuoden mittaisiksi ja ryhtyi pelaamaan Symetra Touria. KUVA: LET, Tristan Jones

Pinnaltaan kova ja pomppuisa Vipingo Ridgen kenttä oli lauantaina tuloksellisesti helpompi kuin aiempina päivinä.

Tästä on selvänänä osoituksena kisan kärkikuusikon keskimääräinen tulos kolmantena päivänä, 70,5 lyöntiä.

Nuutinen päivän paras suomalainen – Koivisto ja Nummenpää tähyävät kymmenen joukkoon.

Suomalaisittain päivä oli vaikea. Kaikki neljä pelaaja liukuivat tuloslistalla väärään suuntaan.

Sanna Nuutinen ei ole kolmen ensimmäisen päivän aikana löytänyt odotettua virettä peliinsä. KUVA: LET, Tristan Jones

Sanna Nuutinen (46./+11) sai tuloksekseen 74,+2, Tiia Koivisto (12./+5) 75,+3, sekä kymmenen sijaa pudonnut Elina Nummenpää (20./ +7) 76,+4.

Koivistolla (yksi lyönti) ja Nummenpäällä (kolme lyöntiä) on mainio asetelma singahtaa takaisin kärkikymmenikköön. Sanna Nuutisen (seitsemän lyöntiä) mahdollisuudet samaan ovat varsin pienet.

Emilia Tukiainen valahti listan hännille (62./+18), lyöntejä kertyi 81,+9.

Suomalaisten keskiarvo oli tasan kuusi lyöntiä korkeampi kuin kärkikuusikon, 76,5, joten otteen terästäytymisen täytyy olla vahvaa tuulen kääntämiseksi myötäisen puolelle.

Elina Nummenpää: ”Lyöntien valinnassa täytyy olla päättäväinen”

Keniassa pääsi jatkoon tuloksella +11. Kisan aloittaneista 96:sta pelaajasta vain kaksi on alle parin. Kahdeksatta sijaa jakavien tulos on +4.

Tulostason vaisuuteen Elina Nummenpää löytää syitä kentästä sekä olosuhteista.

Elina Nummenpään edelliskauden paras sijoitus oli 14. Kasvattajaseuransa Aura Golfin järjestämässä Gant Ladies Openissa Nummenpää oli ennen viimeistä kierrosta viisi lyöntiä Matilda Castrenia jäljessä, mutta jäi lopulta 26:ksi.KUVA:LET

”Kenttä pelaa haastavana, väylät on tosi kapeet ja griinit kovia. Siihen kun yhdistetään vielä kovat tuulet päälle, on yhtälössä monta osasta.”

Avauspäivän jälkeen viidentenä ja kisan puolivälissä kymmenen joukossa ollut Nummenpää on analysoinut viimeistä kierrosta varten tekemisiään.

”Parilta ekalta päivältä jäi fiilis, että en ollut riittävän päättäväinen lyöntien valinnassa”, kolme lyöntiä kahdeksannesta sijasta oleva ”Ellu” ruotii.

”Lauantaina tuli muutama tosi huono lyönti, hyviäkin sitten mahtui joukkoon. Parempaa tulosta olisi näilläkin ollut otettavissa.”

Nummenpäälle kisa on LET-uran 80:s. Kärkikymmenikköön hän on yltänyt yhden kerran.

Vipingo Ridgen sunnuntai on hänelle melkoinen mahdollisuus.

”Pelin osa-alueet tuntuu selkeiltä ja pelaaminen kivalta. Koetetaan saada vahvat päätökset ja itsevarma fiilis kentälle”, Elina Nummenpää evästi itseään finaalikierrokselle.

Tulospalvelu

Ruutu+ -palvelun näyttää Magical Kenya Ladies Openin kaikki neljä päivää suorina lähetyksinä. Sunnuntaina lähetys alkaa kello 13.30

Etsi luettavaa