Toimittaja karsi setistään neljä mailaa ja optimoi nostokulmat – kymmenen mailaa riittää pitkälle

Sääntöjen mukaan golfkierroksella saa olla mukana korkeintaan 14 mailaa. Toimittaja on sitä mieltä, että vähempikin riittää.

GOLFIN SÄÄNNÖISSÄ määritellään, että pelaaja voi pitää kierroksen aikana bägissään korkeintaan 14:ää golfmailaa. Eri mailoja tarvitaan, koska pallo lentää täydellä svingillä eri mailoilla eri mittaisen matkan. Mitä enemmän mailoja on, sitä pienempi pituusero lyöntien välille muodostuu.

Aiemmin mailojen määrää ei ollut rajoitettu säännöissä. Tätä porsaanreikää hyödynsi muuan Lawson Little, joka voitti British Amateur -kilpailun 30-luvun puolivälissä kaksi kertaa peräkkäin peräti 31 mailaa bägissään.

Pian tämän jälkeen golfin säännöistä päättäville R&A:lle ja USGA:lle esitettiin, että 14 mailaa tulisi olla golfkierroksella yläraja. Vuoteen 1940 mennessä sääntö astui voimaan eri puolilla maailmaa.

Mailojen alarajaa ei ole säännöissä määritelty. Kierrokselle voi halutessaan ottaa mukaan vain yhden mailan. Itse pelasin kaikki viime kauden kierrokset korkeintaan kymmenellä mailalla. Idea tähän syntyi vähän vahingossa.

OLIN AIEMMIN hankkinut speedgolfia varten todella pienen, jalallisen kynäbägin, joka on tarkoitettu maksimissaan kuudelle mailalle. Viime keväänä korona-aikaan päätin ottaa ensimmäiset golfkierrokset pitkälti ulkoilun kannalta, joten latasin “nuolipussiini” puolikkaan setin mailoja ja lähdin pelaamaan.

Golfkentällä huomasin, että liikkuminen vajaa setti olkapäällä tuntui kevyeltä ja vapaalta. Niinpä päätin jatkaa kokeilua, tosin nostaen mailojen määrän kuudesta kymmeneen. Pian tajusin, etten enää kaivannut täyttä settiä. Pelaaminen oli kivaa, kun kentällä sai käyttää enemmän aivoja pelisuunnitelman teossa ja luovuutta lyöntien toteutuksessa.

Myönnän toki, että välillä esimerkiksi par 3 -reiällä harmitti, jos lyöntimatka sattui juuri kahden rautamailan puoliväliin, mutta elämä ei ole aina reilua.

Lopulta päädyin pelaamaan kaikki kesän kierrokset korkeintaan kymmenellä mailalla aina elokuun PGA:n mestaruuskilpailuja myöten.

Tasoituskierroksia pelasin enemmän kuin 20 vuoteen, eikä händäriin tullut suurta muutosta.

Se nousi vähän, mutta väitän, ettei mailojen karsiminen siihen juurikaan vaikuttanut.

Ainakin itselleni vajaalla setillä pelaamisen hyödyt voittavat haitat. Isoin plussa on kentällä liikkumisen helppous, eikä bägi myöskään vie kotona tai autossa juurikaan tilaa.

Siksi jatkan kymmenellä mailalla myös tulevalla kaudella. Ajattelin tosin viedä kokeilun astetta pidemmälle ja optimoida setin mahdollisimman toimivaksi omaa peliäni ajatellen.

---

”Iso yllätys oli esimerkiksi se, että driving ironin ja rautanelosen välinen nostokulman ero oli ainoastaan 3 astetta. Toisaalta rautakasin ja pitching wedgen välillä oli teknisten tietojen perusteella eroa peräti 10 astetta. ”

---

SETTINI KOOSTUU seuraavista välineistä: draiveri, väyläpuu, driving iron, neljä rautaa (4, 6, 8 ja PW) sekä 52- ja 58-asteiset wedget ja putteri. Suurin haaste tässä setissä on tietenkin rautamailojen välillä, koska käytössäni on vain joka toinen rauta. 

Mailan osalta lyönnin pituuteen vaikuttaa eniten kaksi tekijää: nostokulma ja varsi. Mitä pienempi numero, sitä vähemmän nostokulmaa ja sitä pidempi varsi. Nostokulman vaikutus lyönnin pituuteen on näistä kuitenkin selvästi suurempi. Samasta syystä Bryson DeChambeau lyö raudoilla erimittaisia lyöntejä, vaikka hänen setissään jokaisessa raudassa on tasapitkä varsi.

Vajaan setin optimoinnissa käänsin minäkin katseeni mailojen nostokulmaan eli loftiin. Välinevalmistajan nettisivuilta löytyivät rautojen tekniset speksit, joista ilmenee muun muassa nostokulmat eri mailoilla. Kun vertasin niitä toisiinsa, huomasin, että lofteja muuttamalla voisin saada itselleni paremmin toimivan rautasetin.

Iso yllätys oli esimerkiksi se, että driving ironin ja rautanelosen välinen nostokulman ero oli ainoastaan 3 astetta. Toisaalta rautakasin ja pitching wedgen välillä oli teknisten tietojen perusteella eroa peräti 10 astetta. 

Ei siis ihme, että viime kesänä koin mitaltaan erityisen haastaviksi lyhyehköt par 3 -reiät, jos pituus sattui juuri pitching wedgen ja rautakasin väliin. Nostokulmien välisestä suuresta erosta johtuen myös pituusero kyseisten mailojen välillä oli merkittävä.

NÄIDEN HAVAINTOJENI jälkeen oli helppo ryhtyä nostokulmien optimointiin. Koska Mizunon MP20 HMB -mailani on valmistettu teräksestä takomalla, lavan nostokulmaa voi muuttaa vääntämällä. Sen jätin suosiolla Golf Skyn asiantuntijan tehtäväksi. 

Mutta ennen kuin vein mailani pajalle, kävin lyömässä mitat GoGolf Loungessa Trackman-simulaattoriin. Halusin saada varmennuksen siihen, kuinka paljon minkäkin mailan nostokulmaa kannattaisi vääntää ja millainen ero eri mailojen välillä olisi muutoksen jälkeen.

Yleensä rautamailojen välinen ero on noin 9–12 metriä per maila, jos käytössä on täysi setti. Minulla pallojen lentomatka ilmassa vaihteli rautamailoilla Trackman-mittauksen perusteella kuitenkin 9–31 metrin välillä. Isoin ero oli rautakasin ja pitching wedgen välillä: yli 30 metrin kuilu oli paljon suurempi kuin olin kuvitellut. Ei ihme, että viime kesänä olin ongelmissa 125–135 metrin lyönneissä.

VARSIN YLEINEN ero rautamailojen nostokulman välillä on neljä astetta, joten tavoitteenani oli vääntää lapoja siten, että saisin rautamailojen nostokulman eroksi suurin piirtein kuusi astetta. Tämä ei aivan toteutunut, sillä kahta astetta enempää mailojen lapaa ei suositella väännettävän.

Vääntämisen jälkeen rautamailojeni (mukaan on laskettu myös driving iron) nostokulmien välinen ero on 5–7 astetta. Kolmeen pisimpään rautaan (4, 6 ja 8) väännettiin enemmän nostokulmaa eli niitä heikennettiin. Pitching wedgen nostokulma väännettiin kaksi astetta vahvemmaksi.

Esimerkiksi rautakasin ja pitching wedgen välinen ero nostokulmassa pieneni kymmenestä kuuteen asteeseen. Pituusero pallon lentomatkassa kaventui kerralla 31 metristä 19 metriin.

Yhtä suuri pituusero on nyt rautakasin ja rautakuutosen välissä.

Rautakuutosen ja rautanelosen välinen ero on nyt 17 metriä. Aiemmin eroa oli vain yhdeksän metriä. Iso ero johtuu siitä, että rautanelosen carry, eli pallon ilmassa kulkema matka, piteni metrillä, vaikka nostokulmaa heikennettiin kahdella asteella.

Tämä kertoo mielestäni siitä, että moderneissa rautamailoissa on harrastajapelaajillle liian vahvat nostokulmat – ainakin minun lyöntiini suurempi nostokulma sopii paremmin, sillä saan palloon lentämään pidemmälle korkeammalla lentokaarella, mikä on lähestymislyönneissä hyvä asia, koska pallo pysähtyy nopeammin. Tästä kertoo sekin, että vahvemmalla nostokulmalla lyöntipituus rulleineen oli keskimäärin viisi metriä pidempi kuin heikommalla loftilla pitkien rullien takia.

Sitä paitsi vaikka eroa carryssä on rautakuutosen ja rautanelosen välillä nyt enemmän, pituusero on paremmin linjassa muiden mailojen kanssa. Vääntämisen jälkeen ero rautamailojen lentomatkassa on 10–19 metriä, mutta jos pudottaa vertailusta matalalla lentävän driving ironin, ero perättäisten mailojen välillä onkin enää 16–19 metriä.

LÖIN NYT tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Sen lisäksi, että sain itselleni toimivan rautasetin, tiedän nyt tarkalleen, kuinka pitkälle lyön eri mailoilla. Uskon, että tästä on suuri apu ensi kesän kierroksilla.

Aikaa koko touhuun kului alle kolme tuntia. Ensimmäinen sessio Trackmanissä kesti alkulämmittelyn kanssa kaksi tuntia. Sen jälkeen nostokulmat väännettiin, mihin kului vartti. Wedge-mailojen nostokulmia en väännättänyt, vaan hankin vanhojen, kuluneiden tilalle uudet.

Lopuksi löin väännetyillä ja uusilla mailoillani puolisen tuntia Trackmaniin selvittääkseni uudet mitat. Palloja löin yhteensä lähes 200, ja vasemman käden etusormessa on tästä muistutuksena kivulias rakko.

Tämä ponnistus kannatti kuitenkin tehdä, sillä olen varma, että se tulee auttamaan minua merkittävästi ensi kesänä kymmenen mailan kierroksillani.

Paluuta vanhaan ei taida enää olla.