Hyppää sisältöön

Toron sähköllä toimiva viheriöleikkuri – ympäristöystävällisyys ja äänettömyys kilpailuvaltteina

Petri Aaltonen (vas.)

Viheriöiden leikkaaminen mahdollistuu aamun aikaisina tunteina, käyttökulut pienenevät sähkötoimisuuden johdosta. Toro toi Suomeen ympäristöystävällisyyden osalta ylivertaisen viheriöleikkurin.

Golf Talmassa järjestettiin elokuun lopulla kolmas alueellinen esittelypäivä, jossa pääosassa oli Toron sähkötoiminen viheriöleikkuri  Greensmaster eTriFLex 3370.

Paikalla oli kenttämestareita ja kentänhoitohenkilökuntaa pääkaupunkiseudulta. 

Suomessa on toistaiseksi vain yksi esittelykone, joka on Talman lisäksi ollut alueellisissa demotilaisuuksissa  myös Ruuhikoski Golfissa Seinäjoella, sekä Kankaisten Golfpuistossa Raisiossa.

Juhlavin esiintyminen osui Ruuhikoskella heinäkuussa pidettyihin SM-kisoihin, jossa Greensmaster eTriFLex 3370 oli kilpailuviikon ajan vahvistamassa käytössä olevaa konekantaa kentän virittämiseksi parhaimmilleen.

”Mielenkiintoa uutuustuotetta kohtaan on ollut valtavasti, olemme esitelleet sitä näiden kolmen tapahtuman llisäksi kymmenellä muulla kentällä”, iloitsee Oy Hako Ground & Garden Ab:n golf -ja urheilukenttäyksikön liiketoimintajohtaja Petri Aaltonen.

Ruuhikosken kilpailussa saatiin erittäin oleellista kokemusta siitä, kuinka pitkään sähkökäyttöisellä koneella pystyy yhdellä latauksella työskentelemää.

”24 reikää meni vaivatta läpi, ja enemmänkin olisi onnistunut tarvittaessa. Tältäkin osin saimme paljon päännyökkäyksiä ja peukutuksia”,  painottaa Hakon myyntipäällikkö Jesse Kaan, jolla on Aaltosen tavoin pitkäaikainen kokemus kenttämestarin töistä.

Ulkonäöltään uutuustuote ei käytännössä poikkea Toron aiemmista punaisista päältäajettavista leikkureista.

Hyvinkää Golfin Mika Nieminen ja Petteri Oksanen tutustuimassa  uutuuskoneen akustoon ja infocenteriin

Hyvinkää Golfin Mika Nieminen ja Petteri Oksanen tutustuimassa uutuuskoneen akustoon ja infocenteriin

Teemu Tyry

”Sähkökäyttöisessa leikkurissa alusta ja leikkuuyksikkö ovat tismalleen samat kuin nykyisissä malleissamme. Voimanlähteenä toimii Samsungin 48 voltin akusto.”

Koneen toimintojen ohjaukset säädetään infocenterin kautta. Koneen leikkuunopeudet ja siirtonopeudet säädetän halutuiksi, automaattinen kelojen pyöritys aktivoidaan.”

”Uutta on myös tiukempiin mutkiin ja käännöksiin suunniteltu ohjain, joka antaa optimaalisen leikkuujäljen silloinkin, kun sisempi rengas pyörii huomattavasti ulompaa hitaammin”, Kaan kertoo.

Golf Talman kenttämestari Esa Laaksonen oli henkilökuntansa kanssa saanut testata uutuutta jo ennen kotikentällään pidettyä esittelytilaisuutta.

”Tämä on ehdottomasti tulevaisuutta. Laitteen äänettömyys nopeuttaa leikkaamista ja siirtymisiä. Pääsemme lähemmäksi pelaajia heitä häiritsemättä. Niillä kentillä, joilla on asutusta viheriöiden lähettyvillä, hyöty tulee myös siitä, että työt voidaan aloittaa kesällä kukonlaulun aikaan herättämättä nukkuvia.”

”Hieno laite, jossa luonnollisesti  myös ympäristöystävällisyyys on huipussaan”, kuului Laaksosen analyysi.

Kurk Golfin ja HGK:n kautta Golf Talman kenttämestariksi

Esa Laaksonen on vastannut Golf Talman kentänhoidodsta kaudesta 2014 alkaen

Esa Laaksonen on vastannut Golf Talman kentänhoidodsta kaudesta 2014 alkaen

Teemu Tyry

43-vuotias Esa Laaksonen pääsi golfkentälle kesätöihin jo 1990-luvun toisella puoliskolla Kirkkonummen Kurk Golissa.

”Perhetuttumme Ilkka Kaivosoja otti minut alkuun rangelle keräämään palloja. Pari vuotta ehdin olla töissä myös kentällä, kunnes siirryin samoihin hommiin Taliin, Helsingin Golfklubiin”, Laaksonen kertoo taustastaan

Maanmittausteknikoksi itsensä lukenut nuorukainen haki kokemusta kahden vuoden ajan Aqua Novalla rakentaen muun muassa golfkentille kuivatusjärjestelmiä.

”2005 siirryin takaisin kenttähommiin Taliin. Silloin meni läpi pään ajatus siitä, että tämä työ on minua varten.”

Laaksonen oli ollut virittämässä kenttää Talissa maailmanhuippuja varten jo vuosituhannen vaihteessa, jolloin Mark O´Meara, Bernhard Langer ja Adam Scott olivat muiden tähtien joukossa pelaamassa  kaksi kertaa järjestettyä SAS-Invitationalia.

LET:n kisaa pelattiin seitsemän kertaa 2005-2011. Kaudella 2007 kenttämestariksi nostettu Laaksonen muistelee kaiholla vuosia, jolloin ekstralatauksen omaan tekemiseen toivat näiden lisäksi perinteinen Erkko Trophy sekä luonnollisesti kentän saaminen siihen kuntoon, että vaativaksi tiedetty jäsenkunta olisi tyytyväinen.

Haastavimpia hetkiä Laaksosen Talin vuosina olivat kaudet, jolloin hankala talvi vaikeutti kohtuuttoman paljon kentän saamista huippukuntoon ennen heinäkuuta.

Teemu Tyry

”Tällainen talvi osui ennen kautta, jolloin LET:n Finnair Masters pelattiin joa kesäkuun lopulla. Se oli henkisesti hyvin raskasta. Etukäteen näet tiedettiin, että ihan sitä parasta toivottua kuntoa väylille ja viheriöille ei pystytty kisan ajaksi saamaan”, Laaksonen muistelee.

”HGK:ssa kulttuuri on sellainen, että pelaajilta tulee suoraakin palautetta kenttämestarille, Talmassa kehut ja kehitysehdotukset kulkevat toimiston ja toimitusjohtajan kautta.”

”Talissa sain olla toteuttamassa monia uudistuksia. Oppia ja kokemusta karttui mukaan valtavasti. On ollut ilo seurata, miten hyvään suuntaan siellä toiminta on kehittynyt viimeisten vuosien aikana.”

Uudistustyöt pitävät kenttämestarin mielen virkeänä

Kaudesta 2014 asti Esa Laaksonen on  vaikuttanut kenttämestarina toiminnaltaan ja puitteiltaan Suomen suurimpiin  lukeutuvassa golfkeskuksessa Golf Talmassa.

Hoidettavana on kahden 18-reikäisen kentän  lisäksi kaksi rangea sekä tasokas par 3-kenttä. Henkilökuntaa Talmassa on kentällä ollut parhaimmillaan jopa 24. Koronakaudella luku oli 15.

Kenttämestari Esa Laaksonen  (oik.) ja Hyvi Golfin toimitusjohtaja MIka Nieminen ehtivät Toron esittelypäivänn päätteeksi osallistua kutsukisaan.

Kenttämestari Esa Laaksonen (oik.) ja Hyvi Golfin toimitusjohtaja MIka Nieminen ehtivät Toron esittelypäivänn päätteeksi osallistua kutsukisaan.

teemu tyry

Normaalien kentänhoitotöiden lisäksi ensimmäisiin vuosiin on mahtunut muun muassa kymmenen viheriön uudistaminen, molempien kenttien bunkkeroinniin uusiminen, sekä bunkkerihiekan vaihtaminen vallkoiseksi.

”Siltä osin teimme tarkkaa ennakointia ja tutkimusta esimerkiksi siitä, pysyykö hiekka kuinka valkoisena. Olemme tyytyväisiä tähän remonttiin, vaikka sataprosenttista kannatusta on millekään vastaavalle uudistukselle mahdotonta saada”, Laaksonen tietää.

Parhaillaan Golf Talmassa työstetään Master-kentän ykkösväylän mittavia uudistustöitä. Tavoitteena on saada pelaajan ja etenkin ensikertalaisen osalta kentän hankalimmin hahmoteltavissa oleva väylä yksinkertaisemmaksi.

Syyskuun alussa käynnistyi myös Laakso-kentältä tiiauspaikkojen uudistustyö. Sen ajallinen kesto kahden kentän osalta on vielä lopullisesti määrittelemättä. 

”Tämä työ on tarkoitus tehdä enimmäkseen varsinaisen pelikauden ulkopuolella. Kyllä siihen kaksi talvikautta hyvinkin saattaa mennä”, Laaksonen arvelee.

”Kenttämestarin ja hoitohenkilökunnan kannalta tällaiset uudistustyöt ovat motivoivia ja vaihtelua tuovia. Niiden kautta organisaatioon saadaan kokemusta ja oppia.”

Kaikkien muiden kuluvan kauden aikana haastattelemieni kenttämestarien tavoin Esa Laaksonen nostaa esiin hyvän yhteistyön, jota kenttämestarit tekevät monin eri tavoin.

”Se on valtava voimavara. Ei tarvitse kaikkien keksiä mopoa uudestaan kun kollegoiden kanssa kommunikaatio on suoraa ja tietoa jaetaan.”

Työn raskain palanen on kahden lapsen isälle työaikojen sovittaminen perhe-elämään.

”Vaikka olen aamuihminen, kesäisin töiden aloittaminen toisinaan jo  kello kolmen ja neljän välillä on kuluttavaa.”

Hyvä työyhteisö ja raikas ulkoilma työn parasta antia

Esa Laaksonen määrittää kuuluvansa niihin kenttämestareihin, joiden työajasta valtaosa kuluu kentällä hoitotoimenpiteitä ja työnjohdollisia toimia tehden.

Esa Laaksonen siirtyi Talmaan Talista, Ismo Haaponiemi Salibandyliitosta

Esa Laaksonen siirtyi Talmaan Talista, Ismo Haaponiemi Salibandyliitosta

Teemu Tyry

”Konttorisssa työskentelyä ja paperisotaa on vähän, se sopii minulle. Meillä toimii hyvin yhteispeli toimitusjohtaja Ismo Haaponiemen ja caddiemasterin toimiston kanssa.”

Mieluisimman Toron koneen nimeäminen on Laaksosella varmana mielessä jo ennen kysymystä.

”Pidän siitä, että saan työpäivän aikana liikuntaa. Toro Procore 648-ilmastin on luotettava työpari esimerkiksi viheriöiden ilmastamiseen, joka on hyvin oleellinen hoitomenetelmä. Askeleita tuli edelliskerralla yhdeksän viheriön urakassa 6,5 tunnin aikana noin 26 500. Bonuksena myös erittäin hyvä fyysinen olo, ei tarvitse työpäivän päälle lenkille lähteä.”

Toro ProCore 648 on Esa Laaksosen mieluisin lenkkikaveri Golf Talman viheriöillä

Toro ProCore 648 on Esa Laaksosen mieluisin lenkkikaveri Golf Talman viheriöillä

Teemu Tyry

Golf Talmalla ja Torolla pitkä yhteinen taival

Golf Talmassa lähes kaikki kentänhoitokoneet ovat Toroja. Yhteistyöllä on historiallistakin taustaa, sillä kenttäyhtiön perustajaosakas Kesko toimi pitkään Toron maahantuojana.

”Koneet ovat erinomaisia ja yhteistyö Hakon kanssa on juohevaa. Heillä on maan parhaat asiantuntijat  töissä, jälkimarkkinointi toimii hienosti”, Laaksonen kiteyttää.

Edelliskaudella Hako järjesti asiakkailleen peräti 52 koeajoa Toron koneilla. 

”Syyskuu on vielä tältä osin kiireistä ”demoaikaa”, golfyhtiöt haluavat koneet esittelyyn omilla kentillään. Pääsemme samoihin koeajojen määrään tälläkin kaudella koronasta huolimatta. Tämä on signaali sille, että konehankintoja suunnitellaan laajalti kevääseen 2021”, määrittää Hakon Petri Aaltonen.

”Hako on tehnyt selkeän strategialinjauksen, että pidämme yleisimmistä konemalleista demokoneita, demokoneita, jolloin voimme esitellä niitä hankintoja silmällä pitäen, mutta myös toimia asiakkaillemme ”konereservinä”. Välttämättä runsas demokonetoiminta ei ole kaikkein kustannustehokkainta toimintaa, mutta näemme sen yhtenä menestystekijöistämme”, Aaltonen jatkaa.

Kentänhoitokoneissa sähköistyminen on luonnollinen kehityssuunta, joka on Suomessa vasta alkumetreillään.

Esittelyssä olleen Toro Greensmaster eTriFLex 3370:n hinta on 60 500 euroa, noin 9 000 euroa kalliimpi kuin markkinoilla yleisen hybridimallin.

Hakon Jesse Kaan  esittelee Toron koneita ympäri Suomen pitkälle syksyyn

Hakon Jesse Kaan esittelee Toron koneita ympäri Suomen pitkälle syksyyn

Teemu Tyry

Hakon tavoitteen mukaisesti kaikki paikalla olleet kenttämestarit ja hoitohenkilökunta suorittavat koeajaon.

”Uskomme myyvämme näitä jo syksyn aikana. Käyttökustannuksissa tulee huomattavia säästöjä hybridiin verrattuna, äänettömyys on kova valtti, samoin tietysti ympäristöystävällisyys”, Aaltonen listaa useaan otteeseen aamupäivän aikana.

Kuuntelijat nyökyttelivät päitään ja antoivat pitkälti samantyylisen vastauksen kysyessäni ehdottoman  rehellistä arviota koneesta.

”Toro tekee huipputuotteita, sähköllä toimivat kentähoitokoneet  ovat kehityssuunta, jolle nostamme peukkuja. Kyllä tällaisen hankinnalle löytyy monia järkisyitä”, kuului yleisin näkemys.

Hako

Toro

Golf Talma

Etsi luettavaa