Hyppää sisältöön

Tulostaso lähti täysin käsistä Havaijilla – paperilla Plantation Course on silti vaikeampi kuin Suomen kinkkisin kenttä

Havaijin Kapalualla sijaitseva Plantation Course osoittautui liian helpoksi huippuammattilaisille.

Helpot olosuhteet ja viisi par 5 -reikää selittävät sitä, miksi Plantation Coursella rikottiin viime viikolla ennätyksiä.

Viime viikolla vuoden 2021 PGA Tour -voittajat kohtasivat toisensa Havaijilla Kapaluan Plantation Coursella.

Sentry Tournament of Champions -kisassa murskattiin ennätyksiä. Peräti kolme pelaajaa alitti PGA Tourin aiemman kaikkien aikojen ennätystuloksen suhteessa pariin.

Kisan voitti Cameron Smith tuloksella -34. Toiseksi sijoittui Jon Rahm (-33) ja kolmanneksi Matt Jones (-32), joka pelasi kaksi viimeistä kierrosta peräti 23 alle parin, mikä on sekin uusi kiertue-ennätys.

Kiertueen aiempaa rekordia piti hallussaan Ernie Els, joka pelasi samalla kentällä 2000-luvun alkupuolella tuloksen -31.

Plantation Course taitaa olla liian helppo pala purtavaksi maailman parhaille pelaajille. Ei välttämättä, sillä ainakaan kentän reittaus ei puolla tätä väitettä.

Course rating kertoo kentän vaikeuden scratch-pelaajalle normaaliolosuhteissa. Course ratingiin vaikuttavat kentän pituus, kuten rullit, korkeuserot ja doglegit sekä muut pelaamiseen vaikuttavat haasteet, kuten väylien leveys, karheikkojen pituus, esteiden määrä ja ylitykset sekä viheriöiden pinnat.

Mitä suurempi CR-lukema, sitä vaikempi kenttä on kyseessä. Plantation-kentän Course Rating Championship-tiiltä on 77,2. Koska kentän par on 73, kenttä course rating on 4,2 lyöntiä yli parin. Tour-tiiltä, joilta kisa todennäköisesti pelattiin, kenttä on vieläkin pidempi, mutta Course Ratingiä tästä ei ole saatavilla.

Esimerkiksi Suomen vaikeimpana kenttänä pidetyn Nordcenterin Freamin (par 72) Course Rating 75,2 eli 3,2 lyöntiä yli parin.

Plantation Coursen kovaa tulostasoa selittää osittain par-luku. Se on yksi harvoista PGA Tourilla pelattavista kentistä, jossa on viisi par 5 -reikää ja vain kolme par 3:sta.

Tämä tuo pitkälyöntisille pelaajille etua suhteessa pariin, koska par 5 -reiät ovat heille usein birdie-reikiä.

Mutta kaikkien eniten viime viikon tuloshulluttelua selittää asiantuntijoiden mukaan se, että viheriöt olivat pehmeitä. Pitkälyöntisille pelaajille lähestymislyönnit wedgeillä olivat usein kuin tikanheittoa, kun viheriöiden kallistukset eivät vaikuttaneet pallon rullimiseen alastulon jälkeen, vaan pallot pysähtyivät nopeasti.

Course ratingin eivät tietenkään kerro koko totuutta ja olosuhteet vaihtelevat, mutta olisi hyvin mielenkiintoista tietää, millaiseksi tulostaso muodostuisi, jos maailman parhaat pelaajat tuotaisiin pelaamaan esimerkiksi Nordcenterin Freamiä.

Kun Freamilla pelattiin Finnish Touria viime toukokuussa, vain kaksi pelaaja onnistui alittamaan parin kolmen kierroksen mittaisessa kisassa.

Etsi luettavaa