Hyppää sisältöön

Tuure Lahti Mikkelistä todellinen jokerikortti reikäpelin SM-kisojen välierissä

Antti-Jussi Lintunen taipui Juhana Kukkoselle puolivälierässä lukemin 3/2.

Reikäpelin SM-mitalit ratkeavat huomenna Laukaan Peurankagolfissa.

Reikäpelin SM-kilpailut Laukaalla ovat edelleen siihen pisteeseen, että jäljellä on enää neljä pelaajaa sekä miehissä että naisissa. Jäljellä olevista pelaajista kolme per sarja poistuu Peurankagolfista jonkinnnäköinen mitali kaulassaan.

Miehissä välieriin tiensä selvittivät Juhana Kukkonen, Eeli Kujanpää, Niilo Mäki-Petäjä sekä Tuure Lahti, joka on nelikosta todellinen yllättäjä. Mikkelin Golfia edustava nuori mies on napannut tällä kaudella Finnish Tourilta vain yhden pisteen kolmesta kilpailusta.

Toisaalta potentiaalia on. Tästä kertoo jotain se, että viime vuonna hän sijoittui alle 21-vuotiaiden SM-kisoissa viidenneksi.

Torstain välierissä Lahti saa vastaansa joukon ainoan ammattilaisen, Juhana Kukkosen.

”Tänään oli hyvää peliä, enkä tehnyt hirveästi virheitä. Ensimmäiseen otteluun tuli muutama bogi, mutta ei muuta. Reikäpeli siinä mielessä erilainen pelimuoto, että tässä pitää mennä kierros kerrallaan, eikä auta ajatella niitä mahdollisia tulevia vastustajia”, Oulun Golfkerhoa edustava Kukkonen sanoi Finnish Tourin tiedotteessa.

”Tässä voi käydä mitä vaan. Ensimmäisenä päivänä oi tosi tiukka matsi Nikke Tyryä vastaan, joka ratkesi vasta uusintareiällä. Mutta tänään oli hyvää tekemistä, ja olisi ollut tosi vaikea kenenkään minua tänään voittaa.”

Toisessa välieräparissa pelaavat Etelä-Pohjanmaan Golfin Eli Kujanpää ja Vuosaari Golfin Mäki-Petäjä.

Kujanpää valittiin miesten ja Mäki-Petäjä poikien maajoukkueeseen heinäkuussa pelattavissa joukkueiden EM-kisoissa.

”Kuumuus painaa”

Erika Danielssoon kohtaa välierässä Ada Huhtalan.

Erika Danielssoon kohtaa välierässä Ada Huhtalan.

Juha Hakulinen

 

Naisissa mitalit ratkaisevat Ada HuhtalaErika DanielssonNicola Fall ja Katri Bakker.

”Alussa tuli vähän mokia, mutta kierroksen puolivälissä sain pelimoodin päälle ja voitin neljä väylää putkeen. Kyllä tämä kuumuus painaa, se on pakko sanoa”, Danielsson luonnehti päivän urakkaansa.

Denverin yliopistossa opiskeleva Danielsson (Sarfvik Golf Club) saa välierässä vastaansa Viipurin Golfia edustavan Huhtalan. Toisessa matsissa kohtaavat Golf Talman Fall ja Espoon Golfseuran Bakker.

Välierät käynnistyvät kello 8.00, ja mitalit ratkaistaan iltapäivällä. Finnish Tourin tulospalvelusta voi katsoa, miten kummankin sarjan neljä parasta pelaaja selvittivät tiensä välieriin.

Tulospalvelu miehet | Tulospalvelu naiset 

Etsi luettavaa