Hyppää sisältöön

Ursula Wikström LET:n kuntopuntarin ”hottis” selvällä marginaalilla – jakaa seitsemättä sijaa Italian avoimissa

Ursula Wikström saa myös finaalipäivänä tasokkaan kirittäjän Australian Stephanie Kyriacousta

Kaikki kuusi suomalaista ovat Piemontessa pelattavassa kisassa avauspäivän jälkeen cut-rajan oikella puolella.

Italian avoimissa tähteilivät avauskierroksella amatöörit.

Ranskan Lucie Malcrant (66,-6) jakaa kärkipaikkaa LET:n kalustoon kuuluvan Eleanor Givensin kanssa.
Emäntämaan amatööri Alessio Nobilio (67,-5) on kolmantena.

Ursula Wikström kuntopuntarin kärjessä

Kuusi suomalaista mahtuivat neljän lyönnin sisään. 
Ursula Wikström teki aamukierroksellaan viisi birdietä ja kaksi bogia, lopputulos 69,-3) nosti Golf Talman pelaajan seitsemänneksi.

”Unski” Wikströmiä on syytä hehkuttaa. Ja kaivaa esiin hyväkin listaus, jossa saadaan taas yksin suomalainen kärkeen.
 Wikström pelasi nimittäin loistavan viimeisen kierroksen Etelä-Afrikan avoimissa alittaen ainoana pelaajana (69,-3)  70:n lyönnin rajan.

Tuloslistalla yhdeksän ensimmäisen joukkoon sijoittuneita hän voitti sunnuntaina keskimäärin yli 3,5 lyöntiä. Wikströmin oma sijoitus oli 23.
Kun Etelä-Afrikan ja Italian peräkkäiset kierrostulokset yhdistetään  (69-69), on Wikström lyhyellä kuntopuntarilla ylivoimaineen ykkönen.

Hyvin harvoin käy niin, että kuudesta saman  maan pelaajasta neljä pelaa yhtäläisen  tuloksen.
Sanna Nuutinen, Elina Nummenpää, Tiia Koivisto ja Karina Kukkonen päätyivät tulokseen 72, par, jolla he jakavat sijaa 30.

Välikauden jälkeen LET:lle palannut Krista Bakker (73,+) on sijaluvulla 46.
Kilpailussa pelataan 54 reikää, finaali on siis sunnntaina. Palkintopotissa on 200 000 euroa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa