Hyppää sisältöön

Ursula Wikströmillä vauhdikas kierros Scottish Openissa – Ryann O` Toole vei voiton

Ursula Wikström oli toisella kierroksella voittaja Ryann O`Toolea parempi

Ursula Wikström (76) ja Liz Young (68) selvisivät aamun kierroksestaan alle 3,5 tunnin. USA:n ja Aasian pelaajat jättivät eurooppalaiset varjoonsa Women´s Openin kenraaliharjoituksessa

Ursula Wikströmin (74-70-81-76,13) veto Scottish Openissa Dumbarnie Linksin kentällä oli parhaimmillaan perjantaina, jolloin hän pelasi päivän yhdeksänneksi parhaan tuloksen 144:sta pelaajasta. Lauantaina hän oli kolmen reiän jälkeen yksi alle, mutta viimeiset 15 vaativat 10 lyöntiä ylimääräistä, tulokseksi tuli 81,+9.

Sunnuntaina ensimmäisessä parissa pelanneet Wikström ja Englannin Liz Young kipittivät kentän läpi reilusti alle 3,5 tunnin. Englantilainen oli parempi lyönnein 68-76  jättäen Wikströmin jatkoonpäässeistä viimeiseksi sijalle 71.
Palkintoshekin suuruus oli 2 380 euroa.

Voittoon LET:n ja LPGA:n yhteiskisassa pelasi USA:n 34-vuotias Ryann O` Toole (-17), joka jätti viimeisellä kierroksella taakseen  kolmella lyönnillä Uuutta-Seelantia edustavan, Koreassa syntyneen Lydia Kon ja Thaimaan Atthaya Thitikulin (-14). 
Ariya Jutanugarn
(-13) oli neljäs, parhaana eurooppalaisena Charley Hull (-12) viides.

O`Toole hävisi Wikströmille toisella kierroksella lyönnin (71-70), mutta voitti tätä kolmella muulla peräti 31 lyöntiä ansaiten 191 000 euroa. Ykköstila oli jenkille uran ensimmäinen pääkiertueilla. Hän oli ennen Scottish Openia maailmanlistalla 111:s, mutta nousee nyt reilusti sadan parhaan joukkoon. Ilman ykkötilojakin hän on ollut pitkän uransa aikana jopa  50:n ensimmäisen  joukossa.

Ennen torstaina käynnistyvää AIG Women´s Openia Matilda Castrén on edelleen ainoa eurooppalainen, joka on voittanut LPGA:n kisan kaudella 2021.
Castrénin ja Wikströmin lisäksi Carnoustiessa on mukana paikkaa Solheim Cupiin edelleen kärkkyvä Sanna Nuutinen.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa