Hyppää sisältöön

USA:n Ryder Cup -kapteeni sairastui vakavasti: ”Painoni putosi 12 kiloa, iho roikkuu, näytän 85-vuotiaalta”

Steve Stricker johti USA:n Ryder Cupissa ylivoimaiseen voittoon. Muutama viikko tämän jälkeen hän taisteli hengestään sairaalassa

Mystisistä oireista kärsinyt Stricker on kiitollinen siitä että on hengissä. Kilpakentille paluu ajoittuu aikaisintaan vuoden toiselle puoliskolle.

Sympaattinen ja vaatimaton Steve Stricker on ollut kilpakumppaniensa ja yleisön arvostama sitkeä tuloksentekijä 90-luvun alkupuolelta lähtien. 

Hän ei ole antanut heikkojen jaksojen masentaa itseään. PGA Tourin historiassa ainoana kaksi kertaa Vuoden comeback -pelaajaksi valittu Stricker oli parhaimmillaan maailmanlistan kakkonen ja pitkään Tiger Woodsin vakiopari Presidents Cupissa sekä Ryder Cupissa.

GETTY IMAGES

Syyskuun lopulla hänen johtamansa USA:n joukkue murskasi Euroopan Strickerin kotiosavaltiossa Wisconsinissa.

Lokakuun toisella puoliskolla Stricker joutui elämänsä kovimpaan taisteluun.

”Tulin kotiin metsästysretkeltä huonovointisena. Kylkeen sattui. Ilalla aloin hikoilla, kehon lämpötila laski voimakkaasti”, Stricker kertoi Wisconsin Golfin haastattelussa.

Stricker kävi lääkärillä ja sai vaivoihinsa antibioottia.

”Sain tästä allergiareaktion. Kurkkuani kuivasi, huuleni turposivat en tuntenut pystyväni hengittämään.” 

Tutkimuksissa havaittiin, että golftähden veren valkosolujen määrät olivat nousseet, samoin maksa-arvot olivat koholla. Diagnoosiksi tuli keltatauti, jonka seurauksena iho, silmän valkuaiset ja limakalvot muuttuvat keltaisiksi.

Huonon olonsa johdosta Steve Stricker hakeutui sairaalahoitoon.

Virtsan väri toi mieleen Pepsi Colan

”Tuolloin asiat alkoivat mennä entistä vakavammaksi,  huumori oli kaukana. Maksa-arvot heikkenivät entisestään, veren valkosolujen osuus oli huolestuttava. Taistelin jotain sellaista vastaan, jonka aiheuttajaa lääkärit eivät kyenneet selvittämään. Minulla oli keltatauti, olin keltainen ja virtsani väri muistutti Pepsi Colaa.”

Koranatesti näytti negatiivista. 11 päivän hoitojakson jälkeen Stricker kotiutettiin, mutta hän palasi sairaalaan jo kolme päivää myöhemmin.

”Pahimmmalta tuntui se, että itselläni ei ollut mitään käsitystä siitä mihin tämä sairaus johtaa. En kuitenkaan pelännyt sitä, ettenkö selviäisi hengissä.”

Strickerilla oli sairaalassa kahden viikon jakso, jolloin hän ei käytännössä syönyt mitään.

”Minulla ei ollut ruokahalua, eikä energiaa syömiseen. Kun otin muutaman askeleen huoneeni kylpyhuoneeseen, olin jo hengästynyt.”

Sydän lyö taas oikeaan tahtiin

Sairauden pahin vaihe on tammikuun puolella kuitenkin jo takana. Stricker kotiutettiin sairaalasta joulukuun lopulla, reilut kaksi kuukautta metsästysretken jälkeen. Hän on perheensä kanssa Floridan-kodissaan monimuotoisessa lääkityksessä kykenemättä vielä nauttimaan kiinteää ruokaa.

”Sydämeni lyö taas oikeaan tahtiin. Se oikutteli hyppimällä rytmistä ulos ja takaisin marraskuun lopulta jouluun asti. Nyt on vain koputettava puuta. Voin paremmin ja kävelen jo hivenen ympäriinsä.”

Sydänlääkärit ovat antaneet Steve Strickerille ennusteen, jonka mukaan hän voisi tervehtyä kisakuntoon PGA Tourin ja Champions Tourin kisoihin kuuden kuukauden kuluessa.

Steve Strickerilla tuskin suurin huolenaihe on aikataulutuksesta kisoihin. Hänen määritelmänsä nykyisestä kunnostaan kertoo olennaisen.

”Painoni on pudonnut 12 kiloa. Olen samoissa luvuissa kuin aloittaessani lukion. Kaikki lihakseni ovat surkastuneet. Iho roikkuu, näytän 85-vuotiaalta vanhalta ukolta.”

Steve Stricker valmistautuu tervehdyttyään  kolmanteen paluuseensa huipulle.  Muistaa sopii se, että hän on hallitseva mestari yhdessä seniorien majoreista, (Senior Players Championship.)

Edellisvuoden helmikuussa Stricker oli yleisön hurjan kannustuksen kohteena PGA Tourin Waste Management Phoenix Openissa jääden neljänneksi vain kahden lyönnin päähän Brooks Koepkasta.

Siinä vaiheessa kun Stricker kisakentille palaa, USA:n kunnian Ryder Cupissa palauttanut kapteeni saa ensimmäisessä kilpailussaan varmasti lämpimän ja äänekkään vastaanoton yleisöltä.

Etsi luettavaa