Hyppää sisältöön

Välimäki tekee kovaa nousua Valderramassa – enää viisi lyöntiä erottaa hänet kärjestä

Sami Välimäki tekee vahvaa nousua Valderramassa.

Sami Välimäki on aloittanut nousun kohti kärkeä Valderramassa. Myös Tapio Pulkkanen on aloittanut toisen kierroksen lupaavasti.

Sami Välimäki nousee kovaa vauhtia tulosluettelossa Valderramassa pelattavassa Andalucia Masters -turnauksessa.

Eilisen jälkeen 85:ntenä ollut nokialainen on tätä päivää jo kolme alle parin. Hän on noussut jo peräti 56 sijaa 29:nneksi. Välimäki on pelannut tänään 14 reikää ja jakaa päivän parasta tulosta kisan kärjessä olevan Etelä-Afrikan Wilco Nienaberin kanssa.

Välimäen yhteistulos on +3, kun hänellä on takana perjantain kierrosta 14 reikää.

Muista suomalaisista Tapio Pulkkanen on yhteistuloksessa +4 seitsemän reiän jälkeen. Hän on tätä päivää parissa. Kalle Samoojan peli ei kulje eiliseen malliin, jolloin hän pelasi tuloksen 72 (+1). Kalle Samooja on 11 reiän jälkeen yhteistuloksessa  +7 ja saa taistella tosissaan läpäistäkseen cutin.

22-vuotias Välimäki on luonnollisesti parantanut asemiaan myös suhteessa kärkeen. Nienaber on yhteistuloksessa -2 samoin kuin eilisen jälkeen kärjessä ollut nelikko Guido Migliozzi, Connor Syme, Jorge Campillo ja John Catlin, jotka odottavat vielä lähtölupaa klubilla. He lähtevät kierrokselleen iltapäivällä.

Kärkeen Välimäellä on matkaa enää vain viiden lyönnin päässä, mikä ei ole Valderraman kaltaisella huippuvaikealla kentällä ero eikä mikään. Eilisen kierroksen jälkeen Välimäellä oli kärkeen eroa kahdeksan lyöntiä eroa.

Sääennustuksen mukaan Sotograndessa tuulee myös tänään navakasti (8 metriä sekunnissa). Eilen tuulta oli noin 9 metriä sekunnissa, joten olosuhteet ovat vieläkin vaikeat. Valderraman kenttä sijaitsee kukkalalla, jolloin osalla väylistä tuulen vaikutus peliin on edelleen melkoinen.

Tänään alle parin tuloksessa on kymmenkunta pelaajaa, kun eilen parin pystyi alittamaan vain viisi pelaajaa. Toinen kierros on kuitenkin vielä nuori.

Ennustettu cut-raja on tällä hetkellä tuloksessa +5, mutta se tullee nousemaan siitä parilla lyönnillä. Kymmenen parhaan joukkoon (par) Välimäellä on kolme lyöntiä eroa.

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa suorana Viaplayltä ja V Sport -kanavalta

Etsi luettavaa