Hyppää sisältöön

Vierumäen hotelli- ja ravintolaliiketoiminnasta vastannut yhtiö konkurssiin

Vierumäen omistus vaihtui vuonna 2018

Toimitusjohtaja Peter Gabrielssonin mukaan golfkenttiä pyörittävien yhtiöiden toimintaan Vierumäki Country Club Oy:n konkurssilla ei ole vaikutusta.

Vierumäki Country Club Oy hakeutuu konkurssiin. Yhtiö on vastannut Vierumäen hotelli- ja ravintolatoiminnasta.

Yhtiön lähettämän tiedotteen mukaan lopullisen sysäyksen vararikkoon antoi koronavirus. Yhtiö jätti konkurssihakemuksen Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen perjantaina iltapäivällä.

Vierumäki-yhtiöiden toimitusjohtaja Peter Gabrielsson kertoi GoGolfille, että Vierumäen golfkentät eli Cooke ja Classic ovat erillisiä yhtiöitä ja niiden toiminta jatkuu normaalisti.

”Kentät ovat nyt auki, saatiin tällä viikolla Cookekin auki”, Gabrielsson sanoi.

Vierumäki Country Club on myynyt jonkin verran hotelli- ja pelipaketteja Vierumäen kentille.

”Niiden tuotteiden myynti loppuu konkurssin myötä” hän totesi.

Jo ostettujen peli- ja majoituspakettien kohtaloon ottaa Gabrielssonin mukaan kantaa pesänhoitaja.

Kassavirta tyrehtyi koronaan

Vierumäki Country Club Oy:n omistaa 100-prosenttisesti Mika Anttosen Keele Oy. Energiayhtiö ST1:n omistajana tunnettu Anttonen on toiminut Vierumäki-yhtiöiden pääomistajana vuodesta 2018 saakka.

”Keele Oy tuli pääomistajaksi puolitoista vuotta sitten vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa kamppailleisiin Vierumäki-yhtiöihin. Vierumäellä aloitettiin uuden strategian luominen ja liiketoiminnan tervehdyttämistyö”, Vierumäen tiedotteessa kerrotaan.

”Hotelli- ja ravintolatoiminnan kustannusrakenne on kuitenkin osoittautunut erittäin haasteelliseksi, eikä se kestänyt koronaviruksen aiheuttaman kysynnän romahduksen tuomaa kassavirran täydellistä ehtymistä.”  

”Vaikeassa tilanteessa arvioimme eri vaihtoehtoja. Vierumäen perustoiminnan kehityksen turvaamiseksi todettiin VCC:n hakeminen konkurssiin vaihtoehdoista tässä tilanteessa ainoaksi mahdolliseksi. Päätös oli vaikea ja ikävä. Olen erittäin surullinen Vierumäki Country Club Oy:n työntekijöiden puolesta”, Anttonen totesi perjantaina tiedotteessa.

Työntekijöitä yhtiöllä on noin 150, jotka menettävät nyt työpaikkansa. 

Nyt Anttosen tavoitteena on pitää Vierumäen urheiluopisto ja sen infrastruktuuri pystyssä. Urheiluopiston toiminnasta vastaa Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiö, jonka suurimmat omistajat ovat Keele Oy (51 %) ja  Jääkiekkosäätiö (41 %).  Vierumäen Infra Oy vastaa puolestaan alueen energiatuotannosta, vesihuollosta ja kiinteistöjen ylläpitopalveluista sekä liikuntapaikkojen huollosta ja ylläpidosta.

”Korjausvelkaa on kuitenkin jo pelkästään arviolta 15–20 miljoonaa euroa, joten joudun pumppaamaan sinne vähintään yli 10 miljoonaa omistani”, Anttonen sanoi Iltasanomille.

Vierumäen juuret ovat vuonna 1927 perustetussa Suomen Urheiluopistossa. Sen omistuksessa on noin puolet Vierumäen majoituskapasiteetista. Tiedotteen mukaan urheiluopiston tehtävänä on jatkossakin tuottaa ja kehittää urheilun, liikunnan ja koulutuksen kansainvälisen tason palveluita.

”Näiden juurien päälle rakennetaan Vierumäen uusi strategia ja kasvu. Strategiatyö aloitettiin vuoden vaihteessa ja se työ jatkuu. Työn merkitys korostuu entisestään ja se tulee luomaan suunnitelman Vierumäen kannattavalle kasvulle. Pyrimme jatkossakin tarjoamaan urheilu- ja liikuntapalveluita, joita asiakkaamme tarvitsevat ja haluavat ostaa viihtyäkseen Vierumäellä”, Gabrielsson sanoi Vierumäen tiedotteessa.

Etsi luettavaa