Hyppää sisältöön

Viisi vinkkiä hellepäivän golfkierrokselle

Helteellä kierrokselle kannattaa ottaa mukaan runsaasti nestettä ja muistaa täyttää pullot aina kun mahdollista.

Hellesäistä voi nauttia myös golfkentällä, kunhan muistaa juoda riittävästi ja suojautua auringolta.

1. Juo riittävästi

Normaalin golfkierroksen aikana olisi hyvä juoda vähintään 1,5 litraa vettä. Helteellä nesteytyksen tarve korostuu entisestään ja vettä pitää juoda enemmän – jopa neljä litraa – jos hikoilee runsaasti.

Mikäli hiki lentää oikein kunnolla, myös suolojen saannin merkitys korostuu. Siksi hellekierrokselle kannattaa ottaa mukaan esimerkiksi mineraalivettä, suolapitoista mehua tai urheilujuomaa.

Taukokioskilla ei kannata juoda olutta tai muita alkoholipitoisia juomia, sillä alkoholi voi lisätä nesteen poistumista elimistöstä virtsan välityksellä. Jos oluen juo, olisi hyvä juoda samalla yhtä paljon vettä.

Myös kahvia, energiajuomia ja muita kofeiinipitoisia juomia kannattaa samasta syystä vältellä. Mikäli nestehukka yllättää, olo muuttuu raskaaksi eikä peli kulje.

Nestehukan oireita ovat esimerkiksi:

  • huimaus ja uupumus
  • ihon kimmottomuus (iho voi palautua hitaasti paikoilleen nipistyksen jälkeen)
  • jano
  • käsien ja jalkojen kylmyys
  • lihaskrampit

2. Käytä aurinkorasvaa

Kun aurinko porottaa, iho palaa helposti. Neljän tunnin golfkierroksella riski kasvaa – varsinkin, jos ei käytä aurinkorasvaa.

Rasva kannattaa levittää iholle riittävän aikaisin, jotta se ehtisi suojata auringolta heti kierroksen alusta. Rasvaa itsesi siis korkealla suojakertoimella varustetulla aurinkorasvalla puolisen tuntia ennen kuin menet ulos, jotta rasva ehtii imeytyä. Rasvaa koko iho myös vaatteiden alta, sillä vaatteet eivät suojaa ultraviolettisäteilyltä.

Aurinkorasvaksi kannattaa valita tuote, joka suojaa sekä pitkätaaltoisia UVA-säteitä että lyhytaaltoiset UVB-säteitä vastaan. Suojakertoimen olisi hyvä olla vähintään 30.

Aurinkovoiteen käytössä ei kannata säästellä ja sitä kannattaa levittää huolellisesti herkille alueille, kuten nenänpäähän ja korvanlehtiin.

Ihosyöpien kanssa ei kannata leikkiä, sillä ne ovat yleistyneet viime vuosina. Golf on veneilyn ohella yksi riskialttiimpeja lajeja erilaisten ihosyövän kannalta, sillä molemmissa lajeissa vietetään pitkiä aikoja ulkona.

Muistathan, että aurinkovoiteita kannattaa käyttää myös pilvisinä päivinä.

3. Käytä lakkia ja väljiä vaatteita

Auringolta kannattaa suojautua myös erilaisten lakkien avulla. Leveälierinen hellehattu tarjoaa luonnollisesti hyvän suojan kasvoille.

Lisäksi kannattaa pukeutua pitkähihaisiin ja -lahkeisiin tummiin tai värillisiin vaatteisiin, sillä vaaleat ja ja ihonmyötäiset vaatteet eivät suojaa yhtä hyvin.

Huono idea ei ole käyttää sateenvarjoa auringonvarjona, vaikka sen kanssa liikkuminen onkin hieman epäkäytännöllistä.

4. Vältä pelaamista keskipäivällä

Hellepäivinä kierros kannattaa ajoittaa aamuun ja iltapäivään, sillä ihosyöpiä aiheuttava ultraviolettisäteily on voimakkainta klo 11–15 välisenä aikana. Aamuisin ja iltaisin ei myöskään ole niin tukalan kuuma, joten pelaaminen on muutenkin miellyttävämpää noina aikoina.

5. Muista myös syödä

Vaikka helteellä nälkä ei usein iske, syömistä ei pidä unohtaa. Syö tasaisin väliajoin pieniä annoksia esimerkiksi hedelmiä tai pähkinöitä, jotta verensokeri ei pääse laskemaan liian alas ja jaksat pelata hyvävoimaisena kierroksen loppuun.

Etsi luettavaa